Aforismit kodista ovat mielestäni kiehtovia. Koti ei ole ainoastaan paikka. Koti on laaja käsite ja varmasti jokaiselle koti on tärkeä ja puhutteleva asia. Home- kyselyllä keräsin lukijoiltani heille eniten puhutelleita mietelauseita kodista.
Koti-aforismit olen kirjannut blogiini ilman alkuperäislähdetietoja ja sellaisessa muodossa kuin ne ovat minulle osallistujilta tulleet. En vastaa aforismien kirjoitusasujen oikeellisuudesta.
- Vaikka tietäisin, että maailma tuhoutuu huomenna, istuttaisin tänään omenapuun
- Oma koti kullan kallis
- Kotona voin olla minä
- Koti on alitajunnan ilmentymä
- Kotona on hyvä olla
- Suurin lahja on hyvän kodin antama turvallisuuden tunne - se on suojavalli kaikkia sekä sisäisiä että ulkoisia vaaroja vastaan.
- Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto
- Rakkaus tekee talosta kodin
- Olen kotonani missä vain
- Katoton talo olisi tuskin sen erilaisempi kuin perhe, jota ei suojaisi Jumalan ystävyys ja tunne siitä, että elämä lepää jatkuvasti hänen sallimuksensa suojeluksessa ja ohjauksessa
- Oma maa mansikka, muu maa mustikka
- Kotityöt ovat maailman kovinta raadantaa, siksi miehet karttavat niitä
- Kaikki onnelliset perheet muistuttavat toisiaan, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.
- Home Is Where The Heart Is
- It takes hands to build a house, but only hearts can build a home.
- My House is My Castle
- Home is not where you live, but where they understand you.
- Home is a place you grow up wanting to leave, and grow old wanting to get back to.
- Home Sweet Home
- Home is where your story begins
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti