22.8.2010

Etanat ja perhoset

"Mistä on pienet pojat tehty?"
Lapsuudessani luin hiirenkorville pitkulaisen Hanhiemon iloisen lippaan. Rakastin jo tuolloin sen hauskaa kuvitusta. Monet runot jäivät mieleeni juuri kuvituksen ja nautittavan riimityksen ansiosta. Samanlaisen kirjan ostin aikoinaan omille lapsilleni eli hyväksi havaittu säilyy sukupolvesta toiseen. Ja miten hauskasti lapsuuden runot ponnahtavatkaan mieleeni arkielämän tilanteissa vielä vuosikymmenien jälkeen.

~
"Mistä on pienet tytöt tehty?"
~

5.8.2010

Valkoista lakanakangasta vierashuoneeseen


Onko teillä koskaan ollut tarvetta saada piilotetuksi Lundia-hyllyjen päätyjä ja kirjavien kirjojen hyllyjä? Jos on, niin tiedätte mistä puhun.
~
Lundiat ovat mainiot ratkaisut muuttuvamieliselle emännälle / isännälle. Niitä voi mielenjohteesta veivata erilaiseen muotoon tarpeiden mukaan. Näin on käynyt minullekin vuosikymmenten ajan kasvaneen hylly- ja tikasmäärän kanssa.
~
Muutosta toiseen vaan kun vanerisia sivujen peite- tai takalevyjä irrottelee ja laittelee kiinni, niin ymmärrettävästi nekin alkavat näyttää ikääntyneiltä emäntänsä myötä. Pikkuisen vuosista saa pois maalamisilla ja tapetoinneilla, mutta jossain vaiheessa olisi tarpeen vaihtaa täysin uusiin.
~
Päädyin kuitenkin muuhun ratkaisuun. Vanerin palat saavat uuden elämän jossain vaiheessa lehtisahalla askarteluissani. Tikkaiden sivut, hyllyjen etuosat ja kaapistojen ovet verhosin kauniilla lakanakankaalla. Monogrammeja ja pitsejä en näihin raaskinut laittaa. Siistin näköistä tuli. Parhaan kommentin sain pojaltani, joka kommentoi, että huone muistuttaa hänestä hotellia... Otan sen kohteliaisuutena, koska huone on vierashuone.

3.8.2010

Wanhat lakanakankaat ja monogrammit




Vanhoja lakanakankaita löytyi lisää hyvästä säilöstä, vaikka luulin jo kaikki käyttäneeni. Onneksi olin laittanut ne hyvään talteen odottamaan päivää, jolloin niitä tarvitsisin. Kauniita ovat ja ajatella vain kuinka paljon aikaa esiäidit käyttivät tällaisten hienojen lakanoiden valmistamiseen. Onneksi enää ei ole vallalla tapa, että surutta vanhat lakanakankaat heitettäisiin pois tai revittäisiin matonkuteisiin tai käytettäisiin pienimmiksi paloiksi revittynä johonkin siivoushommiin. Onneksi. Paikatuinkin lakana saa palvella jossakin pikkutehtävässä, kun kuitenkin monesti jäljellä on hieno käsinvirkattu pitsi tai käsinkirjotut monogrammit.

2.8.2010

Rapujuhlat kruunaa kesälomien loppumisen

RAPUJUHLIEN AIKAA
ELOKUUN TAIKAA

Komeista saksiniekoista onnistui tämä otos.
Ruoka oli maittavaa ja kaikenlainen rekvisiitta oli lasten suunnittelemaa ja tekemää.
Yhteiset perinteet ja yhdessäolo olivat tärkeitä kaikkien mielestä.
Nyt syksy saa saapua kaikessa rauhassa.