20.1.2011

Ristipisto- ja kanavatyöt uusiokäyttöön


Pitkän työpäivän jälkeen halusin hakea iloa arkeen ja löytää uusia ja luovia käsityöprojekti-ideoita. Marssin tuttuun vanhantavarankauppaan ja tälläkään kertaa minun ei tarvinnut pettyä, vaan vaivattomasti löysin sieltä uutta pontta käsillä tekemisieni rajattomiin puuhasteluihin.
 

Pitsien, monogrammien ja vanhojen lakanakankaiden sijaan löysin tällä kertaa ihania puolivalmiiksi jääneitä kanavatöitä ja ristipistoliinan. Mielessäni päivittelin muutaman kymmenen sentin hintaa aarteillani. Ajattelin niitä hikisiä tunteja, joita käsitöiden tekemiseen oli aikoinaan niiden tekijöiltä kulunut. Kenties näitä on löytynyt isoäitien jäämistöistä komeroiden kätköistä tai joku on vain kokeillut tehdä kuvan ja se on ollut riittävän palkitsevaa ilman loppuun asti tehtyä tuotteistustakin. Ihmettelen, ettei kukaan muukaan ole halunnut tehdä niitä valmiiksi tai tuunannut niistä jotakin uutta tuotetta.
 

Tämän kertainen blogitekstini on 150.
Päätänkin tämän kunniaksi pyytää ideointia sinulta lukijani. Oikeanpuoleisella palstalla on kysely vaihtoehtoineen siitä, mihin minun tulisi käyttää yllä näkyvä kanavatyö. Itselläni on erilaisia visioita, mitä näistä kaikista pitäisi valmistaa. Mutta on ilo kuulla ja saada uusia ideoita myös sinulta lukijani. Osallistu siis kyselyyni tai kirjoita omat ideasi sähköpostiini.

Ei kommentteja: