Käväisinpä perinteiseen tapaan tekemässä joka syksyistä varustelua. Minulla on ollut sellainen tapa jo omassa lapsuudessani ja nyt se on jatkunut omien lasten kanssa ja kaiketi myös ammatinvalinnan myötäjäisenä. Pussit pursuten keräsin poikani kanssa mahdollista ja mahdotonta, mutta mahdollisesti mahdottoman tarpeellista. Onhan se kivaa aloittaa syksyinen aherrus toimivilla työvälineillä.
Samassa saimme kartutettua ostoksistamme itsellemme etusetelin. Etuseteliä tutkiessani huomasin, että sitä ollaan oltukin ajan hermolla kotoilussa jo ennen kuin siitä nyt on tulossa muodikasta viihdettä. Etuseteli mainosti syksyllä alkavaa uutta lifestyle-ohjelmaa, jossa pääasiana on kotoilu eli homing. Näiden kotoiluasioiden äärellä sitä ollaan meillä viihdytty kauan ja niistä on elämän paras sisältö saatu arkeen. Kaiketi kiireinen cityihminen on vieraantunut omasta kotoilustaan; kotona olemisesta, arjen askareiden pyörittämisestä ja elämän parhaista perusasioista nauttimisesta. Kotoilusta on siis tulossa muodikas lifestyle eli trendikäs homing.
4 kommenttia:
Ihanaa luettavaa ja katsottavaa, iloa silmille! T. Sirkku
Kiitos <3 Kotona on hyvä olla. Oikein hyvää alkavaa syksyä.
Syksy on aina uuden aikaa ja toisaalta sohvan kieppiin käpertymistä. Itse huomaan suunnittelevani aina elokuun alussa uusien kynien ja kumien ostoa, vaikken koulussa enää muutamaan vuoteen olekaan ollut...
Perinteistä pidetään kiinni. Turvallista. Mukavaa alkavaa syksyä.
Lähetä kommentti