Syksyssä hohtavat kylläiset värit jo elokuussa. Värikylläisyyttä ovat ilokseni hohtaneet viimeisten ruusujen ja punaisten viinimarjojen rinnalla myös hyötypuutarha. Puutarhassa touhutessa ja satoa sisään kerätessä olen iloinnut käsin kosketeltavasta värikkyydestä ja siitä, miten kauniita syötävät raaka-aineeni ovat.
Pieneksi piristykseksi aulaan astujalle olen aina vuodenaikojen mukaan kerännyt kuistin oven suuhun kulloiseenkin aikaan sopivia asetelmia. Kauas ei asetelmaani tarvitse lähteä etsimään materiaalia. Olen siinä onnellisessa asemassa, että ulko-ovesta puutarhaan kävellessä voin poimia mitä näyttävämpiä asetelmia.
Kauniilta näyttävät punasipuli, oregano ja kehäkukka myös fammun perintövaasissa.
4 kommenttia:
Totta! Olet onnellisessa asemassa.Itellä ei oikein kuki nyt mitään :( Tyttäreni rukkasi blogiluetteloni asetuksia joten nyt nään päivityksesi!
Hienoa, että pääsit mukaan päivittelemään blogielämäni menoa.
Nettiaikakauden nuorisolta sitä täälläkin haetaan viimeisimmät vinkit.
Leppoisaa alkua syksyllesi.
Löysin blogiisi ja jään lukijaksi:) Kappas etten ole aiemmin tänne löytänyt.
Tervetuloa Mirva!
Lähetä kommentti