25.3.2012

Helmihyasintit kutsumassa kevättä kotiin






Kesäaikaan siirryimme tänä viikonloppuna ja kohti kevättä olemme reippaasti kulkemassa kohta alkavan huhtikuun aikana. Halusin kovasti löytää kotiin pientä keväistä piristystä, vaikka etelässä ulos katsoessa silmä ei voi välttyä huomaamasta melko suuria lumikasoja. Kaipa ne siitä vappuun mennessä sulavat. Yritystä siihen suuntaan on ollut, kun vettä on satanut kiitettävästi välillä.

Tänään ostin ruokapöytään helmihyasintit aivan erityistä tarkoitusta varten. Helmililja eli helmihyasintti (Muscari armeniacum) on myrkyllinen, joten sen meidän Kuningatar jättänee omaan rauhaansa ja sillä tavalla sopiva pöydän koristeeksi. Muut perheessä eivät ole kiinnostuneet kukan syönnistä. Muistanette varmaan, että kissamme on heikkona kukkiin.

Päinvastoin meillä oli odotettavissa juhlava päivällinen. Vanhin poikani kotitaloudesta innostuneena tarjosi perheelle päivällisen ja halusin asettaa juhlalliseen pöytään kauniit keväiset kukat. Päivällisellä saimme syödä maittavan ja eksoottisen tacopiirakan (tacopaj) ja jälkiruoaksi nuori kokki valmisti suklaaraemuffinseja.

Toisaalta onkin hyvä, että rantakelit antavat vielä  tovin odottaa itseään, kun hetken tässä menee näitä päivän herkkujakin sulatellessa.

Mukavaa alkavaa viikkoa! 

9 kommenttia:

Elsa och Helena kirjoitti...

Tack snälla söta för utmärkelsen, du kan inta ana hur glad jag är:) Jag tar den till mitt hjärta!

KRAM Helena

Frøken Frida kirjoitti...

Hei - fine blå klokkehyacinter ! Og tusinde Tak for din søde kommentar på bloggen. Jeg er vældig glad for min 'Google oversæt' - Den giver mulighed for mange gode oplevelser.

Ha' en god uge
knus fra Frøken Frida

cindy 'wonenmeteenhart" kirjoitti...

thanks for visit mij blog !!
i joind yours as well

have a nice day

gr cindy

hobbyvimsa kirjoitti...

Hei!!

Velkommen som følger hos meg,håper du vil trives:)

Nydelige perleblomster du viser:)

Nyt dagen:)

Klem Linda:)

Elna kirjoitti...

Vackra bilder på dina fina pärl hyacinter.

Kram

Frøken Frida kirjoitti...

Go'aften ;O)

Her får du en udfordring fra mig:
Vis din bedste og sødeste Påskepynt
I denne uge kan du sætte din Påskepynt frem til display
Vær med - og send dit indlæg senest Langfredag den 6. april

knus fra Frøken-frida

Monica kirjoitti...

Så fine bilder av perlehyacintene dine :))


Ha ei fin helg :-)

Elsa och Helena kirjoitti...

Hej! Jag har lagt ut min Award:) och länkat till dig! Ha en lördag.

KRAM Helena

Willa Tammisto kirjoitti...

Tack till er alla mina vänner!
Jag önskar er alla Glad Påsk!

Kram<3