20.7.2013

Sukellus uusiin maailmoihin

Photo: Iltalehti.fi

 
 
Kesäistä puuhapeteilyä on tullut ahkerasti tehtyä ja puutarha alkaa näyttää jo olevan taas kuosissaan. Kova talvi ja raskaat lumitaakat olivat melkoisesti koetelleet puutarhaa. Vuosia kasvatetut ruusut, yli kymmenen vuotias luumupuu ja perintö-juhannusruusu, lähes kaikki luonnonkatajat tai kaupasta hankitut katajalajit yms. olivat saaneet liikaa taputtelua talven kylmällä kädellä. Mutta näin se on aina tässä elossa. Ei auttanut muuta kuin kuolleet kaataa pois ja ne mistä saattoi leikata alas, niin rohkeasti vaan alas otin. Ensi talvi saisi olla hieman vaatimattomampi ja ainakin kevät saisi olla lämpimämpi, ettei loputkin puutarhasta joudu myllerryksen kohteeksi.
 
Nyt onkin pienen hengähdyksen tauko ja voi aloittaa vapaan kellunnan tai sukelluksen uusiin maailmoihin. Mukavaa, että jotkut jaksoitte osallistua seuraavan matkakohteeni arvailuun, vaikka minkäänlaista palkintoa en arvailussa lähtenyt onnekkaalle arvaajalle tai arvaajille lupaamaankaan.
 
Veikkauksissanne oli 50% arvaillut matkakohteeksi Kreikkaa, mikä todellakin on monen suomalaisen kesäinen matkakohde. Jostakin mielenkiintoisesta syystä hurjana veikkauksena tai kenties leikillään oli 20% veikannut Kolumbiaa. Siellä en ole käynytkään, mutta tällä kertaa matkakohde jää väliin. Tasaveroisesti Kiina, Kanada ja Kypros saivat 10% äänistä. 

Matkakohde on oikeasti paikka, jossa en aikaisemmin ole käynytkään ja näin ollen yksi maa maailmanvalloituskartalle lisää. Nauttikaa tekin kesän kauniista päivistä ja hetkistä: näkemisiin eli τα λέμε  (ta léme).  

17.7.2013

Huutokaupassa ja perinnepäivillä saaristossa

 
 
Olen niin etuoikeutettu (ainakin omasta mielestäni), kun saan nauttia täysillä koko kesän parhaista maisemista ja muusta virikkeisestä kesäisestä annista Turunmaan saaristossa. Sininen meri kimmeltää silmän kantamattomiin, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, lokit kiljuvat, suolainen meri tuoksuu ja siellä sun täällä näkee iloisia lomailevia ihmisiä Suomesta ja muualta rantautuen paateilla, autoilla ja polkupyörillä saaristokaupunkiin. Elämä on tässä ja nyt omassa paratiisisaaressani.
 
Kesäisin saaristossa saa olla hiljaisuudessa ja rauhassa, mutta on myös runsaasti ohjelmaa tarjolla kaikille ohjelmallista antia leppoisaan oleiluun kaipaaville. On musiikkia, taidetta, elokuvia ja muita tapahtumia. Tunnelma tapahtumissa on rentoa ja rentouttavaa. Mekin päätimme viettää perheenä tänään ohjelmallisen päivän eilisen puutarhapainotteisen päivän jälkeen ja annoimme kitkettäville rikkakasveille yhden lisäpäivän aikaa vallata itselleen lisää alaa ;)
 
Ohjelmallinen päivämme alkoi Nauvon Kirjaisten kylästä, jossa pitkän perinteen jatkumona on aina heinäkuussa järjestetty kyläläisten ja kesäkyläläisten voimin huutokauppa. Ennen huutokauppaa oli jo tarjolla useita kirpputorikojuja, joista saattoi tehdä löytöjä. Munkkikahvilassa oli jatkuvasti pitkä jono. Huutokaupassa oli leppoisa tunnelma. Jos olisi ollut pikkuisen perheautoa enemmän tilaa kuljetuspuolella, olisi kannattanut huutaa antiikkisia huonekaluja pikkurahalla. Vähän jäi harmittamaan, kun 1900-luvun alkupuolelta ollut täysipuinen antiikkisänky meni 15 eurolla ja komea yli 100-vuotias alkuperäiskunnossa ollut klaffilipasto niin ikään parilla kympillä. Mutta yritin suggeroida ajatteluni siihen malliin, että hamsteriksi ei saa ruveta pelkkien hintojen perusteella. Jotkut toiset saavat olla verrattain tyytyväisiä päivän huutoihinsa. Eli näissä huutokaupoissa saattaa tehdä mukavia löytöjä. Itse tyydyin maltilliseen ostamiseen kirpputorikojuista eli löysin kahdet virkatut pellavaiset pikkuliinat yhteensä 2 eurolla. Päivitykseni kuvassa mukana myös poikani löytämä kiva lapsi-koira-aiheinen alkuperäisissä kehyksissä oleva painokuvataulu alle jätskin hinnalla eli 1,50€.

Huutokauppojen jälkeen iltapäivästä suuntasimme seuraavaan saaristokaupungin saareen eli Korppoon kotiseutumuseolle 1700-luvun aikaisille perinnepäiville. Paikalla oli tarjolla työnäytöksiä mm. aidolla kirnulla voin kirnuamista, lampaan villan kehräämistä langaksi ja koivun tuohen valmistamista tarve-esineiksi. Lapset saivat kirmata museoalueen ympärillä pukeutuneina museolta lainattuihin 1700-luvun aikaisiin lastenvaatteisiin. Musiikillista antia tarjosi paikallinen pelimanniyhtye ja mukana sai laulaakin ikivihreitä kesäisiä lauluja, jos niin halusi. Vatsaakin oli ajateltu ja maittavaa lihakeittoa sai syödä edulliseen hintaan kauniista, posliinisista lautasista ulos valkoisilla liinoilla katetuilla pöydillä kuin paremmassa ravintolassa konsanaan.
 
Iltaan on vaipumassa kaunis saaristopäivä. Aurinko paistoi lämpimästi ja seura oli mitä parhainta. Leppoisaa juttelua ja tuttujen tapaamista molemmissa saarissa. Voiko ihminen enempää toivoa lomaltaan ja ylipäätään eloltaan ja ololtaan elämänsä paratiisisaarelaisena.

14.7.2013

Letkajenkkaa omalla tanssilavalla


 
 
Saaristovillan puutarhaamme olemme hartaasti rakentaneet monen vuoden aikana istuinryhmille mukavaa paikkaa. Paikkaa, jossa voi isommallakin joukolla maan tasoa korkeammalla puuhastella, istua, ottaa aurinkoa tai syödä. 
 
Lavan rakentamisessa on ollut letkajenkkamaisia haasteita ja joskus on tuntunut, että se ei valmistu koskaan. Paikka on ihan mainio tontin auringon kannalta, mutta maasto on niin kaltevaa, että kun lavan halusi nousevan maan pinnalta korkeammalle parin askelman verran, niin toisessa päässä nousua on jo toista metriä.

Lava sai pian lempi- tai työnimen. Kaikkihan eivät "nähneet" minun päässäni valmiina olevia hienoja toimintoja ja istuinryhmäideoita, kun koko komeus oli vasta pelkkää lautojen juoksumetriä. Leikkisästi lavaa alettiin kutsumaan tanssilavaksi ja mikä ettei se sellaisenakin voisi toimia.
 
Tanssilavan rakentamisen monenlaiset mutkat luulin voitetun viime kesänä.  Kuvittelin tuulettavani ja nostavani lipun salkoon, sen valmistumisen kunniaksi. Se olikin liian aikaista ja turhanpäiväistä riehuntaa, sillä edelleen tanssilava tahtoi haastaa minut letkajenkkaan. Olin nimittäin viime kesänä ostanut komean kesäkatoksen, enkä viitsi edes mainita montako euroa siihen upposi... Katos oli komea ja olin ehkä ylpeäkin sen kokoamisesta lavan keskipisteeksi. Mutta sanonnan mukaan - ylpeys ja niin edelleen - osoittautui täydeksi todeksi. Saariston syyssateet veivät viistoon tangoon koko katoksen elo-syyskuun vaihteessa. Myrskytuuli veti parastaan sillä seurauksella, että komean linnakkeeni rakenteet katkesivat kuin hammastikut pieniksi päreiksi. Siinä sitä huuli väristen saareen saavuttuani katselin luonnonvoimien tuhoja ja ihmettelin koko komeuden hajoamista viimeisiinkiin pieniin palasiin ja komean katoksen muuttumista repaleiseksi rievuksi. Kestävintä osaa olivat katoksen verhokankaat! Värisevin käsin haalin ne kokoon ja ajattelin, josko niille jotakin käyttöä tulevaisuudessa löytyisi. Kalliit olivat tuulen tangon seuraukset.
 
En tiedä mihin ja minkä maan olosuhteisiin kyseinen katos oli tehty... Sesongin jälkeen huomasin, että katokseen liittyen oli ilmestynyt huomautuksia, ettei kestä kovempia sateita tai tuulta. Tänä keväänä tuota viime vuonna niin suosittua katosta ei kaupasta enää löytynytkään...
 
Joten otimme sitten uudet letkajenkka-askeleet tähän kesään. Mieheni sai idean tehdä ihan omanlaisen rakennelman uusiksi tukipylväiksi tanssilavan katokselle. Poikani kokosi pergolaranteista tukipylväiksi tulevat rakennelmat. Käsittelin ne saariston henkeen saaristonharmaalla puunsuojalla. Seuraava tahti nyt lieneekin, että rakennelmat tulevat lujasti kiinnitetyksi lavaan, ettei seuraavien syyssateiden tangot tee uudempaa tuhoa. Niin ja ne jäljellejääneet kankaat värjään uudelleen tähän lavarakennelmaan sopivan värisiksi ja ompelen niistä "purjeet". 

Kuvapäivitystä tanssilavan tarinasta sitten uudelleen, kun olen purjeita uudelleen nostamassa "tuuletukseen" ja olen muilta meneillään olevilta projekteilta valmiina. Muutakin maalaamista kun on saariston sään pieksemissä puurakennelmissa ollut tänä kesänä litroittain.
 
 
 
 
Kotimaan kesäreissuilla nro 2 löytyi Lahdesta uusia lankoja alekoreista.
 Ajoimme 1000km + 1200km ja molemmilla matkoilla syntyivät yhdet uudet sukat.
 

Isonkyrön Villavintistä löysin raikkaita uusia lankoja kotimaan matkalta nro 1.


12.7.2013

Taidetta ompelukoneella Savonlinnassa


Retkellä olo on antoisaa ja avartavaa. En onneksi tunne ketään, joka sanoisi että uusiin paikkoihin tutustuminen ei antaisi hänelle mitään. Se kertonee seikkailuhenkisestä ystäväpiiristäni tai sukuni tutkimusmatkailugeenisestä perintöverestä. Toisaalta en ole lähipiirin kehän ulkopuolellakaan onnistunut tapaamaan henkilöä, joka ei olisi kokenut edes sitä pieleen mennyttä matkaansa jollakin tasolla elämää avartavaksi. Johtopäätöksenä keittiöpsykologiallani voin todeta, että jokaiselle tekee joskus hyvää heittäytyä tutkimaan elämää omien neliöiden ja kuutioiden ulkopuolella.

Olen sulatellut kotimaan kesäretkien antia. Yllättävän paljon kaikenlaisia ideoita napsahti vastaan. Suomi on täynnä yritteliästä väkeä monella tasolla. Itse keskityin tutkailemaan ja tutustumaan käsityöläisyrittäjiin. 

Monista näkemistäni tekijöistä nousee esille erityisesti yksi, nuori yrittäjänainen persoonallisilla ja värikylläisillä käsitöillään. Hänen liikkeensä oli mukana yhtenä muutaman muun käsityöläisnaisen kanssa savonlinnalaisessa vanhassa talossa. Pidin iloisesta asenteesta ja otteesta. Työt pursusivat tekijänsä näköistä iloa. Käsityöt olivat uniikkeja luomuksia. Töihinsä hän oli vielä ommellut todella kauniit "signeeratut" nimimerkkinsä. Ne sinänsä jo olivat kuin taideteoksia.  Työt olivat taiteen iloittelua ommellen. Tästä taiteesta tuli hyvälle tuulelle. 

Tämä oli kesäretkelläni käsityöideoiden maailmassa valoisin kokemus, mikä antoi siivet ideanpoikasille omassakin mielikuvituksessa. 

Kuva: Willa Tammisto, Savonlinna

10.7.2013

Linnanrouvana ja metsänkeijuna Savossa


Kesäisellä Suomi-kuvaan kurkistuksella matkamme taittui syvemmille vesille. 

Olavinlinnassa istuskelin hetken opastetulla kierroksella ihmettelemässä keskiajan oloa. Oppaan kertoman mukaan haaveiluikkunassani ei edes ollut keskiajalla ikkunalaseja, vaan vuodilla aukot peitettiin. Eikä tainnut linnanväellä kovin lämmintäkään olla kivisessä linnassa. Romantiikka oli siis kaukana. Tarina olosuhteista kuulosti juuri siltä vanhalta olettamukselta pimeästä ja kylmästä keskiajasta. Mutta kuitenkin jotakin kiehtovaa tuossa karussa ajassa karskeine piirteineen kuitenkin on. Keskiaika ja sen tutkiminen jaksavat kiehtoa minua. Siinä on sitä todellista suomalaista sisua tarvittu elämässä eteenpäin mentäessä.


Matka jatkui sinisestä maisemasta yhä vihreämpään värisävyyn. Matkasimme linnan ääreltä metsäpirttien pariin syvälle suomalaiseen metsään. Venevalkamat vaihtuivat karhunpainiksi. 

Aivan itäiseen Suomeen matkatessamme koen olevani lähes ulkomailla, eikä tämä eksotiikka johdu venäjän kielen yleisyydestä, vaan ylipäätään tämä osa Suomea tuo minulle esiin maastamme eksoottisia piirteitä. Ilmeisesti karjalaisen kansan piirissä mekin vaikutamme vierailta, sillä ruotsia puhuessmme saimme englantia vastaukseksi ja kyselyn kotimaastamme. 

Matkalla ollessani niin kotimaassa kuin ulkomailla on silmäni harjaantunut poimimaan ideoita työhön tai käsitöiden tekemiseen. Uusia ideoita nähdessä ja löytäessä tulee erittäin hyvälle tuulelle. Elämykset rikastuttavat mielikuvitusta, mistä sitten voi ammentaa uutta omaan työhön ja harrastuksiin. Matkan aikana eloa rikastuttavien asioiden löytäminen on minulle reissaamisen suola. 

Opettajan silmään osui Lustolla www.lusto.fi (Punkaharju) ihana lastenosasto. Paikassa oli lapsivieraita ajatellen tehty metsäaiheisia kangaskirjoja. Todella hauskoja ja virikkeellisiä sekä laadukkaita. Metsänhaltijan viitta päällä sitä saattaisi siirtyä satumetsään viitan viuhahtaessa. 




Kuvat: Willa Tammisto: (1) Olavinlinna, (2) & (3) Lusto, Punkaharju

9.7.2013

Kaupunkisuunnistusta Lahdessa



Kotimaassa tulee tutustuttua monasti pikakatsauksella eri paikkakuntiin. Tutustumisissa pätee sama oletus kuin ihmisiin tutustumisissa, että useasti ensivaikutelma on vahvasti paikkakunnasta tehtyä näkemystä värittävä. 

Olen käynyt kesäreissulla Lahdessa. Olin tehnyt jo vuosia sitten lapsuudessa johtopäätöksen kaupungista. Lahti oli mielestäni mäkihypyn kaupunki, josta en oikein saanut urheilun lisäksi muuta kuvaa. Vaikka olin pikaisesti ajellut myöhemminkin kaupungin läpi oman alan  koulutuspaikkaan parina kesänä, en ollut nähnyt oikeasti kaupunkia.

Hämmästyin, että sitä varten tarvittiin paikkakuntalainen esittelemään järven rannat, vehreyttä pullistelevat puistot, musisoivat suihkulähteet, risteilylaivat, kesäiset sesonkitorit jne. Todella erilainen kaupunki avautui uusimmalla reissullani silmilleni ja voin todella suositella Lahden eri puoliin tutustumista. Nuorekas ja dynaaminen city sekä vehreyden keidas. 

Kesäinen kotimaan matkailun kaupunkisuunnistus jatkuu uusien asioiden löytämisen toivossa. Kenties juuri tällainen paikkakuntien päivitys on erittäinkin aiheellista tiettyjen vuosien välein, jotta tietää mistä puhuu, kun viittaa johonkin paikkakuntaan. Jepjep - suosittelen.



Kuvat: Willa Tammisto, Lahti

5.7.2013

Juuret ja juuristo Pohjanmaalla



Kuva ei mitenkään konkreettisesti  liity juuriini tai juuristoon. Komea pukki edustakoon symbolisesti pohjalaisia juuriani.

Olen jokakesäisellä "pyhiinvaelluksellani" juurieni äärellä, että en unohtaisi mistä on lähdetty. 

Etelässä kasvaneet lapseni olen myös halunnut tutustuttaa vuosien saatossa sukulaisiin ja juuriini sekä siis heidän juuriinsa. Niistä syntyvät ne "juuristot". On hyvä nähdä missä on suvussa menneinä sukupolvina asustettu ja nähdä sukupolvien jatkumoa taaksepäin. Siitä nousee ymmärrys tätä päivää kohtaan. 

Toivon, että kaikkien lasten aikuistuessa on heille jäänyt mieleen jokin tunne pohjalaisuudesta. Itselleni se edustaa parhaimmillaan ja positiivisesti otettuna yhtä jykevää ja peräänantamatonta luonnetta kuin kuvan pohjalaisella päähenkilöllä. Olen ylpeä yritteliäistä ja sisukkaista pohjalaisista juuristani, joista omat tukevasti maassa olevat juuristoni ovat syntyneet.

____
Kuva: Willa Tammisto: Farmari-näyttely 2013, Seinäjoki