Salonkikelpoinen sisustustyyny

Vanhojen tyynynliinojen kasassa on ollut liina, jossa on pienet monogrammit. Kuvassa ne eivät näy, mutta sijaitsevat pitsikukan vieressä oikealla puolella. Pitsikukan kohdalla oli ajan patinan aiheuttamana reikä. Sellainen puhki kulunut kohta, josta joko pienillä pistoilla valkoisella langalla ompelemalla saisi mahdollisimman huomaamattoman, mutta sitten mielestäni se ei enää olisi niin salonkikelpoinen. Joten tyynyliina on saanut odottaa sitä ahaa-elämyksen päivää.

Näitä valkoisia tabletin kokoisia pikkuliinoja minulla on muutamat kappaleet. Niistä jokaisen olen sijoitellut sisustustyynyihini. Tämän tyynyliinan valkoisen värin valkeusaste oli minusta juuri yhteen sopiva pikkuliinan värisävyn kanssa. Yhdistellessäni lisäsin vielä herkän pitsiliinan keskelle. Sekä sitten se jokin piti tähänkin tyynyyn saada ja se löytyy pitsiliinan keskiöstä. Paitsi, että siinä on minulle tyypillisesti kermanvalkoinen helmi, nostatin pitsiliinan keskiosan vanulla keskiöstä ylöspäin ikään kuin luodakseni auringon liinan keskelle. Se näyttää siltä kuin se olisi ollut aina siinä. 

Jotakin piti keksimän tuohon monogrammien viereen haperoituneeseen reikäkohtaan ikään kuin huomaamattomaksi kohdaksi, eikä niin että alleviivaisi kohtaa "tässä nyt on tällainen reikä, katsokaapa" - mallilla. Joten yhden yksittäisen pitsikukan omalla logollani siihen ompelin. Nyt kohta sai ulkoista vahvistusta huomaamattomasti ja vieläpä salonkikelpoisella tavalla. Paraatipaikalle laitoin valmistamani sisustustyynyn komeilemaan. 

Paraatipaikkatyynyistä meillä ollaan kahtamieltä. Minusta ne ovat ihania, esteettistä silmää hiveleviä ja kodin  "eisaakoskea" -osastoani. Nautin nyt siitä, että lapset ovat murrosikäisistä aikuisiin ja saan vapaasti asetella "hörhötyksiäni" huushollissa. Sitten on se kodin maskuliinisen enemmistön mielipide. Eli perheen miesväki on todennut paraatipaikkatyynyistäni, että ne ovat liian prameita. Niiden viereen ei kuulemma uskalla parkkeerata ja löhötä esim. jääkiekkoa katsomaan. Ei näistä tyynyistä tietysti jääkiekko ensimmäisenä tule mieleen. Ainahan voi komistukset siirtää pelin ajaksi sivuun, jos pelkää jääkiekon seuraamisen olevan liikaa sisustustyynyille ;). 

Viikonloppuna siis odotettavissa jääkiekkoa, kun aloitetaan koko pesueen voimalla Suomen Leijonien kannustaminen. Luvassa myöskin haravointia, ikkunoiden pesua ja yleisesti pihasiivousta talven jäljiltä. Vielä kun se aurinkokin alkaisi lämmittää, että päästäisiin hiukan yli +10*C asteen. ~ Hyvää viikonloppua kaikille.

Vappupäivän piknikillä Porkkalan maisemissa. Kuva: Willa Tammisto

Meri sielunmaisemana

Kuva: Willa Tammisto

Minulle kevät alkaa meren äärellä lokkien kirkumisesta, laineiden vapaasta liplatuksesta, poskia nuolevasta suolaisesta tuulesta ja moottoveneiden pärinästä. Tästä jaksan kirjoittaa vuodesta toiseen keväällä jäiden väistyttyä ja  muuttolintujen rantauduttua. Minun koko kesäni täyttyy meren tuoksusta ja sitä ympäröivästä äänimaailmasta. Rakastan meren ulappaa - niin vapaasti vellovina pärskeinä kuin valkeana jääkenttänä. Mereen liittyvää sympatiaani ei sanoilla saa ehkä koskaan täydellisesti kuvattuakaan. Meri vain on.

Jotkut meistä hullaantuvat uudestaan vuodesta toiseen Lapin ruskaan ja kokevat, että on pakko päästä vaeltamaan joka syksy värikylläisille tunturikoivikoille ja aapasoille. Jotkut meistä kokevat, että Pohjanmaan lakeus on ainoa paikka, jossa henki kulkee vapaasti avaria viljamaisemia silmäillessä pellon pientareella. Jotkut meistä saavat hengen kulkemaan elävämmin vedettyään keväällä ensi kerran keuhkot täyteen suolaista meri-ilmaa. Jokaisella on jokin oma sielunmaisemansa. Meri on minun.

-----

Tänään bongattuja lintuja mm. kivitasku, punarinta, naurulokki, kyhmyjoutsen, telkkä, haahka, isokoskelo, meriharakka, silkkiuikku ja valkoposkihanhi.

Sininen hetki

Kaunis on talvinen värimaisema. Kauniina hohtavat hanget ja mystiset siniset hetket luovat oman pohjoisen eksotiikkansa. Upea skandinaavinen talvi.

Olen oppinut katselemaan suomalaisen maiseman väritystä vasta vajaa kymmenen vuotta sitten, kun silmiäni avaamaan tarvittiin australialaisen punaruskean aavikon reunamilla ikänsä kasvanut vaihto-oppilaamme. Puhuimme neljästä vuodenajasta ja hän näki visuaalisena ihmisenä meillä väritysten mukaan kaksi: valkoisen ja vihreän. =) Mielenkiintoinen ja opettavainen näkemys. Valkoinen onkin melko tuttu asia talvesta, mutta vihreän näkemystä piti miettiä hetken. Vihreys on niin joka paikasta työntyvä valtaväri keväästä kesän kautta hamaan syksyyn, että sille olin ainakin minä tullut jo immuuniksi. Tämän kansainvälisen elämänkoulun jälkeen avasin silmäni uudelleen suomalaisen luonnon värikauneudelle.

Sininen on kiehtova talviväri. Sinisestä hetkestä puhutaan talvisena valoilmiönä auringonlaskun aikaan, mutta yllä olevat kuvat olen ottanut varjoisasta paikasta iltapäivän auringossa.

"Talven sininen hetki koittaa, kun valo vähenee ja vie mennessään värit kirkkaimmasta alkaen. Auringon laskeuduttua maisemaa valaisee taivaankannesta sironnut valo, jossa vallitsevat siniset, lyhyet aallonpituudet. Taivaan sininen valo tekee myös lumeen lankeavista varjoista sinisiä."
(Yliopistolehti 20/1995)

Talven taittuminen kevääksi

Odotin kovasti, että pääsen talvilomalla meren jäälle aurinkoisella säällä kävelemään. Aatoksissani toiveajattelin ottavani kahvitermarin mukaan ja nauttivani kevään ensimmäisistä d-vitamiiniannoksista merellä, mutta kevät teki tepposet. Täytyipi tyytyä rantakalliolla tai laiturin reunamilla kuikistelemaan kohti horisonttia. Sen verran heiveröistä oli jo jääpeite, ettei taitaisi kannatella keijua kummenpaa.

Räystäistä tippuu jo vesi auringon säteiden reippaasti lämmittäessä. Keväisiä lintujen ääniä on kuultavissa. Yritinkin bongailla, mutta hätäisesti satuin näkemään yhden pariskunnan lentävän ylitse ja lajikin jäi epäselväksi. Hangon puolessa kevät on tänään julistettu virallisesti alkaneeksi. Haahkaparvi oli kevään ensimmäisenä airueena nähty saapuneen sinne. Niitä haahkoja minäkin yritin tiirailla, mutta en onnistunut ainakaaan vielä. Haahkat ovat meilläkin kotoinen näky.

Mutta eipä tuo vetten päällä kävelyn puuttuminen haitannut lomalaisen tallustelun ja ajatusten virran vapautta. Kauniit maisemat aukesivat rantatörmältäkin ja kahvikupin sai nautittua ilman jääpeitettä jalkojen alla. Ihanaa vain ladata akkujaan ja olla. Se lieneekin loman perimmäisin tarkoitus.

Tapaninpäivän sähköpaasto

Tapaninpäivä oli lapsuudessani päivä, jolloin lähdettiin sukulaisten luokse kyläilemään ja kyselemään joulun kuulumisia, maistelemaan jouluherkkuja ja katsomaan millaisia lahjoja toiset olivat saaneet. Aivan varhaislapsuudestani on muistikuva jopa kuuraisesta pakkasaamusta, kun istuin paksun vällyn alla ja matkasin hevoskyydissä kohti kirkkoa Tapaninpäivän perinteiden mukaan.

Tällaisia ajatuksia ja tarinoita minulla oli mahdollisuus kertoa tänään pitkien hiljaisten tuntien aikana Willa Tammistossa omalle nuorisolleni kuin menneet sukupolvet konsanaan ovat aikanaan tehneet. Tätä tiedonsiirtoa varten tarvittiin yli 13 tuntinen sähkökatkos, jolloin nuoriso ei ollut kytkettynä sähkövirtaan. Sähkökatkos nimenomaan oli niin totaalinen, että meillä ei toiminut nettiyhteydet 18 tuntiin ja kännykkäoperaattorini vaikuttaa sangen hiljaiselta 20 tunnin jälkeenkin tätä kirjoittaessani.

Tavoitteena oli lähteä kyläilemään mantereelle, mutta merenkäynti esti sen. Meillä oli hiljaista, kun kuuntelimme ulkoa meren pauhua, mikä kuulosti välillä kuin saarelle olisi syöksymässä juna mereltä. Meren pinta nousi, puita kaatui ja kaikenlaista tavaraa lenteli sinne sun tänne, jonkun talouden harava-antenni kaatui, lipputangot katkesivat kuin hammastikut - puhumattakaan isommista puista. Ihmisen pienuus ja haavoittuvuus luonnonvoimien kanssa mittelöinnissä tuli alleviivatusti esille.

Onneksi on puuhella, puilla lämmitettävät pesät, kaivot ja puucee modernien mukavuuksien ohella säästettynä. Myrskyn pauhun keskellä niillä oli lähes meditatiivinen vaikutus. Melkeinpä tekisi terää viettää sähköpaastoa sopivin väliajoin ilman myrskyn sysäystäkin, sillä niin tyhjentävä ja virkistävä kokemus se oli - ainakin äiti-ihmiselle.  

Saariston lämmössä

Uskomattoman kauniit sudenkorennot ovat pitäneet taitolentonäytöksiään puutarhassamme. Poikani kiikutti yhden uupuneen lentäjän näytille ja tutkailimme hyönteiskirjan kanssa sudenkorentoa. Lajeja ja niiden alalajeja on paljon jopa Suomessa. Päädyimme kuitenkin siihen, että yksilö kuuluu ukonkorentoihin ja melko suurella varmuudella on kirjoukonkorento. Väritys näyttää täsmäävän, mutta kovin ovat kaikki samansorttisia, joten ammattilaishyönteistutkija täytyy olla, että osaa sanoa 100% varmuudella.

On kuuma päivä. Meidän miehet kuitenkin pitivät sopimuksestaan kiinni ja lähtivät merelle omalle ukkojen retkelle. Kenties miehillä on viileämpää merituulessa kuin minulla kotihengettärenä rannalla. Sää on painostavan kostea eli kosteusmittari näyttää ilmankosteudeksi 75%. Umpikuistilla auringon paahteessa mittarissa on uskomattomat lukemat eli 49 astetta ja varjossakin on 29 astetta. Sisällä jopa lämpö on ulkoilmaa viileämpi 25 asteella. =)

On harvinaista istua hiljaisuudessa avokuistilla ja kuunnella puiden suhinaa. Sylissä sekalainen kasa kaikenlaisia langanloppuja ja lankakeriä, joista poimin yhteensopivia värejä syksyisiin sukkiin. Mieli lepää kesän lämmössä, vaikka kädet viuhivat jo syksyiset ajatukset mielessä.

Olohuone kalliolla

...
Olohuone on sana, jota pitää maistella erityisesti kesällä. Olohuoneessa monella on melko kuumaa tai ainakin hiukkasen tukalaa lämpöaallon aikana. Mielellään sitä hakeutuu oleilemaan paikkaan, jossa ei tarvitse tuskailla olemisensa kanssa. Luonnollista suomalaiselle on siirtää oma olohuoneensa ulkoilmaan taivaankansi kattona. Mahdollisuuksia olohuoneensa löytämiseksi on lukemattomia mieltymysten mukaan.
...
Minun olohuoneessani tulee olla ilmava olo, mielellään reipas ilmastointi ja esteettinen ympäristö. Onneksi olohuonettaan voi kesän aikana vaihdella tarpeen mukaan ja mikä mainiointa, olohuoneita voi siis olla monta mielialan ja päivän mukaan.
...
Yksi olohuoneistani on rauhallisessa paikassa meren rannalla. Olohuoneeseeni voin kiivetä korkealle kalliolle, jossa virvoittavat tuulen vireet helpottavat lämpimän päivän paistetta. Samalla keittiö on seurannut mukana ja kalliolle katettu tarjoilu on lähellä nälän yllättäessä. Työhuonekin löytyy näppärästi repusta, vaikka kesälomalla ei voi puhua varsinaisesta leipätyöstä. Mutta mielellään sitä näpertelee jotakin kuin on aivan toimettomana. Ihana kesä.

Merellistä elämää

Kävelin meren rannalla raikkaassa merituulessa. Mikä ihana tuoksu lehahti mereltä vasten asvalttilämmön kuumentamia kasvojani. En tiedä, mikä meressä kiehtoo; sitä samaa sinistä vettähän se on. Sangen mielenkiintoista kiintymys mereen on, kun oman lapsuutensa on ollut lujasti ankkuroituneena kaukana aavalla peltomerellä - tai ehkäpä juuri siksi.

Meri on niin alkuvoimainen elementti. Meri haastaa kaikki aistit liikkeelle. Meren horisonttiin katsominen antaa luvan haaveilla jostakin suuresta tai vain antaa aihetta lepuuttaa ajatuksiaan katsellessaan aaltojen liikettä. Meren kohinan kuuntelu rauhoittaa kummasti ja tuudittaa mieltä levolliseen olotilaan. Suolaisen meren antimien haistaminen on tervetullut tuoksu makealta maistuneen hellepäivän jälkeen. Tuulen mukana lennättämät suolaiset pisarat huulille ja viilentävän aallokon lipluttelu varpaiden päällä antavat varmuutta ajatuksesta vedestä voitehista vanhinpana.

Meri on aina puhutteleva ja kunnioitusta herättävä.

Saaristomeri kesällä

Viimeisellä lautalla matkalla saaristoon yhteen Saaristomeren 40 0000 saaresta. Vilpoinen tuuli tuiversi ja villapaita onkin aivan mainio idea kesäkuussa tällaisessa lämpötilassa.

~ ~ ~

• Euroopan laajin saaristo löytyy Saaristomereltä.
• Saarten määrällä mitattuna maailman suurin.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Saaristomeri

Saaristomeren sinisyys

Väri oli kerrassaan upea sininen, eikä meren sohjoinen pintakaan hassumpi ollut. Luonnon mestarillista taidetta Saaristomerellä keskellä parhainta talvea.

Saariston elämää Willa Tammistossa

Tuulen humina kuljetti minut ajatuksissa saaristoon ja kesään. Se on kuin henkäys jostain kaukaa merten takaa. Kutsu seikkailuun.

Saaristossa rauhallisesti henkäilee myös kesäkoti seisoen vahvojen tammien varjeluksessa. Talo kertoo tarinaa monen vuosikymmenen takaa ja ottaa aina yhtä lämpimästi meidät vastaan. Rakastan taloa ja sen tsehovilaista kuistia, jossa sielu lepää ja kaunis ympäristö ravitsee koko olemuksen. 

Tänään aloitan blogini ensimmäisen tekstin kirjoittamisen tästä elämäni talosta - Willa Tammistosta.