Nojatuolista kahteentoista kotiin

Talot ja sisustus ovat kiehtoneet minua pienestä pirpanasta saakka. Varhaisimmat muistikuvat vievät monen vuosikymmenen taakse. Muistikuvissani olen peittoihin peitelty toipilastyttö, joka istuu äidin käskystä vielä sängyssä tautia selättämässä. Tuohon aikaan kun kaikki rokot sairastettiin läpi. Tautitaustasta huolimatta ne ovat olleet niitä prinsessapäiviä. Hemmottelu oli  minun lapsuudessa puhdas piirustuslehtiö ja uudet huopatussit. Aivan ihanaa. Paperiarkit täyttyivät unelmatalojen suunnitelmista ja sisustuksista.  Lapsuuden nukkekoditon maailma piirtyi huopatussit höyryten paperin pintaan. Talot olivat minun satumaailmani, jonne kuvittelin erilaisia perheitä arkeen ja juhlaan. Pitkään toipilaspäivien tuotokset säilyivät tarkasti pinottuina sängyn alla vetolaatikossa. Jossain vaiheessa lapsuuden huone kuitenkin muuttui vierashuoneeksi ja  "arkkitehtiluomukseni" joutuivat väistymään uuden sukupolven lelujen tieltä. 

Talot eivät ole jättäneet minua aikuisiälläkään. Vanhimpien lasten ollessa pieniä innostuin yhtenä tuttipullon lämmitysyönä suunnittelemaan helsinkiläisen satavuotiaan kivitalon keittiön seinään pikkukylän talojen siluetit. Hetken inspiraatiosta syntyi satukylä persoonallisuutta henkivine taloineen, joista lasten kanssa keksittiin tarinoita. Tarinoiden taloissa  asui hullunkuristen perheiden stereotyyppisiä jäseniä; kuten pullea leipuri  tai yksinäiselle saarelle piirretyssä mökissä piiputteleva vanha kalastaja. Muutto tuli vastaan ja sinne se jäi "talorivistö" remontoitavaan talovanhukseen - ja varmasti peittyi valkean maalin alle. Onneksi valokuvausta harrastava ukki ikuisti valokuviin ja vanhan ajan diakuviin seinämaalaukseni muuttopäivän aamuna, joten dokumenttia on jäänyt näistä luomuksistani.

Talot ja sisustus ovat aikuisiällä muuntuneet oman kodin puuhastelun ja bloggailun lisäksi myös visuaalisen nälän täyttämiseen nojatuolimatkoilla. Hyllyt ja kaapit pursuavat sisustus- ja talokirjoja. Päivän postaus koskettaa myös tänään postiluukkuun kannettua uunituoretta kahdentoista kodin sisustamisesta kertovaa kirjaa. Useat sisustuskirjat täytetään runsailla valokuvilla. Tässä kirjassa tekijät ovat saaneet haastatteluilla peilattua esiin erityyppisten asuntojen aitoa henkeä ja kotien asujia. Tämä on inhimillinen kirja mukaansa poimivine tekstiosuuksineen ja oivaltavine sisustusratkaisuineen. On kirja visuaalisesti kuvitettukin. ~ Lähdenkin nyt nojatuolimatkalle teekupponen kädessä ja annan kirjan viedä mukanaan kahteentoista kotiin.

-----

Kirja: Kivilahti & Keltanen: 12 x koti. WSOY. 2013. s.159

Olohuoneen ilmavat verhokapat

Romantiikkaan taipuvainen sisustamiseni on saanut lisäystä. Näitä verhoja tai ehkä paremmin sanottuna verhokappoja en ole itse ommellut. Minun työpanoksena on ollut ainoastaan illan tullen kiipeillä "emännänjatkoksella" ja naulata parit pikkunaulat kolmeen ikkunapokaan ja pingottaa kuminauhalla höyhenenkeveät kapat ikkunoihin.

 

Eilen nämä verhot vain tulivat vastaan sisustusliikkeessä Helsingissä käydessäni. Sisustusliike Piirongissa oli eilen jäljellä vielä muutamat tällaiset. Onneksi, koska juuri lyhyet verhokappojeni tulikin olla, ettei rullattavaa verhokangasta olisi liikaa ja näin ollen verhoille olisi tullut kiinnitysongelma painonsa takia.

 

Kauan olen mielessäni arponut, että raaskisinko lyhentää vanhoista lakanakankaista kaupunkiasunnon ikkunoihin verhokapat. Onneksi olen ollut tarkka lakanakankaiden leikkaamisesta. Olen toivonut paahtavan auringon puoleiselle ikkunariville valoa läpäiseviä, mutta suoranaisen auringon häikäisyn peittäviä, ilmavia verhoja. Aikaisemmin asuntoon muuttaessamme ikkunoissa olivat kulahtaneet, 1980-lukuiset rullaverhot, mitkä olivat kuin eri maailmasta muuhun sisustukseen verrattuna. Rullaverhot tosin poistuivat ikkunoista lähes heti yhdeksän vuotta sitten, joten pitkällinen prosessi on ollut. Struktuuriltaan erilaiset valkoiset ja luonnonvalkoiset pitkät ja pätkät sivuverhot ovat saaneet hoitaa verhojen ja näkösuojan tehtävää. Vihdoinkin siis löysin ne oikeanlaiset verhokapat. Nyt saadaan valoa olohuoneeseen, mutta samalla myös hiukan näkösuojaakin ja tyylistä tinkimättä.

 

Ihanan ilmavissa tunnelmissa pakkasten paukkuessa toivotan teidät Twitterin käyttäjät tutustumaan Twitterin Willa Tammistoon ja liittymään seuraajaksi. Twiittaan blogipäivitysten lisäksi blogimaailman tiimoilta muuta mieleen tulevaa. Tervetuloa twiittauksen maailmaan. Oikealla blogini gadget-rivistön alhaalta löydätte suorimman reitin Twitterin Willa Tammistoon.

Sivistyksen kehto

Muutama vuosi sitten hankin huutokaupasta kehdon ilman mitään taka-ajatuksia. Kehto vain kiehtoi esineenä, mikä on katoavaa kansanperinnettä autoistuinten ja moottoroitujen vempaimien sukupolville. Totesin siinä olleen säkkikangasta muistuttaneen verhoilun, mikä aikanaan oli nauloja säästelemättä nakutettu kehdon reunoihin kiinni. Kangasta istui tiukkaan vielä muutamien jäljellä olleiden kiinnitysnaulojen kannassa. Kehdon puun väritys oli ajan myötä hyvin tummaksi tummunut ja saanut paikkapaikoin kirjavan patinan. Myyjä kertoi kehtoa säilytetyn jossain viljavarastossa. Kyllähän esineestä löytyi jäämiä jyvistä.

 

Perheen nuoriso oli sitä mieltä, että kehtoa ei missään nimessä kannata maalata. Itse väänsin mielessäni muutaman päivän henkistä peistä maalaamisesta. Kun sitten päätin tarttua pensseliin, päätin niellä hiljaa nuorison mutinat maalaamisesta. Vaikka satavuotias vanhus olisi arvokkaampi ilman maalipintaa, se ei olisi ollut salonkikelpoinen paraatipaikalle olohuoneeseen. Mielessäni ei syntynyt mielikuvaa esineen alkuperäisestä tarkoituksesta pikkuisen lapsen puhtoisena kehtona. Pölyn ja lian puhdistamisenkin jälkeen, se näytti nimenomaan navetan ylisillä hyppineiden hiirien ruokapaikalta. Otin tietoisen riskin kehtovanhukselta anteeksipyytäen ja maalasin sen puhtaanvalkeaksi.

 

Kehto komistui ainakin minun silmissä. Se on saanut toimia muutaman vuoden valmistamieni koristetyynyjen "säilytysastiana". Uuden tehtävän kehdolle asetin viikonlopun siivousvimmassa, kun tuskailin lehtihyllyssä, televisiotasolla ja olohuoneen pöydällä pölyttyvien sisustuslehtien säilytyksen kanssa. Sitten tuli ahaa-elämys, kun katselin kehtoa uusin silmin ja ymmärsin ajatella sille muunlaista käyttötarkoitusta. Kehto oli kuin nakutettu lehdille. Nyt kehto lehtineen "istuu" olohuoneeseen entistä mutkattomammin. Eikä niitä rakkaimpia sisustuslehtiäkään vielä tarvinnut kiikuttaa lehtiroskikseen.

 

Kehto toimii symbolisesti sivistyksen kehtona. Uusia, freesejä ajatuksia synnyttävänä alkulähteenä kaikenmaailman sisutuspuuhilleni.

Olohuone kalliolla

...
Olohuone on sana, jota pitää maistella erityisesti kesällä. Olohuoneessa monella on melko kuumaa tai ainakin hiukkasen tukalaa lämpöaallon aikana. Mielellään sitä hakeutuu oleilemaan paikkaan, jossa ei tarvitse tuskailla olemisensa kanssa. Luonnollista suomalaiselle on siirtää oma olohuoneensa ulkoilmaan taivaankansi kattona. Mahdollisuuksia olohuoneensa löytämiseksi on lukemattomia mieltymysten mukaan.
...
Minun olohuoneessani tulee olla ilmava olo, mielellään reipas ilmastointi ja esteettinen ympäristö. Onneksi olohuonettaan voi kesän aikana vaihdella tarpeen mukaan ja mikä mainiointa, olohuoneita voi siis olla monta mielialan ja päivän mukaan.
...
Yksi olohuoneistani on rauhallisessa paikassa meren rannalla. Olohuoneeseeni voin kiivetä korkealle kalliolle, jossa virvoittavat tuulen vireet helpottavat lämpimän päivän paistetta. Samalla keittiö on seurannut mukana ja kalliolle katettu tarjoilu on lähellä nälän yllättäessä. Työhuonekin löytyy näppärästi repusta, vaikka kesälomalla ei voi puhua varsinaisesta leipätyöstä. Mutta mielellään sitä näpertelee jotakin kuin on aivan toimettomana. Ihana kesä.

Sisustuslehti ja ikkunapesu

Valon määrä ja valoisat tunnit lisääntyvät päivittäin!
Olen huomannut tämän viimeistään nyt,
kun kiinnitin huomiota ikkunoiden harmauteen.
Ne suorastaan huutavat kevätpesuaan.
Onneksi posti oli tuonut tänään
sisustuslehden ja pakkastakin on,
 joten minulla on ainakin kaksi hyvää syytä
olla ryhtymättä ikkunanpesupuuhiin.

Miten onkaan mukavaa istua tyynyjen keskelle
ja lukea unelmista aurinkoisessa säässä.

Suomalaisia tulpaaneja

Päätin piristää aurinkoista kevätpäivää tulppaanikimpulla.
Lähestyvä pääsiäinen sallii myös kahvihetkeen suklaisen yllätyksen ;)

Oma yllätykseni oli asetelmaa kootessani, että siitähän tuli täysin suomalainen. Marimekko- skooli, Muumi-suklaamuna, Aalto-maljakko ja kaiken lisäksi kevään tulppaanit ovat suomalaisia Turussa kasvatettuja. Hyvä juttu!