26.6.2015

LAPSUUDEN PUUKYNTTELIKKÖ







































Kesäkuu tuntuu huljuvan käsistä. Paljon yritän ehtiä tekemään pakollisia mökkielämän puuhia. Sitten loppuajan koetan hengästyksiin saakka pitää tiukasti kiinni niistä sielua ravitsevista tärkeistä minuuteista. 

Olen amatöörimaalari, jolla pitää olla pensseli suurille vedoille ja laajoille linjoille. Menneellä viikolla sisätiloissa lattiapintaa maalatessa ja pihan kuistien rappuja kyllästäessä, mietin vuosikymmenten aikana kertyneitä juoksumetrejä pensselien vedoilla. Kovissa sääolosuhteissa vuosittaistakin retusointia tarvittaisiin vähän siellä sun täällä erilaisissa ulkopinnoissa ja kyllä elämä jättää jälkensä sisätiloissakin perheen ja lemmikkien jäljiltä. Jatkuvan ylläpitomaalaamisen jäädessä pois, huomaa kyllä melko pian laiminlyönnit. Työ on sitten sitäkin rajumpien pensselin ja telavetojen kautta tehtävä.

Tänään kävin läpi maalipurkkeja; löytyi käytettyjä, kuivahtaneita ja käyttökelpoisia. Olin meinaan jo eilen maalannut kaiken mahdollisen maalipurkeistani lattioihin... Enkä ihan niin desperaatti maalamisessani ole, että apostolinkyydillä tai velosipedillä olisin kehdannut lähteä mantereelta lisää maalia kantamaan. Matka on pitkä... Ilman maalaamista ei tästäkään päivästä kuitenkaan selvitty. Löysin käyttökelpoisen pikkupurkin vanhanajan vihreää ja siirryin pienempään pensselikokoon.  

Maalipurkkia tikulla sekoitellessani syntyi ajatus käyttää väriä vanhaan puukynttelikköön. Punainen kynttelikkö kuului lapsuuden kotini jouluihin ja sitä katsellessa palautuvat monet muistot mieleen. Vähän aikaa sitten kyntteliköllä oli roskalavalle heittotuomio, koska äitini ei enää uskonut rapistuneella ja vähän palaneellakin puukyntteliköllä enää olevan jatko-osaa. Mutta onneksi hän sattui kysymään minulta, että haluaisinko sen siitä huolimatta. Halusin. Minulle se on vain se yksi ja ainoa oikea joulukynttelikkö. Eikä niitä muita lapsuudessa ollutkaan. 

Tänään kynttelikkö sai elämäänsä vihreän jatko-osan muillekin kuukausille kuin joulukuulle - ja eihän jouluunkaan enää ole kuin puoli vuotta. 

22.6.2015

KESÄINEN VIIRINAUHA




Mitä yhteistä on rispaantuneella partiohuivilla, parilla kulahtaneella tyynyliinalla ja vanhalla, valkoisella lakanalla? Uusi, yhteinen elämä.

Penkojaiseni ovat jatkuneet. Tuleeko siitä sitten tämän kesän teema... Olen työstänyt työhuoneen lukuisia kangaskasoja muovipussit pöllyten. Löytönä on ollut jotakin säilytettävää ja jotakin poisheitettävää. Säilytettävien kankaiden joukosta valikoin tähän projektiin sinivalkoista teemaa. 

Juhannusaatto ja -päivä olivat todella vilpoisia. Tanssikenkä hyytyi ilmojen viileyteen. Juhannustanssien sijaan valitsin takkatulen lämmön ja surruttelin ompelukoneella uutta ilmettä patiolle valitsemistani kangaspaloista. Rakentelin niistä kesäisen viirinauhan ulkona olevan istuinryhmämme yläpuolelle. Viirinauhan kolmioiden määrän määritteli tällä kertaa saatavilla olevat kankaat. Tein niin pitkän kuin oli kangasmateriaalia. 

Kynnyskysymys viirinauhassa ei varmaan koskaan ole itse viirit, kun niiden kokoa ja määrää pystyy säätelemään. Viirin naru on sitten asia erikseen. Monenlaisia versioita olen nähnyt, mutta tähän minun piti ideoida erilaiset suven säätilat kestävä narumateriaali. Pitkään mietin. Saaresta kun ei noin vaan lähdetä vain yhtä viirinarua hakemaan. Muistin onneksi meillä olevan lipputankoa varten ostetun varanarun. Se on aivan oiva ja varmasti kestävä ratkaisu. Joskus siis on hyväkin, että säilöö tavaroita kaappeihin...

Nyt sitten liputetaan, vaikka ei liputuspäivä olisikaan. Merellinenkin fiilis näistä syntyy, vaikka kuivalla maalla saaressa istutaan. Siinä ne iloisesti liikkuvat tuulen vireessä ja kutsuvat kesäisiin istujaisiin auringon alle tai kuutamolle nauttimaan suvesta.  

Oikein hyvää kesäkuun jatkoa. Nautitaan sinivalkoisesta taivaasta, vaikka vähän vilpoisemmassakin säässä.


13.6.2015

PÄIVÄ PUUTARHASSA



Sininen taivas on ollut ihailtavana lähes koko päivän. Pienet, pumpuliset pilvet ovat ajoittain lipuneet auringon eteen kuin hengähdystauoksi. Aurinko on hellinyt mitä parhaimmalla tavalla kesälomalaisiaan. 

Aamupäivän ohjelmassa oli puuhastelua puutarhan kasvillisuuden kanssa. Olemme todenneet jo pitkässä juoksussa, että alppiruusut viihtyvät pihallamme. Joten tänään yksi, uusi valkoalppiruusu  (Cunningham's Whiteistutettiin laajennukseksi muun alppiruusuperheen jatkoksi. Muut saman alppiruusuperheen jäsenet ovat jo kukintonsa kukkineet, joten tähän päivitykseen ei valitettavasti ole parhaimmassa kukinnassaan olevia kuvia saatavilla. 

Valkoalppiruusut ovat viihtyneet loistavasti aurinkoisella kallion reunamalla, jossa ympärillä on kangasmaastossa mäntyjä ja kanervia. Ne ovat levittäytyneet ja kasvaneet erilaisista talvista huolimatta hyvin. Eivätkä ne onnekseni kelpaa kauriiden herkuksi. Edellä mainittu asia on merkittävä seikka saaristossa, koska niin monen kasvin kohdalla olen jo luovuttanut kauriiden voitoksi. 

Tämän sortin alppiruusuharrastusta perheemme puutarhassa saan kiittää 40-vuotislahjastani appiukolta. Siitä alkoi lähes vuotuinen alppiruusuperheen lisäys. Valkoalppiruusujen lisäksi olemme kokeilleet muitakin lajikkeita. Toinen kiitollinen lajike on jo toukokuussa komean punaisena kukkiva Elviira. Elviira on myös viihtynyt omassa paikassaan aluskasvillisuuden virassa puutarhaan istutettujen koristehavujen kanssa. 

Iltapäivän auringossa opiskelin äitini vanhaa luonnontiedon kirjaa lähes 70 vuoden takaa. Uskomaton määrä tietoutta kansien välissä! Ihailin kaikkia yksityiskohtaisia selityksiä ja taitavasti piirrettyjä kuvituksia - eritoten poikkileikkauskuvia. Mustavalkoinen kirja tietomäärineen lumosi minut täysin. 

Päivityksen loppuun sopii hyvin lainaus lukemastani luonnontieteen kirjasta."Hyvin hoidettu puutarha tuottaa omistajalleen maukkaita hedelmiä, ravitsevia vihanneksia ja mausteita. Jokaisen jolla on käyttökelpoista maata asuntonsa ympärillä, pitäisi perustaa itselleen oma puutarha; se palkitsee vaivan moninkertaisesti, samalla kuin se tarjoaa virkistävää ja kiinnostavaa työskentelyä loma-aikoina." (Kivirikko: Kansakoulun luonnontieto. 1947) 



12.6.2015

KUISTILLA KAHVITTELEMASSA



Puuhastelin puutarhassa eilen melko viileässä saariston säässä. Kottikärry täyttyi, saha lauloi ja "sekatöörillä" oli töitä. Totesin, että lumeton talvi on ollut monelle puutarhan kasville rankempi kuin kunnon luminen talvi. Illan tullen tuskastuin huitomaan hyttysiä ja päätin siirtyä sisätiloihin hommiin kuistille. 

Kuistimme eli eteisemme on ollut kauan lapsiperheille tuttu tavaran säilytystila. Otin itseäni niskasta ja kävin kaikki kuistin kaapit läpi. Nyt on kaapeissa tilaa. Sitä tuntuu säilövän jotakin pahanpäivän varalle, mutta ehkä kymmenen vuodenkin säilöminen on jo ollut riittävästi pahan päivän odottamista. Seuraavalla kaupunkikäynnillä voi sitten laittaa meille tarpeettomat vaatteet ja kengät eteenpäin jollekin niitä tarvitsevalle. Kyllä sieltä löytyi ihan vain poisheitettävää roinaakin. Hohhoijaa.

Kuistin käyttötarkoituksen uudistaminen kesäiseksi kahvittelutilaksi ihan vain huonekalujen uudelleen järjestelyllä ja täydellisellä siivouksella oli puhdistava kokemus. Isoäitini vanhat valkoiseksi maalaamani tuolit ja saman isoäidin vanha pöytä pääsivät arvoiselle paikalleen. Aamukahvit maistuvat kahvilta suviaamuina kesäisellä kuistilla.

Tänään jatkoin puuhasteluani puutarhassa ja sain kesän ensimmäisen punkin jalkaani. Tulin sitä poistamaan sisälle ja kannoin samalla puutarhasta kuistin ilmettä kaunistamaan suvista kukkaloistoa. Nyt kahvittelukuistini on viimeistellyn näköinen. Aurinkoista päivän jatkoa!


10.6.2015

SAAREUTUMINEN MÖKKIELÄMÄÄN



Hyvää alkanutta kesäkuuta 2015!

Ammatinvalinnan suoma pitkä kesäloma on alkanut. Loma on hakenut vielä vähän muotoaan. Jotkut kesät ovat selkeästi teemaltaan painottuneita johonkin. Joidenkin kesien ohjelma-anti on esim. monet kesäjuhlat, matkailu, heinäkuun lomavieraat tai ikuisuusremppa. Tänä kesänä ehkä olen vaan ja teen sitä mikä milloinkin tuntuu hyvältä. Suorituskesä on OUT.

Päivän kuva on keväällä valmistamastani mäyräkoiratyynystä. Sain ristipistotyön ystävältäni pari kesää sitten. Hän oli löytänyt puolivalmiin työn kirpparilta parilla eurolla. Löysin kankaitteni joukosta väriltään sopivan pellavakankaan. Yhdistelin kuvan ja pellavakankaan tyynyksi. Ristipistotyöstä rajasin huonot ja rispaantuneet reunat pellavakangasreunalla. Tyyny pääsi sivustavedettävän päälle keittiöön. Siinä koirat katselevat yhtä uskollisesti keittiön touhuja kuin oma koirani konsanaan.

Tästä blogin kesäpäivitykset lähtevät nyt liikkeelle. Toivon kesäämme auringonpaistetta ja poutapilviä, eivätkä ukkoset ja raikkaat sateetkaan haittaa. Se on Suomen suvea. Hyttysistä, käärmeistä ja punkeista ei nyt niin olisi väliä...


Bloggaajan huomautus:
Vuoden tauon jälkeen olen uudelleen hengittämässä eloa blogiini. Se on nukkunut Ruususen unta ja bloggaaja on kerännyt uutta virtaa kirjoittamiseen. Kirjoittelun motivaatioon tarvittiin tauko. Bloggaaminen on kiva harrastus, mutta tosissaan väsyin blogin "sisään" pyrkiviin kaikenmaalaisiin "robottitrolleihin". Toivon, että ne jossain vaiheessa "väsyisivät" mummoblogiin.