Teksti vanhaan ikkunapokaan

Olipa varsinainen ikkuna-teema tänään! Pesin hikihatussa lukuisat ikkunat Willa Tammistossa. Samaa puuhaa olin harjoittanut jo aiemmin viikolla kaupunkikodissa. Ai, miksikö niin suuri intomieli puhtaisiin ikkunoihin? Kahdesta syystä. Ensinnäkin olen jo kotona oppinut, että ikkunat perinteisesti  pestään, kun kevätaurinko paistaa kirkkaasti sisään ja seuraavan kerran iltojen pimetessä syysmyrskyjen edellä. Toisaalta olen peräjälkeen kaksien juhlien järjestelyissä touko-kesäkuussa. Toiset juhlat ovat kaupungissa ja toiset saaristossa. Joten eihän se olisi kovin imartelevaa emännälle, jos kaikki kissan nenänpään ja kärpäslätkän jäljet osuisivat sifonkiin ja silkkiin pukeutuneiden vieraiden silmiin ikkunoista.

 

Jotta jaksoin siistimispuuhaani tehdä, oli minulla tietysti oltava omatekoinen "porkkana" työtä jouduttamassa. Ensinnäkin kerron pienen sivujuonteen. Eli välillä piti keittää kuppi kahvia ja nauttia sitä kaapista löytyneiden jouluisten piparkakkujen kanssa ja laittaa ompelukone laulamaan. Vierashuoneeseen päräytyin vanhasta lakanakankaasta ja lakanapitsin pätkästä suojaverhon rumalle rullaverholle kesävieraiden ihasteltavaksi. Kuvien kera kerron asian tuonnempana. Sitten se toisenlainen porkkana, mikä on myös ikkunajuttu.

 

Messuilla näin myytävänä vanhoja ikkunapokia tarrateksteillä. Valmiit taideteokset liikkuivat 50€ molemmin puolin. Totesin, että tuollaisen minäkin haluan, mutta teen sellaisen ihan itse. Tarvitsin siis vain tekstin. Latinankielinen sisustusteksti maksoi viidesosan myynnissä olleista valmiista töistä. Kuluneita, vanhoja ikkunapokiahan minulla on valmiiksi varastossa muutamat kappaleet. Illan suussa tänään pienen valkkauksen jälkeen vein yhden vanhoista ikkunapokista suihkuun. Täydellisen puhdistuksen jälkeen kiinnitin tekstin ja käytin viimeisetkin aivotoiminnat tältä päivältä keksiäkseni kiinnitysmekanismin seinälle ripustamiseen. Heureka - se tuli vielä tänään sieltä ja tuumasta toimeen koukkujen, ruuvien, metallilankojen, vasaran, ruuvimeisselin kanssa ahkeroiden ja jatkostikkailla heiluen. Mutta niin vaan nyt komeilee latinankielinen teksti makuuhuoneessamme.

 

Hyvää yötä ja jatkoja viikonlopuillenne.

 

-----

Amor Vincit Omnia = Rakkaus voittaa kaiken

 

 

Salonkikelpoinen sisustustyyny

Vanhojen tyynynliinojen kasassa on ollut liina, jossa on pienet monogrammit. Kuvassa ne eivät näy, mutta sijaitsevat pitsikukan vieressä oikealla puolella. Pitsikukan kohdalla oli ajan patinan aiheuttamana reikä. Sellainen puhki kulunut kohta, josta joko pienillä pistoilla valkoisella langalla ompelemalla saisi mahdollisimman huomaamattoman, mutta sitten mielestäni se ei enää olisi niin salonkikelpoinen. Joten tyynyliina on saanut odottaa sitä ahaa-elämyksen päivää.

Näitä valkoisia tabletin kokoisia pikkuliinoja minulla on muutamat kappaleet. Niistä jokaisen olen sijoitellut sisustustyynyihini. Tämän tyynyliinan valkoisen värin valkeusaste oli minusta juuri yhteen sopiva pikkuliinan värisävyn kanssa. Yhdistellessäni lisäsin vielä herkän pitsiliinan keskelle. Sekä sitten se jokin piti tähänkin tyynyyn saada ja se löytyy pitsiliinan keskiöstä. Paitsi, että siinä on minulle tyypillisesti kermanvalkoinen helmi, nostatin pitsiliinan keskiosan vanulla keskiöstä ylöspäin ikään kuin luodakseni auringon liinan keskelle. Se näyttää siltä kuin se olisi ollut aina siinä. 

Jotakin piti keksimän tuohon monogrammien viereen haperoituneeseen reikäkohtaan ikään kuin huomaamattomaksi kohdaksi, eikä niin että alleviivaisi kohtaa "tässä nyt on tällainen reikä, katsokaapa" - mallilla. Joten yhden yksittäisen pitsikukan omalla logollani siihen ompelin. Nyt kohta sai ulkoista vahvistusta huomaamattomasti ja vieläpä salonkikelpoisella tavalla. Paraatipaikalle laitoin valmistamani sisustustyynyn komeilemaan. 

Paraatipaikkatyynyistä meillä ollaan kahtamieltä. Minusta ne ovat ihania, esteettistä silmää hiveleviä ja kodin  "eisaakoskea" -osastoani. Nautin nyt siitä, että lapset ovat murrosikäisistä aikuisiin ja saan vapaasti asetella "hörhötyksiäni" huushollissa. Sitten on se kodin maskuliinisen enemmistön mielipide. Eli perheen miesväki on todennut paraatipaikkatyynyistäni, että ne ovat liian prameita. Niiden viereen ei kuulemma uskalla parkkeerata ja löhötä esim. jääkiekkoa katsomaan. Ei näistä tyynyistä tietysti jääkiekko ensimmäisenä tule mieleen. Ainahan voi komistukset siirtää pelin ajaksi sivuun, jos pelkää jääkiekon seuraamisen olevan liikaa sisustustyynyille ;). 

Viikonloppuna siis odotettavissa jääkiekkoa, kun aloitetaan koko pesueen voimalla Suomen Leijonien kannustaminen. Luvassa myöskin haravointia, ikkunoiden pesua ja yleisesti pihasiivousta talven jäljiltä. Vielä kun se aurinkokin alkaisi lämmittää, että päästäisiin hiukan yli +10*C asteen. ~ Hyvää viikonloppua kaikille.

Vappupäivän piknikillä Porkkalan maisemissa. Kuva: Willa Tammisto

Mummulan vierailutyyny

Olin viime vuonna huhtikuussa Chicagossa vanhimman tyttären luona. Iso maailmankaupunki oli pullollaan kaikenlaisia liikkeitä. Kotimaassa odotettu lapsenlapsi mielessä tuli pyörähdettyä muutamat kerrat Walt Disney'n liikkeessä katsastelemassa Amerikan ihmeitä. Ostoksina kotiin lähti mm. Mikki ja Minni, koska ei vielä ollut tietoa kumpiko sieltä oli tulossa. Ajattelin tuolloin laittaa molemmat mummulaan odottamaan, jotta sielläkin olisi jotakin aina pikkuvierasta odottamassa, vaikkapa unileluksi. 

Vuosi tosiaan on hurahtanut ja pikkuinen "Mikki" on kasvanut. Mummulan vierashuoneeseen Minnin ja Mikin seuraksi lastensänkyyn tein pikkuiselle tyynyliinan. Vanhassa lakanakankaassa valmiina olleet punaiset monogrammit synnyttivät idean käyttää pientä tyynyliinaa lastensängyssä. Punaisten monogrammien kaveriksi ompelin koristenauhan, jossa on tasapuolisesti niin Minneille kuin Mikeille sinistä ja punaista. Vahvaa punaista väriä keventämään laitoin yhden erillisen virkatun ympyrän vanhasta pitsiliinasta sekä sen keskelle toisesta pitsiliinasta leikatun valkoisen perhosen. Perhosella on helmikoriste, mikä tosin käyttötyynyliinassa tulee poistetuksi - varmuuden vuoksi.

Ruusu-tyyny ristipistoliinasta

Muistatteko joskus maailman ajat sitten ostamani ristipistotyön? Ensin retusoin alkuperäistä värimaailmaa; villalangan päälle rohkeasti vaan ommellen muliinilangalla oman maun mukaista värimaailmaa. Sitten työ tuli leikattua 15cm x 25cm koosta postikortin kokoiseksi. Asettelin sen valkoisen liinan päälle ja kuvan reunaan ompelin kehykseksi kauniita nauhoja. Mutta sitten iski se "ei tää oo kiva" -juttu päälle. En tiedä tuleeko lukijoilleni koskaan sellaisia "elämyksiä". Itselleni niitä tuppaa tulemaan tämän tästä, kun jopa valmiiksi suunnittelemani työt tavallaan elävät ja muotoutuvat kaiken aikaa työvaiheiden aikana. 

Siinä se odotteli "syntymäänsä" pöydällä muutaman kuukauden ja nukkui Ruususen unta. Oikeastaan ruusun puhkeaminen kukkaan vaati sellaisen kökkö-päivän eli asiat eivät olleet menneet niin kuin Strömsössä. Purkasin suomalaisella sisulla harmit ompelemiseen. Ruususta tuli leikattua pienempi ja pienempi. Lopuksi ompelin ruusun kuvan kanssa pikkaraiseen sisustustyynyyni mukaan sivustavedettävän patjakangasta ja vanhaa lakanakangasta. Tyynyn taakse ompelin vanhasta pitsiliinasta leikattuja perhosia lentelemään kevättä kohti, vaikka ulkona lunta on vielä runsaasti.  Nyt tämäkin ristipistoliina on herännyt pitkästä Ruususen unesta. 

Pitsikukkasia sisustustyynyllä

Vanhat lakanakankaiset tyynyliinat ovat ihastuttavia käsitellä ja uudistaa. Ennen vanhaan työn laadun piti olla sukupolvelta toiselle kestävää. Kerran kunnolla valmistettu  käsityö kesti seuraavienkin sukupolvien käytössä. Ihailen näitä kauniita, yksityiskohtia sisältäviä, pesusta toiseen kestäneitä ja valkoisena pysyneitä tyynyliinoja. Vintage-henkiset sisutustyynyni tulevat varmasti jatkossa olemaan niitä pitkäikäisimpiä liinavaatevarastossani tai kaappien kätköissä.

 

Tässä viimeisin tuotokseni, mihin ompelin kahdesta erilaisesta virkatusta pitsiliinasta poimittuja kuvioita. Kuviot ovat erivahvuisella langalla virkattuja. Kuvioiden keskelle ompelin harmaat helmet ykstyiskohdiksi. Läheltä katseltuna ne näyttävät pitsikukkasilta ja antavat juhlallisen tunteen sisustustyynylle, mikä jo pelkästään valkeana omana itsenäänkin on kuin taideteos kirjailuineen.

 

Minun perheen emännyyden aikana on marketeista kotiin kannettu pussilakanoiden kylkiäisinä yhtä monta tyynyliinaa. Liinavaatekaappiin kurkistaessa voi todeta, että kiintiö on pienempi juuri verrattaessa tyynyliinat kontra pussilakanat uuden ajan mallistoissa. Tyynyliinoissa tuppaavat kankaat venymään, haalistumaan ja näyttämään hyvinkin pian nuutuneilta. Ei siinä tule levännyt ja freesi olo, kun tyynyliina näyttää väsähtäneeltä ja kaikkensa antaneelta. Minusta tyynyliinan pitää olla puhdas ja raikas.

 

Olen karsinut aika ajoin tyynyliinat kulutuksen uuvuttamina pois kaapeista ja ostanut tilalle uusia. Nyt onkin herännyt ajatus uudistaa liinavaatekaappi penkojaisteni aarteilla. Ne ovat kuin pakasta vedettyjä edelleen vuosikymmenien jälkeen. Se olisi minun kannanottoni kulutuksen kierron oikeaan suuntaan kääntämiseen.

Vintage-ruusut huurrelasimaljassa

Naistenpäivän ruusuni kestivät todella pitkään. Nyt kuivattelen niitä kauniiksi koristeiksi. Ruusut ovat saaneet violettiin vivahtavan sävyn pintaansa. Värin vintage-henki miellyttää minua. Asettelin ne lasikaappiin turvallisesti Kissa-Kuningattaren tassuilta piiloon. Huurre- ja kirkaslasisten astioiden ja tarve-esineiden joukossa värisävy on romanttisen kaunis piriste.

Ristipistoperhoset sisustustyynyssä

Vierashuoneessa odottaa yöpyjiä vierassängyn päällä herkkä perhostyyny pehmokoiran kanssa. On uskomattoman kaunis tämä perhosaiheinen ristipistotyö. Tykästyin siihen heti nähdessäni sen vanhan tavaran kaupassa, vaikka en osannut vielä kuvitellakaan mihin sitä tulisin käyttämään.

 

Yhdistin perhosaiheiseen pellavaiseen sisustustyynyyni pikkuisen virkatun liinan. Tyynyä tarkastellessa värit sointuvat luonnonvalossa hyvin toisiinsa. Toisin kuin tässä valokuvassa liina pomppaa esille ihan liikaa tyynyn keskiöstä. Täytyy tutkia tyynyä tarkemmin sillä silmällä. Katsotaan, jos liina häiritsee kokonaisuutta, niin ratkon sitten pois koko pikkuisen pitsiliinan. Pelkästään nämä kauniit perhoset elävöittävät tyynyn toisenlaiseen lentoon.

 

Aitoja perhosia odotellessa toivotan mukavaa viikonloppua. Pakkasista ja viileästä ilmanalasta huolimatta rentouttavia pääsiäisajan valmisteluita.

Vintage-henkinen sisustustyyny

 

 

Viikonlopun puuhastelussa valmistui myös pullea vintage-henkinen sisustustyyny. Kaunis ja ajaton siitä tuli. Ajattelin yhdistää sen viime kerralla blogissani päivitetyn tarinan sisustustyynyn viereen sängyllemme. Kaksin aina kaunihimpi myös tyynyistä puhuttaessa.

 

Seuraavaksi edessä on virkatun sängynpeiton etsiminen. Muutamat vuodet sängynpeittona on ollut tilkkutäkki. Se edelleenkin on mielestäni ajattoman kaunis, mutta huoneen tapettien vahvaan värimaailmaan katson enemmän sopivaksi neutraalimman, luonnonvalkoisen virkatun pitsipeiton. Vanhoja pitsipeitoja olen katsellut jo pitkään siellä sun täällä, mutta vielä en ole löytänyt täysin minua mielyttävää ja samalla hinta-laatu-suhteessa oikeaa vaihtoehtoa.

 

 

 

 

Romanttinen sisustustyyny

Viikonloppuna aarteistani löysin kaikenlaista. Aarteilla tarkoitan keräämiäni vanhoja kankaita, tyyny- ja pöytäliinoja, pitsinauhoja ja -liinoja, ristipistotöitä jne. Kaipasin sängynpeittomme päälle huoneen tunnelmaan sopivampia tyynyjä. Kauniissa säässä ulkoiltua mieleni oli inspiroitunut ja ideat olivat vapaita lentämään. Annan ompelusmateriaalien yleensä odottaa oikeata hetkeä ns. puhjetakseen kukkaan. Tämä tarkoittaa sitä, että en väkisin tehtaile tyynyjä tai muitakaan käsitöitä, vaan haluan että ne syntyvät luovasti. Silloin olen itse tyytyväinen työni tulokseen.

 

Inspiraation siivittämänä suunnittelin ja ompelin muutamat koristetyynyt. Viikonlopun aikana syntyneet tyynyt tosin valmistin vain omaan kotiin - en myyntiin. Viikolla esittelen nämä raikkaan valoisan ulkoilman innoittamat inspiraationi tuotokset teille. Ensimmäinen koristetyyny on itselleni mieluisin. Mielestäni tavoitin tällä tyynyllä makuuhuoneen vanhanajan hengen. En tiedä, mistä jo lapsuudesta saakka ilmennyt innostus parin sadan vuoden takaiseen romantiikkaan on kummunnut. Olen hippivuosiluvulla eli 1960-luvulla syntynyt, mutta en haikaile pätkääkään räväköiden värien ja suurien kuvioiden maailmankaikkeuteen. Ehkä aistit täyttyivät niistä jo aikoinaan ajassa elettynä ja nyt haen jotakin vastakohtaista, kuittaan keittiöpsykologiallani. 

Oikein hyvää maaliskuisen viikon alkua kipakoista pakkassäistä huolimatta. Nautitaan auringon paisteesta päivällä ja mahtavista iltayön taivaan revontulista - jopa täällä eteläisessä Suomessa.

 

 

Sivistyksen kehto

Muutama vuosi sitten hankin huutokaupasta kehdon ilman mitään taka-ajatuksia. Kehto vain kiehtoi esineenä, mikä on katoavaa kansanperinnettä autoistuinten ja moottoroitujen vempaimien sukupolville. Totesin siinä olleen säkkikangasta muistuttaneen verhoilun, mikä aikanaan oli nauloja säästelemättä nakutettu kehdon reunoihin kiinni. Kangasta istui tiukkaan vielä muutamien jäljellä olleiden kiinnitysnaulojen kannassa. Kehdon puun väritys oli ajan myötä hyvin tummaksi tummunut ja saanut paikkapaikoin kirjavan patinan. Myyjä kertoi kehtoa säilytetyn jossain viljavarastossa. Kyllähän esineestä löytyi jäämiä jyvistä.

 

Perheen nuoriso oli sitä mieltä, että kehtoa ei missään nimessä kannata maalata. Itse väänsin mielessäni muutaman päivän henkistä peistä maalaamisesta. Kun sitten päätin tarttua pensseliin, päätin niellä hiljaa nuorison mutinat maalaamisesta. Vaikka satavuotias vanhus olisi arvokkaampi ilman maalipintaa, se ei olisi ollut salonkikelpoinen paraatipaikalle olohuoneeseen. Mielessäni ei syntynyt mielikuvaa esineen alkuperäisestä tarkoituksesta pikkuisen lapsen puhtoisena kehtona. Pölyn ja lian puhdistamisenkin jälkeen, se näytti nimenomaan navetan ylisillä hyppineiden hiirien ruokapaikalta. Otin tietoisen riskin kehtovanhukselta anteeksipyytäen ja maalasin sen puhtaanvalkeaksi.

 

Kehto komistui ainakin minun silmissä. Se on saanut toimia muutaman vuoden valmistamieni koristetyynyjen "säilytysastiana". Uuden tehtävän kehdolle asetin viikonlopun siivousvimmassa, kun tuskailin lehtihyllyssä, televisiotasolla ja olohuoneen pöydällä pölyttyvien sisustuslehtien säilytyksen kanssa. Sitten tuli ahaa-elämys, kun katselin kehtoa uusin silmin ja ymmärsin ajatella sille muunlaista käyttötarkoitusta. Kehto oli kuin nakutettu lehdille. Nyt kehto lehtineen "istuu" olohuoneeseen entistä mutkattomammin. Eikä niitä rakkaimpia sisustuslehtiäkään vielä tarvinnut kiikuttaa lehtiroskikseen.

 

Kehto toimii symbolisesti sivistyksen kehtona. Uusia, freesejä ajatuksia synnyttävänä alkulähteenä kaikenmaailman sisutuspuuhilleni.

Tonttuvaarin valkoinen tuoli

 

 

Tonttujoukko on saapunut Willa Tammistoon. Jokainen tonttu on löytänyt oman paikkansa ja joku vilkkaampi nuorukainen on vaihtanut asemapaikkansa uuteen. Vanhukset kuitenkin ovat tavoilleen uskollisesti hakeutuneet omille paikoilleen.

 

Keittiössä joulukuun valvontatehtävät on aloittanut tonttuvaari, herkkutonttuna tunnettu, Sipsu Sirmakka. Tonttuvaari on istahtanut omalle valtaistuimelleen. Perheemme koiranuorukainen teki tuttavuutta pienen istujan kanssa ja totesi muutaman nuuhkaisun jälkeen keittiötontun harmittomaksi, joten vanhalla paikalla tonttuvaari Sipsu sai vartiointiaan jatkaa.

 

Keittiön herkkutontun vartiointipaikan valtaistuin on valkoinen tuoli, mikä on levähtämistä varten. Keittiön sydämessä tulee olla levollinen paikka istahtaa ajatuksiensa keskelle, vaikka kuinka vaativat kokkaukset ja kiireiset leipomiset olisivat meneillään. Jouluisen asunsa valkoinen tuoli sai paksusta pampulamaisesta langasta mahdottoman pienillä puikoilla neulomastani pikkupeitosta. Sisustukseen ylipäätään torkkupeitoksi sitä haaveilin tekeväni, mutta työ osoittautui yllättävän raskaaksi niin puikoille kuin käsille. Bambu-puikkoni vääntyivät onnettomasti ja ranteessa tiukka neulominen tuntui rasitukselta. Kokeilin kierrepuikoillakin tehdä, mutta lopputulos ei enää ollut yhtä kaunis. Päätin tyytyä kahteen "pikkupeittoon", mitkä ovat oivalliset istuinalustat. Valkean tuolin selkämyspuolelle olen ommellut uuden tyynyn. Vanhan tavaran kaupasta ostamani lakanakankaisen monogrammi-tyynynliinan muodistin uuteen vintage-lookiin. Keräämieni pikkuliinojen joukosta löysin kauniin ristipistotyön, mikä punaisine dalahäst-kuvineen oli värimaailmaltaan jouluinen. Jämäpitsieni laatikostosta löysin vielä pienen pitsin pätkän kruunaamaan vanhan tyynynliinan jouluiseksi juhlatyynyksi. Leppoisa on istahtaa tonttuvaarin viereen ja nuuhkaista ilmasta kaikki jouluiset tuokset.

 

Toivotan teidän keittiöihinne mukavia joululeipomusten ja -kokkausten aikaa tonttujen kera ja ilman.

Vintage-tyyny pikkuliinoista

 

Viikonloppu vierähti. Meillä oli miehen kanssa talossa pientä nikkarointia, niin kuin sitä on ollut toistakymmentä vuotta. Sitä puuhaa riittää, eikä se varmaan koskaan lopu. Toisaalta käsillä tekeminen ja konkreettisen lopputuloksen näkeminen ovat kyllä mieltä piristäviä.

 

Aina kun työskentelyn lomassa oli pieni tauko, käytin ajan tarkkaan ja hiivin järeämpien koneiden äärestä rakkaan ompelukoneen surinaa kuuntelemaan. Minulla on ollut pussissa erilaisia pikkuisia, valkoisia koristeliinoja, joille keksiskelen ajan kanssa uutta elämää.

 

Olen ostanut kesällä jättikokoisia valkoisia tyynyjä. Valtavat valkoiset tyynyt kaiken muun valkoisen keskellä huutavat puoleensa jotakin yksityiskohtaa ja persoonallisuutta. Tyynyissä tuntui olevan riittävä pinta-ala pikkuliinoille. Pyörittelin valkeata pintaa edestakaisin ja mietin millä eri liinoistani sitä koristaisin. Löysin tabletin kokoisen kauniisti viimeistellyn liinan. Se oli riittävän jämäkkä ja sopi yhteen norsuunvalkean värinsä kanssa jättityynyn pariksi. Joten ompelin kauniin, valkoisen pikkuliinan tyynyn keskiöön. Hieman aneeminen vaikutelma olisi ollut - ellen olisi poiminut pussin pohjalta vanhan tavaran kaupasta ostettujen pikkuisten ristipistoliinojen joukosta koristeellista, sinikukallista kruunausta.

 

Vintage-henkinen sinikukka-tyyny odottaa nyt vierashuoneen sohvasängyn päällä tildatun enkelin kanssa seuraavia vieraita. - Mukavaa alkanutta viikkoa.

 

Rasiallinen ajatuksia

 

 

Kuukausi vierähti nopeasti. Pidin hengäsdystauon bloggaamisesta. Kuukauden aikana tuli käväistyä muutamassa vanhan tavaran liikkeessä, sisustuspuodeissa ja lueskeltua niin käsityö- kuin sisustuslehtiä ja -kirjallisuutta, että tietää missä sitä mennään. Kotia ehostettiin sieltä ja täältä tapettiliisterin, pensselin ja vasarankin voimin. Joten loma meni suurimmaksi osaksi kotoilussa.

Oman pesän kanssa puuhastelu on minusta rentouttavaa, ei lainkaan pakkopullaa. Sitä tuntee olevansa rentoutunut, vaikka  pitkää päivää on tehty ja hiki on  virrannut. Lopputulos on aina palkitseva. Ja sitten yleensä työn päätyttyä on jo uudet ideat seuraavasta puuhasta mielessä. Joten mitä sitä oikein olisikaan, jos ei olisi tätä kotoilua.

Kuukausi tuotti puuhastelun ohella myös ajatusten virtaa. Kun on tavallaan aikaa pysähtyä  arjen pyörteistä (vaikka siellä telineillä heiluisikin), sitä syntyy tilaa ajattelulle. Todella tärkeätä. Kuin myös se, että niitä ajatuksia sai jaettua ja jalostettua ystävien kesken.

Kauniin ajatuksin on painettu tämä blogitekstin kuvasarjan rasia, mikä muistuttaa elämässä niin arjessa kuin vapaalla keskittymisestä siihen olennaiseen.

Mukavaa alkanutta elokuuta kaikille lukijoilleni.

Ristipistosta nostalginen tyyny

Takkatuli lämmittää ja sade ropisee tasaiseen tahtiin katolla. Syksyiseltä näyttävä kesäkuun viimeisen päivän sää inspiroi sisällä ompelemiseen ja nostalgisiin aatoksiin.

Ajatukseni liisivät ristipistolinnun mukana koneen huristessa. Nostagisesta työstä tuli  mieleeni vanha opiskelijaboksini Kalliossa sekä räväkän turkoosin ompelukoneen ja minun yhteistyön  26-vuotinen taival. Muistan  nuoren opiskelijatytön kesäpäivän Helsingissä, kun isä tuli yllätysvierailulle ja toi valitsemansa ompelukoneen syntymäpäivälahjaksi. Olin hyvin otettu. Isä oli tehnyt hyvät kaupat. Niin vain kone on toiminut ja toteuttanut monet elämäni varrella  vastaan tulleet ompeluideat haaveista todeksi.

Tähän työhön tuli ommeltua muistoja mukaan. Joskus talvella ostin lintuaiheisen ristipistotyön. Se oli siirtynyt jämäpalakoriin vanhan tavaran kaupassa. Työ ei luullakseni ollut päätynyt mihinkään valmiiseen muotoon, koska se oli tekijältään tullut tehtyä varsin vinoksi. Pienellä mukautuksella vanhan lakanakankaan ja jämäpitsien kanssa vinoutta ei huomaa ollenkaan.

Vaasillinen onnea

Kesäkuun puolivälin saapuminen on itselleni tietynlainen rajapyykki kesälomalla.  Vuotuinen vanheneminen asettuu niihin aikoihin. Vääjäämättä se on aina edessä samaan aikaan. Periaatteessa iloinen asia saavuttaa uudet numerot täytettäväksi erilaisiin elämän tilanteisiin. Käytännössä ikä numeroina saa mietteliääksi .  Iän antama perspektiivi luo kuvaa nopeasta sukupolvien kierrosta. Vuodet vierivät kuin itsestään.

Onnellinen saan olla, että olen kesänlapsi. Juhlapäivääni koristavat takuuvarmasti luonnosta poimittavat kesän kukkaset. Tänä vuonna sain kauniin vaasin ja vaasillisen syreenejä vanhimmalta pojaltani. Nuori mies on tutkaillut tarkkasilmäisesti toimiani ja halusi huomioida lahjassaan harrastukseni ja kiinnostukseni kohteen. Hän oli käynyt vanhan tavaran kaupassa lahjaostoksilla. Aivan ihastuttavan herkän vaasin hän oli löytänyt. Vanhan tavaran kaupassa kyseinen vaasi oli ollut sijoitettuna syntymävuosikymmeneni mukaiseen ryhmään. Siitä oli syntynyt idea ostaa juuri tämä vaasi minulle. Huokaisin ihastuksesta ja herkistä ajatuksista. 

Onnellinen saan olla, kun kauniisti vaasiin asetellut kukat olivat toivottamassa jo aamutuimaan onnea saavutetuista vuosista. Ihanaa tämä ikääntyminen.

Valkoista valoa



Auringon paistattelun lomassa on välillä tehnyt mieli jotakin pientä kesäpuuhaa aloittaman myös sisätiloissa. Tämä on sitten ollut sellaista "mitäs tässä keksisikään" -tekemistä. Katse on kiertänyt ympäri huushollia sopivaa projektikohdetta bongaten.

Olen melko useasti katsahtanut sängyn päädyssä olevaan pikkuiseen yölamppuuni. Varjostin kallellaan ilmastointiteipillä kiinnitettynä jalkaan, se on pyrkinyt hoitamaan valaisemisen tehtäväänsä. Reppana ei todellakaan hengittellyt samaan tahtiin kodin sisustuksen nykyisen värimaailman kanssa. Skandinaavisen valkoiseen värimaailmaan tumma kaksikymppinen yölamppu toi liiallisen kontrastivyöryn menneen ajan dallasmaisesta kodin sisustamisesta. Mahtipontisesti jopa kipsinen lampunjalka oli tuolloin saanut oman kultareunansa. Päälle maalattuna sulassa sovussa hopea ja kulta komistivat pientä valonlähdettä. Varjostin oli omalta osaltaan "kultaisen silkin hohtoinen".

Makuja on niin monenlaisia, täytyy todeta tähän väliin. Kotona nimittäin sain arvoisalta lasten kotiraadilta kommentteja pensselin kanssa heilumisesta. Eniten kritiikkiä perheen nuoriso antoi äidilleen valkoisen värin ylikäyttämisestä. He toivoivat, että minun valkoinen villitys menisi jo vähitellen pois. Sain jopa rajoituksia, että mihin en missään nimessä saisi siirtyä "pensseli ja valkoinen maali" -setilläni.

Lasten ja imeväisten suusta kun tulee se paljon puhuttu totuus. Täytynee miettiä, onko valkaisu todellakin saanut yliotteen... niin meillä kuin kenties jo monessa muussakin huushollissa. Jos olisi se kuuluisa kristallipallo ja näkisi mikä suuntaus on seuraava villitys.



Kuistin keinutuoli

Olen jo kesää kohti orientoitumassa. Se tarkoittaa itseni ulkoistamista. Mielelläni istun ulkona ja teen yhtä sun toista. Puuhastelen puutarhassa. Istun nauttimassa linnunlaulusta joko puutarhassa tai meren rannalla. Katselen  ja ihmettelen elämää. Pensselit heiluvat ja vasarakin saattaa paukkua. Sadesäällä sujautetaan ompelukone käyntiin. Jossain vaiheessa kirjoittelen sukukronikkaa mapillisesta sukututkimuksia. Joten lyhyesti ilmaistuna kaikkea mahdollista ja mahdotonta on yleensä tuupattuna kesätekemiseksi. Kesäloman lopussa sitten voin taas todeta, että puoliakaan en ehtinyt tehdä.

Pihalla istahtaessani on monesti riittänyt puinen riuku kantojen välissä aurinkoisella paikalla, vaikka perinteisiä pihakalusteitakin on. Kantopaikastani olen saattanut seurata sisiliskojen kirmaamista Kuningatarta pakoon. Puisella  "penkillä" on kahvi maistunut ruhtinaallisen hyvältä jo alkukeväästä lähtien.

Ylläolevissa kuvissa on viimeisimpiä löytöjä pihasisustukseen. Sattumalta eräästä kaupasta kottikärryn rengasta etsiessämme vastaan tuli tällainen täydellinen citymummon keinutuoli. Ajanhammas oli nakertanut tämän kuistin valkoiset puukalusteet jo takkapuukuntoon, joten tämä rautarouvan malli oli oiva löytö pyykin kuivamisen odotelluun kodinhoitohuoneen kuistilla.

Vintage- lokerikko

Lokeroitumishistoriani alkaa 1990-luvun alkupuolella helsinkiläisestä muoviliikkeestä hankitusta lokerikosta. Se on palvellut monenlaista säilyttämistä. Olen vaihtanut tarralappuja aina kulloisenkin tarpeen mukaan. Jossain vaiheessa punainen lokerikko läpinäkyvine laatikoineen siirtyi komeroon piiloon. Viimeisin tehtävä on ollut palvella askartelutarvikkeiden säilönä laventelinsinisen kaappini syvyyksissä. Punainen kun ei nyt tällä hetkellä kuulu oikein kotini päällimmäisiin värimaailmoihin.

Jatkuvasti saatavilla olevat harrastetavarat ovat joutuneet hieman varioidumman lokeroinnin kohteeksi. Viime aikoina langat, nauhat, helmet yms. ompelutarvikkeet olen jaotellut maalaamiini pikkuisiin koreihin. Kivoja katsella, mutta toisaalta pölyä kerääviä. Käteviäkin ne toisaalta ovat, kun voi näppärästi poimia asioita ompelukoneen yli korista. Korien väritys tietty mukailee nykyistä vaaleaa sisustuslinjaa.

Eräässä sisutukseen suuntautuneessa kirjakerhossa on tarjolla kirjallisuuden lisäksi asiaan kuuluvia oheistuotteita. Tilasin tämän pienen ja näppärän laatikoston sieltä. Ihan vain kokeeksi, ajattelin. Kuva kun ei aina kerro totuutta tilattavista tuotteista. Mutta ihan minun huusholliini sopiva pieni tilaihme sieltä postista saapui. Nyt sain kaikki ylimääräiset nauhanpätkät ja helmet lajiteltua omiin lokeroihinsa. Kun kaikki ovat "kotiutuneet" oikeisiin lokeroihin, niin kirjoitan kauniit nimilaput.

Kuivatut ruusut

Väriskaalassa tulisi siirtyä kohti kevään aurinkoisia sävyjä, mutta itse kuitenkin olen mieltynyt näihin murrettuihin sävyihin omatekoisesti kuivatetuissa ruusuissa. Niissä säilyvät elävästi muistot vielä juhlapäivien siirryttyä kaukaiseen historiaan. Tallella on omat valmistujaisruusuni sekä merkkipäiväruusuja kuin myös tyttärien lakkiasruusutkin.

Itselläni kuivakukat ovat esillä lasikaapeissa, joihin eivät pölypallerot tai Kuningatar-kissa pääse käsiksi. Kysymykseksi vaan jää, että kauanko niitä jaksaa säilyttää?

Kuvan kauniit kukat lepäävät egyptiläisessä maljassa, millä jo sinänsä on oma saagansa ankarine tinkimisineen ja kauppakujilla myyjän kanssa hitsaajan perässä juoksemisineen. =D

Leppoisaa viikonloppua kevättä odotellessa.

Pohjolan vaalenevat illat

Talviloma on  tätä kirjoittaessa jo historiaa. Rentouttavaa oli vain olla.

Seuraavaksi katsomme eteenpäin  ja siirrymme kovaa vauhtia kohti yhä vaalenevampaa kevättä. Aivan ihanaa on ollut huomata, miten vaivihkaa yhdenkin viikon aikana illat ovat vaalentuneet. Aivan kevyesti valoa riittää illasta jo aina kello 18.30 (6.30 PM) saakka. Tämä tuli testattua, kun istuin autossa ja pystyin neulomaan ilman valaistusta siihen saakka. :)

Willa Tammiston vierashuone on tyhjennyt loman jälkeen. Se jää odottamaan vaaleine, valkoisine, tanskalais-ranskalaishenkisine tekstiileineen seuraavia kevään vieraita.

Miellyttävää alkavaa viikkoa!