Valoisa askartelutuokio

                             

Tervehdys joulun odottajille ja niillekin, jotka eivät niin suuresti joulusta välitä. 

Joulukiireet ovat valtaamassa tilaa arkiajattelussa entistä enemmän seuraavien viikkojen aikana. Hieman on kaksijakoinen olotila  jälleen kerran. Toisaalta on iskenyt vuotuinen yllätysmomentti, että joko taas on joulu. Toisaalta on tuntunut kutkuttavan odottavalta, kun vihdoinkin on joulu tulossa ja pääsee iloisten asioiden äärelle keskellä synkintä kaamosta.

Tässä ajassa minulle tärkeintä on aina tunnelmointi. Lämpimän tunnelman keskellä unohdan sään harmauden vai olisiko väriasteikko jopa musta. Tunnelmointi auttaa minua luomaan ajatuksen siltaa kohti valoisampia vuodenaikoja. Itsensä psyykkauksessa kohti aurinkoa ja keväisiä linnunliverryksiä auttavat lämpimät värit ja kynttilät, mitkä palavat kotonamme päivittäin ulkona ja sisällä.

Synkimmän vuodenajan yli minua myös mukavasti johdattavat kaikkinaiset mielekkäät puuhastelut. Työssäni eri juhla-aikojen askartelut ovat kertautuva totuus.  Perinteisiä aiheviritelmiä on tullut tehtyä jo kauan. Uutuutena olen löytänyt kansainvälisten jouluaskartelujen kirjon. Onneksi maailma tarjoaa nykyään netissä uusia virikkeitä loppumattomasti ja olen saattanut luopua vanhojen virikekansioiden aiheiden kierrättämisestä.

Päivän kuvan aiheena on Pinterestin kautta löytämäni puolalainen joulukoriste. Työ vaatii hieman istumalihaksia ja kärsivällisyyttä pyöritellä tähden nurkkia sekä liimailla niitä. Lopputulos on jokaisen tähden kohdalla kaunis, eivätkä pienet kauneusvirheet haittaa mielestäni kokonaisuutta. Paperiksi kannattaa valita hieman paksumpaa laatua, jotta tähti pysyy kasassa, kun se langalla palloksi kiristetään.   Ohuempi paperi toisaalta on kiitollisempi työstää liimausvaiheessa, koska paksumpi paperi vaatii melkeinpä kuumaliimaa Erikeeperin sijaan.

Valoisaa joulunodotusta.

http://80thbirthdaypresents.org/wp-content/uploads/2015/03/Header-Polish-Star.jpg

 

Lumisadetta ja vanhoja tekstiilejä

Lumivalkoista viikonloppua! Vihdoinkin olemme saaneet puuterinvalkoisen untuvapeitteen mustaan maahan etelässä. Tätä voi nyt sitten kutsua kuluvan talven ensilumeksi tammikuussa 2014. 

Katselen ikkunasta ulos. Par'aikaa ilmassa leijailevat kauniisti keveät, valkoiset hiutaleet. Näyttää heti puhtoisen valkealta. Toisin on ollut tämän pitkän, mustan syksyltä muistuttaneen alkutalven kanssa. Koulussa lapsetkin kysyivät joulun jälkeen, että eikö pitäisi vaihtaa jo vuodenajaksi kevät. Onneksi saimme nyt kaunista valkeata lunta ja pääsemme jonkin aikaa nauttimaan suomalaisesta talvisäästä.

Eilen kiertelin vanhan tavaran kauppoja. Silmieni ohitse lipui monia mielenkiintoisia kohteita. Kauppojakin tuli tehtyä. Tinkimistä kyllä piti harjoittaa oikein kunnolla. Myyjällä oli sellaiset hinnat, että ilman alennusta en olisi tehnyt kauppoja. Myyjä taipui, kun esitin mikä työ oli vielä näiden aarteiden kanssa. Ehkä hän ajatteli, että asiakas tulee kenties toistamiseen, kun taipuu hänen toiveeseensa. 

Virkattu liina oli keltainen ja osin saanut väriä jostakin punaisesta liinastakin. Kotona poistin värinpoistoaineella virkatusta liinasta väriä. Lopputulos on havaittavissa kollaasin vasemmalla puolella. Alkutilanne näkyy kollaasin oikealla puolella. Valkaistumista luonnonvalkeaksi tapahtui. Mutta esille tuli, että virkkaaja oli aikoinaan tehnyt kahdesta eri sävyisestä langasta liinan. Joten ilmeisesti koetan vielä toistamiseen pyörittää liinan pyykkikoneessa. Liinan värjäämisen antiikinharmaaksi tosin päätin jättää väliin, koska lopputulos värinpoiston jälkeen oli luonnollinen. - Nyt vain sitten tulee keksiä liinalle uusi käyttö. Se on todennäköisesti pikkulapsen sängynpeitoksi sopiva. Aika näyttää.

Kolme monogrammeilla ja käsinkoristeluilla ommeltua tyynyliinaa olivat tunkkaiselta haisevia ja niissä oli taitoskohdissa keltaisenharmaat taitokset. Näitä en valkaissut, mutta ihan 95-asteen pesuohjelmalla pesin ne puhtaiksi. Vanhoissa tekstiileissä on se hyvä puoli, että ne kestävät myös järeämmät huoltotoimenpiteet. Lopputulos on kaunis, kuten vasemmanpuolisesta alakuvasta näkyy. Kaikki vanhat liinavaatteet ovat kestäneet hyvin. Ne ovat moitteettomasti pysyneet kuosissaan järeämmänkin konepesun jälkeen. Puhtaan pyykin tuoksu on aivan toinen kuin alkuperäinen, tunkkainen lähtökohta. 

Salonkikelpoinen sisustustyyny

Vanhojen tyynynliinojen kasassa on ollut liina, jossa on pienet monogrammit. Kuvassa ne eivät näy, mutta sijaitsevat pitsikukan vieressä oikealla puolella. Pitsikukan kohdalla oli ajan patinan aiheuttamana reikä. Sellainen puhki kulunut kohta, josta joko pienillä pistoilla valkoisella langalla ompelemalla saisi mahdollisimman huomaamattoman, mutta sitten mielestäni se ei enää olisi niin salonkikelpoinen. Joten tyynyliina on saanut odottaa sitä ahaa-elämyksen päivää.

Näitä valkoisia tabletin kokoisia pikkuliinoja minulla on muutamat kappaleet. Niistä jokaisen olen sijoitellut sisustustyynyihini. Tämän tyynyliinan valkoisen värin valkeusaste oli minusta juuri yhteen sopiva pikkuliinan värisävyn kanssa. Yhdistellessäni lisäsin vielä herkän pitsiliinan keskelle. Sekä sitten se jokin piti tähänkin tyynyyn saada ja se löytyy pitsiliinan keskiöstä. Paitsi, että siinä on minulle tyypillisesti kermanvalkoinen helmi, nostatin pitsiliinan keskiosan vanulla keskiöstä ylöspäin ikään kuin luodakseni auringon liinan keskelle. Se näyttää siltä kuin se olisi ollut aina siinä. 

Jotakin piti keksimän tuohon monogrammien viereen haperoituneeseen reikäkohtaan ikään kuin huomaamattomaksi kohdaksi, eikä niin että alleviivaisi kohtaa "tässä nyt on tällainen reikä, katsokaapa" - mallilla. Joten yhden yksittäisen pitsikukan omalla logollani siihen ompelin. Nyt kohta sai ulkoista vahvistusta huomaamattomasti ja vieläpä salonkikelpoisella tavalla. Paraatipaikalle laitoin valmistamani sisustustyynyn komeilemaan. 

Paraatipaikkatyynyistä meillä ollaan kahtamieltä. Minusta ne ovat ihania, esteettistä silmää hiveleviä ja kodin  "eisaakoskea" -osastoani. Nautin nyt siitä, että lapset ovat murrosikäisistä aikuisiin ja saan vapaasti asetella "hörhötyksiäni" huushollissa. Sitten on se kodin maskuliinisen enemmistön mielipide. Eli perheen miesväki on todennut paraatipaikkatyynyistäni, että ne ovat liian prameita. Niiden viereen ei kuulemma uskalla parkkeerata ja löhötä esim. jääkiekkoa katsomaan. Ei näistä tyynyistä tietysti jääkiekko ensimmäisenä tule mieleen. Ainahan voi komistukset siirtää pelin ajaksi sivuun, jos pelkää jääkiekon seuraamisen olevan liikaa sisustustyynyille ;). 

Viikonloppuna siis odotettavissa jääkiekkoa, kun aloitetaan koko pesueen voimalla Suomen Leijonien kannustaminen. Luvassa myöskin haravointia, ikkunoiden pesua ja yleisesti pihasiivousta talven jäljiltä. Vielä kun se aurinkokin alkaisi lämmittää, että päästäisiin hiukan yli +10*C asteen. ~ Hyvää viikonloppua kaikille.

Vappupäivän piknikillä Porkkalan maisemissa. Kuva: Willa Tammisto

Pitsikukkasia sisustustyynyllä

Vanhat lakanakankaiset tyynyliinat ovat ihastuttavia käsitellä ja uudistaa. Ennen vanhaan työn laadun piti olla sukupolvelta toiselle kestävää. Kerran kunnolla valmistettu  käsityö kesti seuraavienkin sukupolvien käytössä. Ihailen näitä kauniita, yksityiskohtia sisältäviä, pesusta toiseen kestäneitä ja valkoisena pysyneitä tyynyliinoja. Vintage-henkiset sisutustyynyni tulevat varmasti jatkossa olemaan niitä pitkäikäisimpiä liinavaatevarastossani tai kaappien kätköissä.

 

Tässä viimeisin tuotokseni, mihin ompelin kahdesta erilaisesta virkatusta pitsiliinasta poimittuja kuvioita. Kuviot ovat erivahvuisella langalla virkattuja. Kuvioiden keskelle ompelin harmaat helmet ykstyiskohdiksi. Läheltä katseltuna ne näyttävät pitsikukkasilta ja antavat juhlallisen tunteen sisustustyynylle, mikä jo pelkästään valkeana omana itsenäänkin on kuin taideteos kirjailuineen.

 

Minun perheen emännyyden aikana on marketeista kotiin kannettu pussilakanoiden kylkiäisinä yhtä monta tyynyliinaa. Liinavaatekaappiin kurkistaessa voi todeta, että kiintiö on pienempi juuri verrattaessa tyynyliinat kontra pussilakanat uuden ajan mallistoissa. Tyynyliinoissa tuppaavat kankaat venymään, haalistumaan ja näyttämään hyvinkin pian nuutuneilta. Ei siinä tule levännyt ja freesi olo, kun tyynyliina näyttää väsähtäneeltä ja kaikkensa antaneelta. Minusta tyynyliinan pitää olla puhdas ja raikas.

 

Olen karsinut aika ajoin tyynyliinat kulutuksen uuvuttamina pois kaapeista ja ostanut tilalle uusia. Nyt onkin herännyt ajatus uudistaa liinavaatekaappi penkojaisteni aarteilla. Ne ovat kuin pakasta vedettyjä edelleen vuosikymmenien jälkeen. Se olisi minun kannanottoni kulutuksen kierron oikeaan suuntaan kääntämiseen.

Olohuoneen ilmavat verhokapat

Romantiikkaan taipuvainen sisustamiseni on saanut lisäystä. Näitä verhoja tai ehkä paremmin sanottuna verhokappoja en ole itse ommellut. Minun työpanoksena on ollut ainoastaan illan tullen kiipeillä "emännänjatkoksella" ja naulata parit pikkunaulat kolmeen ikkunapokaan ja pingottaa kuminauhalla höyhenenkeveät kapat ikkunoihin.

 

Eilen nämä verhot vain tulivat vastaan sisustusliikkeessä Helsingissä käydessäni. Sisustusliike Piirongissa oli eilen jäljellä vielä muutamat tällaiset. Onneksi, koska juuri lyhyet verhokappojeni tulikin olla, ettei rullattavaa verhokangasta olisi liikaa ja näin ollen verhoille olisi tullut kiinnitysongelma painonsa takia.

 

Kauan olen mielessäni arponut, että raaskisinko lyhentää vanhoista lakanakankaista kaupunkiasunnon ikkunoihin verhokapat. Onneksi olen ollut tarkka lakanakankaiden leikkaamisesta. Olen toivonut paahtavan auringon puoleiselle ikkunariville valoa läpäiseviä, mutta suoranaisen auringon häikäisyn peittäviä, ilmavia verhoja. Aikaisemmin asuntoon muuttaessamme ikkunoissa olivat kulahtaneet, 1980-lukuiset rullaverhot, mitkä olivat kuin eri maailmasta muuhun sisustukseen verrattuna. Rullaverhot tosin poistuivat ikkunoista lähes heti yhdeksän vuotta sitten, joten pitkällinen prosessi on ollut. Struktuuriltaan erilaiset valkoiset ja luonnonvalkoiset pitkät ja pätkät sivuverhot ovat saaneet hoitaa verhojen ja näkösuojan tehtävää. Vihdoinkin siis löysin ne oikeanlaiset verhokapat. Nyt saadaan valoa olohuoneeseen, mutta samalla myös hiukan näkösuojaakin ja tyylistä tinkimättä.

 

Ihanan ilmavissa tunnelmissa pakkasten paukkuessa toivotan teidät Twitterin käyttäjät tutustumaan Twitterin Willa Tammistoon ja liittymään seuraajaksi. Twiittaan blogipäivitysten lisäksi blogimaailman tiimoilta muuta mieleen tulevaa. Tervetuloa twiittauksen maailmaan. Oikealla blogini gadget-rivistön alhaalta löydätte suorimman reitin Twitterin Willa Tammistoon.

Romanttinen sisustustyyny

Viikonloppuna aarteistani löysin kaikenlaista. Aarteilla tarkoitan keräämiäni vanhoja kankaita, tyyny- ja pöytäliinoja, pitsinauhoja ja -liinoja, ristipistotöitä jne. Kaipasin sängynpeittomme päälle huoneen tunnelmaan sopivampia tyynyjä. Kauniissa säässä ulkoiltua mieleni oli inspiroitunut ja ideat olivat vapaita lentämään. Annan ompelusmateriaalien yleensä odottaa oikeata hetkeä ns. puhjetakseen kukkaan. Tämä tarkoittaa sitä, että en väkisin tehtaile tyynyjä tai muitakaan käsitöitä, vaan haluan että ne syntyvät luovasti. Silloin olen itse tyytyväinen työni tulokseen.

 

Inspiraation siivittämänä suunnittelin ja ompelin muutamat koristetyynyt. Viikonlopun aikana syntyneet tyynyt tosin valmistin vain omaan kotiin - en myyntiin. Viikolla esittelen nämä raikkaan valoisan ulkoilman innoittamat inspiraationi tuotokset teille. Ensimmäinen koristetyyny on itselleni mieluisin. Mielestäni tavoitin tällä tyynyllä makuuhuoneen vanhanajan hengen. En tiedä, mistä jo lapsuudesta saakka ilmennyt innostus parin sadan vuoden takaiseen romantiikkaan on kummunnut. Olen hippivuosiluvulla eli 1960-luvulla syntynyt, mutta en haikaile pätkääkään räväköiden värien ja suurien kuvioiden maailmankaikkeuteen. Ehkä aistit täyttyivät niistä jo aikoinaan ajassa elettynä ja nyt haen jotakin vastakohtaista, kuittaan keittiöpsykologiallani. 

Oikein hyvää maaliskuisen viikon alkua kipakoista pakkassäistä huolimatta. Nautitaan auringon paisteesta päivällä ja mahtavista iltayön taivaan revontulista - jopa täällä eteläisessä Suomessa.

 

 

Sivistyksen kehto

Muutama vuosi sitten hankin huutokaupasta kehdon ilman mitään taka-ajatuksia. Kehto vain kiehtoi esineenä, mikä on katoavaa kansanperinnettä autoistuinten ja moottoroitujen vempaimien sukupolville. Totesin siinä olleen säkkikangasta muistuttaneen verhoilun, mikä aikanaan oli nauloja säästelemättä nakutettu kehdon reunoihin kiinni. Kangasta istui tiukkaan vielä muutamien jäljellä olleiden kiinnitysnaulojen kannassa. Kehdon puun väritys oli ajan myötä hyvin tummaksi tummunut ja saanut paikkapaikoin kirjavan patinan. Myyjä kertoi kehtoa säilytetyn jossain viljavarastossa. Kyllähän esineestä löytyi jäämiä jyvistä.

 

Perheen nuoriso oli sitä mieltä, että kehtoa ei missään nimessä kannata maalata. Itse väänsin mielessäni muutaman päivän henkistä peistä maalaamisesta. Kun sitten päätin tarttua pensseliin, päätin niellä hiljaa nuorison mutinat maalaamisesta. Vaikka satavuotias vanhus olisi arvokkaampi ilman maalipintaa, se ei olisi ollut salonkikelpoinen paraatipaikalle olohuoneeseen. Mielessäni ei syntynyt mielikuvaa esineen alkuperäisestä tarkoituksesta pikkuisen lapsen puhtoisena kehtona. Pölyn ja lian puhdistamisenkin jälkeen, se näytti nimenomaan navetan ylisillä hyppineiden hiirien ruokapaikalta. Otin tietoisen riskin kehtovanhukselta anteeksipyytäen ja maalasin sen puhtaanvalkeaksi.

 

Kehto komistui ainakin minun silmissä. Se on saanut toimia muutaman vuoden valmistamieni koristetyynyjen "säilytysastiana". Uuden tehtävän kehdolle asetin viikonlopun siivousvimmassa, kun tuskailin lehtihyllyssä, televisiotasolla ja olohuoneen pöydällä pölyttyvien sisustuslehtien säilytyksen kanssa. Sitten tuli ahaa-elämys, kun katselin kehtoa uusin silmin ja ymmärsin ajatella sille muunlaista käyttötarkoitusta. Kehto oli kuin nakutettu lehdille. Nyt kehto lehtineen "istuu" olohuoneeseen entistä mutkattomammin. Eikä niitä rakkaimpia sisustuslehtiäkään vielä tarvinnut kiikuttaa lehtiroskikseen.

 

Kehto toimii symbolisesti sivistyksen kehtona. Uusia, freesejä ajatuksia synnyttävänä alkulähteenä kaikenmaailman sisutuspuuhilleni.

Tonttuvaarin valkoinen tuoli

 

 

Tonttujoukko on saapunut Willa Tammistoon. Jokainen tonttu on löytänyt oman paikkansa ja joku vilkkaampi nuorukainen on vaihtanut asemapaikkansa uuteen. Vanhukset kuitenkin ovat tavoilleen uskollisesti hakeutuneet omille paikoilleen.

 

Keittiössä joulukuun valvontatehtävät on aloittanut tonttuvaari, herkkutonttuna tunnettu, Sipsu Sirmakka. Tonttuvaari on istahtanut omalle valtaistuimelleen. Perheemme koiranuorukainen teki tuttavuutta pienen istujan kanssa ja totesi muutaman nuuhkaisun jälkeen keittiötontun harmittomaksi, joten vanhalla paikalla tonttuvaari Sipsu sai vartiointiaan jatkaa.

 

Keittiön herkkutontun vartiointipaikan valtaistuin on valkoinen tuoli, mikä on levähtämistä varten. Keittiön sydämessä tulee olla levollinen paikka istahtaa ajatuksiensa keskelle, vaikka kuinka vaativat kokkaukset ja kiireiset leipomiset olisivat meneillään. Jouluisen asunsa valkoinen tuoli sai paksusta pampulamaisesta langasta mahdottoman pienillä puikoilla neulomastani pikkupeitosta. Sisustukseen ylipäätään torkkupeitoksi sitä haaveilin tekeväni, mutta työ osoittautui yllättävän raskaaksi niin puikoille kuin käsille. Bambu-puikkoni vääntyivät onnettomasti ja ranteessa tiukka neulominen tuntui rasitukselta. Kokeilin kierrepuikoillakin tehdä, mutta lopputulos ei enää ollut yhtä kaunis. Päätin tyytyä kahteen "pikkupeittoon", mitkä ovat oivalliset istuinalustat. Valkean tuolin selkämyspuolelle olen ommellut uuden tyynyn. Vanhan tavaran kaupasta ostamani lakanakankaisen monogrammi-tyynynliinan muodistin uuteen vintage-lookiin. Keräämieni pikkuliinojen joukosta löysin kauniin ristipistotyön, mikä punaisine dalahäst-kuvineen oli värimaailmaltaan jouluinen. Jämäpitsieni laatikostosta löysin vielä pienen pitsin pätkän kruunaamaan vanhan tyynynliinan jouluiseksi juhlatyynyksi. Leppoisa on istahtaa tonttuvaarin viereen ja nuuhkaista ilmasta kaikki jouluiset tuokset.

 

Toivotan teidän keittiöihinne mukavia joululeipomusten ja -kokkausten aikaa tonttujen kera ja ilman.

Valkoista valoa



Auringon paistattelun lomassa on välillä tehnyt mieli jotakin pientä kesäpuuhaa aloittaman myös sisätiloissa. Tämä on sitten ollut sellaista "mitäs tässä keksisikään" -tekemistä. Katse on kiertänyt ympäri huushollia sopivaa projektikohdetta bongaten.

Olen melko useasti katsahtanut sängyn päädyssä olevaan pikkuiseen yölamppuuni. Varjostin kallellaan ilmastointiteipillä kiinnitettynä jalkaan, se on pyrkinyt hoitamaan valaisemisen tehtäväänsä. Reppana ei todellakaan hengittellyt samaan tahtiin kodin sisustuksen nykyisen värimaailman kanssa. Skandinaavisen valkoiseen värimaailmaan tumma kaksikymppinen yölamppu toi liiallisen kontrastivyöryn menneen ajan dallasmaisesta kodin sisustamisesta. Mahtipontisesti jopa kipsinen lampunjalka oli tuolloin saanut oman kultareunansa. Päälle maalattuna sulassa sovussa hopea ja kulta komistivat pientä valonlähdettä. Varjostin oli omalta osaltaan "kultaisen silkin hohtoinen".

Makuja on niin monenlaisia, täytyy todeta tähän väliin. Kotona nimittäin sain arvoisalta lasten kotiraadilta kommentteja pensselin kanssa heilumisesta. Eniten kritiikkiä perheen nuoriso antoi äidilleen valkoisen värin ylikäyttämisestä. He toivoivat, että minun valkoinen villitys menisi jo vähitellen pois. Sain jopa rajoituksia, että mihin en missään nimessä saisi siirtyä "pensseli ja valkoinen maali" -setilläni.

Lasten ja imeväisten suusta kun tulee se paljon puhuttu totuus. Täytynee miettiä, onko valkaisu todellakin saanut yliotteen... niin meillä kuin kenties jo monessa muussakin huushollissa. Jos olisi se kuuluisa kristallipallo ja näkisi mikä suuntaus on seuraava villitys.



Luonnonhelmassa

Voiko autereisempaa olla, kun saa istua luonnonhelmassa kuuntelemassa lintukonserttia ja ihailla kukkaloistoa. Tätä osaa arvostaa, kun se ei ole jokapäiväistä herkkua. Jokaisesta kesäauringon hellimästä päivästä on otettava kaikki irti. 

Olen siirtynyt loman aurinkoisina päivinä työskentelemään ulos. Puutarhapöydän reunalle olen muodostanut työpisteeni. Samalla uusi pieni perheenjäsen on kirmanut ympärillä pienen hetken, kunnes on ollut ansaittujen päiväunien aika. 

Olen sallinut  itsellenikin hössötyksen vähentämisen ja keskittynyt vain oleelliseen. Olen antanut itselleni luvan levätä ja nauttia lomasta. Vielä en ole kokenut tarpeelliseksi vilkaista työlistaani. Siihen listaan on tullut kirjattua talven aikana niitä asioita, mitä pitäisi ehtiä tehdä loman aikana maalla. Mitä turhia. Olkoon laatikossa.

Sitten vielä kiitokset lukijoilleni, jotka jaksatte käydä kurkistamassa päivityksiäni. Ne ovat olleet viime aikoina niin harvassa ja sanakaan ei ole ollut hallussa.  Parhain terä teksteistä on väistynyt jonnekin, joten katsotaan löydänkö kesän kuluessa kuinka usein  jotakin jutun juurta vai onko sanomiset sanottu. 

Kauniin kesän jatkoa.

Valkovuokkojen valtakunta

Valkovuokot (Anemone nemorosa, syn. Anemonoides nemorosa) peittävät kauniiseen puhtaana hohtavaan mattoon kaikki lähitienoot nyt juuri parhaillaan.

Kaunista. Kun kasvillisuus luonnollisella tavalla saa vallata alaa ja kasvaa, on lopputulos upeaa ja jäljittelemätöntä. Ihmiskäsi yrittää tehdä omasta mielestään kauniita istutuksia  ja asetelmia, mutta kyllä minun silmääni eniten miellyttävät  nämä luonnon omat istutukset.

Valkovuokkoinen metsä merkitsee minulle hiljaista mietiskelypaikkaa. Kannon nokassa tai ihan varta vasten kannetussa puisessa penkissä voi istahtaa ja antaa ajatustensa levätä valkeana aaltoilevaa maisemaa katsellessa. Siitä syntyy samanlainen  vaikutus kuin aavalle merelle tuijottaessa. Rauhoittavaa ja rentouttavaa.

Kaunista ja levollista kevään jatkoa alkaneelle toukokuulle.

Follow my blog with Bloglovin

Valkoinen joulukukka ja tonttutarina

Puhtaan valkoinen on ...

... joulun väri.

Valkoinen piristää kummasti hengetöntä hangettomuutta. Musta maisema on kerrassaan armottoman näköinen. Onhan se niin, että suomalainen kokee joulun olevan parhaimmillaan, kun hanki hohtaa ja pieni pakkanen paukkuu. Kaikki vanhat, vahvat joulun värit nousevat parhaimpaan loistoonsa valkeata talvimaisemaa vasten. 

1. 12. Pyry Pauhuniekka, musiikkitonttu

Tämän joulun teema on vahvasti tonttuilussa. Blogin ensimmäisestä luukusta kurkistaa valkoisen joulukukan takana mielellään piileskelevä musiikkitonttu Pyry Pauhuniekka. Pyry on pieni ja vikkelä. Pyryn punaista hiippaa reunustaa lumivalkea reunus ja jaloissaan sillä on kullanvärisellä kellolla varustetut valkeat huopikkaat. Joulun aikaan se huristelee talon kissaa pakoon ja suihkiessaan eteenpäin se aivan kuin vahingossa kääntää talon kaikkien soittimien nupit kaakkoon. Pyry Pauhuniekalla on sormensa pelissä vielä jouluaattonakin, kun mummin hartaasti odottamasta paketista löytyy justinbieberiä ja matti&teppoon on pikkusiskon tyytyminen.  

Valkoinen sivustavedettävä

~

Vaaleanpunaisesta unelmasta on kehkeytynyt puotapilven valkoinen sivustavedettävä. Liimapuulevystä rakensimme uuden kannen. Putsauksen ja puunauksen jälkeen maalasin sohvan valkeaksi. Huonekalukaupasta hain normaalikokoisen sijauspatjan, minkä leikkasin ja sovitin sohvan kokoon. Vanhahtavasta kankaasta ompelin patjalle suojuksen. Lopuksi asettelin kauniita sohvan hengen mukaisia tyynyjäni pehmikkeeksi selälle.  Pisteeksi i:n päälle asetin lampaantaljan. Kissamme keksi heti lampaantaljaideani ja saapui oitis testaamaan sitä kynsillään leipoen - kuten me kotoisasti kissan poljentaa kutsumme. Sivustavedettävä on houkutteleva paikka levähtää ja katsella puutarhaan.

Sisustukseen tunnelmaa teksteillä

Aikaisemmin kirjoitin tekstejä ja kuvia sabluunoiden avulla seinille ja huonekaluihin. Nyt olen löytänyt siistin ja näppärän tavan käyttää sisustustarroja teksteillä. Muutama tyyliin kuuluva sana tai siteeraus luovat tunnelman tilaan. Talossa käyvät vieraatkin noteeraavat sanat. Monen mielestä ne ovat piste sisustuksessa tai juuri se mikä luo tilasta tai huonekalusta ainutlaatuisen ja omistajansa näköisen että oloisen. 

 

 

Tämän lipaston kunnostin viime kesänä. Lipasto on ehtaa 1950-lukua ja alkuperäisessä asussaan se oli lakattu. Jossain vaiheessa 1990-luvun alussa hioin ja lakkasin sitä, mutta ahkerassa käytössä televisiotasona ja lastehuoneen vaatekaappina lakka oli kulunut ja hilseilevä.

Hioin ja maalasin lipaston valkeaksi ja se pääsi uuteen tehtäväänsä paremmaksi lipastoksi salin puolelle. Lipaston päällä säilytän rakkaita kuvia ja sisällä vastaavasti muita tärkeitä kuvamuistoja albumeissa. 
 

Viimeistelyä tein sisustustekstillä. Kaunis harmaa teksti sopusuhtaisella fontilla on kuin olisi aina kuulunut lipaston henkeen. Varmasti 1950-luvulla lipaston ostanut edesmennyt sukulaiseni olisi iloinen, jos tietäisi sen uudesta tehtävästä.

Vierashuoneen enkeli

~

Vierashuoneen peiliä ripustelin tänään ja se olikin hankala urakka. Peili on painava 1960-luvun kookas kuvastin. Ajan kuluminen näkyy mm. siinä, että toinen peilin kiinnitykseen tarkoitetuista ripustimista on murtunut. Kun keksin ruuvailla ja kiinnitellä uudet kiinnitysmekanismit, huomasin peilin yläpuolelle jäävän rumasti esille seinäkoukun. Sehän piti tietysti peittää.

Rusettia ensihätiin kiinnitin siihen, mutta se näytti suorastaan yliampuvalta huoneen henkeen. Jotain valkoista kuitenkin sen ajattelin olevan. Yritin pyörittää ruusuja, mutta sekin oli jotenkin keinotekoisen näköistä.

Pengastin kangaspussejani ja vastaan tuli valkoinen 1980-luvun paitapuseroni, josta olin käyttänyt jo aiemmin kangasta tyynynpäällisiin. Huomasin hihoista saatavan mukavan muhkeat rusetit. Saatuani ne valmiiksi sovittelin niitä peilin yläosaan, ja totesin niiden muistuttavan yllättävästi siipiä.

Hetken kuluttua väkersin kaavat leivinpaperille ja leikkasin vanhasta lakanakankaasta kropan nukelle. Nukke sai vaatetuksekseen samaisesta paitapuserosta rakennetun mekon pitsi- ja rusettisomistuksilla. Hiuksiksi löytyi aikoinaan vanhantavaran kaupasta ostamaani kalastajanlankaa. Lanka oli jo sopivasti niin sekavassa möykyssä, että siitäpä tuli rento kiharapilvi enkulle.

Melko tyypillistä minun käsityöideoinnille, että aina ei tiedä aloittaessaan mikä lieneekään lopputulos. Mutta hauskaahan se vain onkin.

Ilmeisesti vierashuoneessa saa nyt nukuttua vartioidut unet.

~

Sisustussydämiä vanhoista lastenvaatteista

Lastenhuoneessa maalasin ajan henkeen valkoiseksi vanhan, petsatun kaappilipaston. Se ei ole antiikkinen, vaan ainoastaan uusvanhan tyylinen. Se on oikein hyvin tehty - sormiliitoksilla. Lipasto taisi olla ensimmäisen aallon huonekaluja, mitä 1990-luvulla Suomeen saapui Virosta. Vajaa kaksikymppinen lipasto näyttää maalattuna ja intialaisilla vetimillä iäkkäämmältä.
 

Kaappien kätköistä olen poistanut pieneksi jääneitä lastenvaatteita. Kaikkia en ole raaskinut heittää pois. Olen poiminut talteen mm. pikkuisen fleece-paidan. Muistan vielä kuinka sitä tehdessä vanhin poikani halusi kokeilla itsekin ompelukonetta ja ajaa hurautti pienen ompeluksen. Muistoja, jotka haluan vielä jollain tapaa säästää elämään tarinana eteenpäin.
 

Lipaston oveen valmistin tuosta fleece-kankaasta vanhan farkkukankaan kera pikkuiset sisustustyynyt. Näin tarina jatkuu.

Kevät on saapunut

Kauniit kukkameret koristavat nurmikkoja. Ne ovat kuin luonnon omat korut. Ihanat värit.

Shoppailua sisustusliikkeissä

Terveisiä Suomen Turusta. (En käynyt katsomassa romahtamassa olevaa siltaa ;) Olin varannut tasan 45 minuuttia aikaa käydä ostoksilla ja tehokas etukäteissuunnittelu kantoi hedelmää ja yhtä sun toista onnistuin löytämään. Löysin onneksi etsimäni kauniin kukkavetimen. Lasiporanterän avulla aion kiinnittää sen nupiksi lasikupuun, josta kirjoittelin muutama päivä sitten. Lopputulos jännittää. Toivon, etten poksauta lasikupua rikki poratessa.

Olin kuin lapsi karkkikaupassa valitsemassa kirjaimia. Päätin kuitenkin tyynyttää innostustani ja tyytyä neljäkirjaimiseen sanaan, ettei budjetti kirjaimellisesti olisi paisunut liiaksi. Vielä näille tulisi löytää sopiva kohta kodistamme. Lapset tosin totesivat sarkastisesti, että jos joku ei osaakaan lukea sanaa englanniksi , vaan suomeksi...

Pitäähän sitä yksi heräteostostoskin olla. Löysin oikein upean AmandaB -kehyksen, jossa oli valmiina kaunis nauha. Siisti.

Kaupunki lumen peitossa 2010

Kaupunki lumen peitossa talvella 2010.

Pieni.

Uskomaton lumipeite on vallannut koko kaupungin. Lunta on niin paljon, että en tiedä mihin se kaikki aikanaan sulaa. Mutta kaunista valkoinen lumipeite on ja valkoinen Pohjolan talvi. Tästä pikkuisesta tammenterhosta piti ottaa kuva, kun se toi mieleeni elokuvan jääkauden epäonnisesta oravasta tammenterhonsa kanssa.

Willa Tammiston talvi 2010

 

Harvoin on näin kaunista, puhtoista ja pehmeää lumipeitettä.

Saaristo on saanut tänä talvena upean, valkean lumipeitteen kunnon talven tapaan.