KESÄINEN VIIRINAUHA

Mitä yhteistä on rispaantuneella partiohuivilla, parilla kulahtaneella tyynyliinalla ja vanhalla, valkoisella lakanalla? Uusi, yhteinen elämä.

Penkojaiseni ovat jatkuneet. Tuleeko siitä sitten tämän kesän teema... Olen työstänyt työhuoneen lukuisia kangaskasoja muovipussit pöllyten. Löytönä on ollut jotakin säilytettävää ja jotakin poisheitettävää. Säilytettävien kankaiden joukosta valikoin tähän projektiin sinivalkoista teemaa. 

Juhannusaatto ja -päivä olivat todella vilpoisia. Tanssikenkä hyytyi ilmojen viileyteen. Juhannustanssien sijaan valitsin takkatulen lämmön ja surruttelin ompelukoneella uutta ilmettä patiolle valitsemistani kangaspaloista. Rakentelin niistä kesäisen viirinauhan ulkona olevan istuinryhmämme yläpuolelle. Viirinauhan kolmioiden määrän määritteli tällä kertaa saatavilla olevat kankaat. Tein niin pitkän kuin oli kangasmateriaalia. 

Kynnyskysymys viirinauhassa ei varmaan koskaan ole itse viirit, kun niiden kokoa ja määrää pystyy säätelemään. Viirin naru on sitten asia erikseen. Monenlaisia versioita olen nähnyt, mutta tähän minun piti ideoida erilaiset suven säätilat kestävä narumateriaali. Pitkään mietin. Saaresta kun ei noin vaan lähdetä vain yhtä viirinarua hakemaan. Muistin onneksi meillä olevan lipputankoa varten ostetun varanarun. Se on aivan oiva ja varmasti kestävä ratkaisu. Joskus siis on hyväkin, että säilöö tavaroita kaappeihin...

Nyt sitten liputetaan, vaikka ei liputuspäivä olisikaan. Merellinenkin fiilis näistä syntyy, vaikka kuivalla maalla saaressa istutaan. Siinä ne iloisesti liikkuvat tuulen vireessä ja kutsuvat kesäisiin istujaisiin auringon alle tai kuutamolle nauttimaan suvesta.  

Oikein hyvää kesäkuun jatkoa. Nautitaan sinivalkoisesta taivaasta, vaikka vähän vilpoisemmassakin säässä.

Vintage-tyyny maatuskasta

Siivous kannattaa. Joululomalla järjestelin kaappeja. Sieltä löytyi käyttämätön pikkuinen ristipistotyöni maatuskasta. Olin tehnyt sen joskus 20 vuotta sitten. Ajatuksenani oli käyttää se johonkin tyttärieni vaatteisiin. Muistikuvani mukaan syy työn käyttämättömyyteen oli kasvojen värisen lankan loppuminen...

Tänä päivänä pikku juttu. Valkoisella muliinilangalla "täytin" kuvan valmiiksi. Aloitin jo joululomalla kokoamaan kuvan kehyksiksiä vanhojen lakanakankaiden pätkistä. Epäonnekseni ompelukoneen neula katkesi. 

Pitkästä aikaa Willa Tammistossa pääsin neulan kera työstämään tyynyni loppuun. Etuosan lisäksi myös tyynyn takapuoli on tehty vintage-henkisesti. Sen takaosa on vanhasta pikkuliinasta. Liinassa on kivat reunat, joita päätin hyödyntää koristamaan slaavilaishenkistä tyynyä.

Viime vuosina maansa ikoniseksi symboliksi muodostunut venäläinen maatuska valmistui vintagetyynyksi käsissäni, kun taustalla kuuntelin amerikkalaiselta radiokanavalta suosikkimusiikkiani. Globaalimaailma on muuttunut paljon 20 vuoden aikana - ja toisaalta taas ei. 

Salonkikelpoinen sisustustyyny

Vanhojen tyynynliinojen kasassa on ollut liina, jossa on pienet monogrammit. Kuvassa ne eivät näy, mutta sijaitsevat pitsikukan vieressä oikealla puolella. Pitsikukan kohdalla oli ajan patinan aiheuttamana reikä. Sellainen puhki kulunut kohta, josta joko pienillä pistoilla valkoisella langalla ompelemalla saisi mahdollisimman huomaamattoman, mutta sitten mielestäni se ei enää olisi niin salonkikelpoinen. Joten tyynyliina on saanut odottaa sitä ahaa-elämyksen päivää.

Näitä valkoisia tabletin kokoisia pikkuliinoja minulla on muutamat kappaleet. Niistä jokaisen olen sijoitellut sisustustyynyihini. Tämän tyynyliinan valkoisen värin valkeusaste oli minusta juuri yhteen sopiva pikkuliinan värisävyn kanssa. Yhdistellessäni lisäsin vielä herkän pitsiliinan keskelle. Sekä sitten se jokin piti tähänkin tyynyyn saada ja se löytyy pitsiliinan keskiöstä. Paitsi, että siinä on minulle tyypillisesti kermanvalkoinen helmi, nostatin pitsiliinan keskiosan vanulla keskiöstä ylöspäin ikään kuin luodakseni auringon liinan keskelle. Se näyttää siltä kuin se olisi ollut aina siinä. 

Jotakin piti keksimän tuohon monogrammien viereen haperoituneeseen reikäkohtaan ikään kuin huomaamattomaksi kohdaksi, eikä niin että alleviivaisi kohtaa "tässä nyt on tällainen reikä, katsokaapa" - mallilla. Joten yhden yksittäisen pitsikukan omalla logollani siihen ompelin. Nyt kohta sai ulkoista vahvistusta huomaamattomasti ja vieläpä salonkikelpoisella tavalla. Paraatipaikalle laitoin valmistamani sisustustyynyn komeilemaan. 

Paraatipaikkatyynyistä meillä ollaan kahtamieltä. Minusta ne ovat ihania, esteettistä silmää hiveleviä ja kodin  "eisaakoskea" -osastoani. Nautin nyt siitä, että lapset ovat murrosikäisistä aikuisiin ja saan vapaasti asetella "hörhötyksiäni" huushollissa. Sitten on se kodin maskuliinisen enemmistön mielipide. Eli perheen miesväki on todennut paraatipaikkatyynyistäni, että ne ovat liian prameita. Niiden viereen ei kuulemma uskalla parkkeerata ja löhötä esim. jääkiekkoa katsomaan. Ei näistä tyynyistä tietysti jääkiekko ensimmäisenä tule mieleen. Ainahan voi komistukset siirtää pelin ajaksi sivuun, jos pelkää jääkiekon seuraamisen olevan liikaa sisustustyynyille ;). 

Viikonloppuna siis odotettavissa jääkiekkoa, kun aloitetaan koko pesueen voimalla Suomen Leijonien kannustaminen. Luvassa myöskin haravointia, ikkunoiden pesua ja yleisesti pihasiivousta talven jäljiltä. Vielä kun se aurinkokin alkaisi lämmittää, että päästäisiin hiukan yli +10*C asteen. ~ Hyvää viikonloppua kaikille.

Vappupäivän piknikillä Porkkalan maisemissa. Kuva: Willa Tammisto

Vintage-kotelo älypuhelimelle

Aivan fantastisen aurikoinen päivä saatiin sunnuntaiksi. Jos silmiin on uskominen, niin ihan kuin lumi sulaisi sentti sentiltä. Yhä enemmän vanhaa nurmea astuu esiin valkean vaipan ikeestä. Eiköhän se kevät sittenkin ole vähitellen hiipimässä huhtikuun aikana, toivotaan.

Tänään halusin surrutella ompelukoneella täydennystä eiliseen SoMe-pussukkaani. Tein  sunnuntai-vintage-version älypuhelimelle. Tälle kotelolle olen ajatellut ensisijaisesti "kyläilykäytön". Rouvasmainen look antaa ymmärtää, ettei ihan sopivaa olisi roikkua mukana jokaisella koiran ulkoilutuskeikalla tai roskapussin kiikutuksessa.

Voiko enää paremmin mennyt ja nykyisyys kohdata! Vanhaa lakanakangasta sisäosaksi, pellavaa lakanakankaan pitsireunan kera päällykseksi ja ohutta superlonia täytteeksi. Arvonsa tunteva "leidi" on valmis tehtäväänsä suojella uuden aikakauden tekniikkaa. Tarkoituksenani on vielä löytää samanhenkinen neppari sulkijaksi, mitä nyt ei tähän hätään varastoistani löytynyt.

Oikein keväistä viikonlopun jatkoa ja tulevaa viikkoa teille kaikille. 

Mummulan vierailutyyny

Olin viime vuonna huhtikuussa Chicagossa vanhimman tyttären luona. Iso maailmankaupunki oli pullollaan kaikenlaisia liikkeitä. Kotimaassa odotettu lapsenlapsi mielessä tuli pyörähdettyä muutamat kerrat Walt Disney'n liikkeessä katsastelemassa Amerikan ihmeitä. Ostoksina kotiin lähti mm. Mikki ja Minni, koska ei vielä ollut tietoa kumpiko sieltä oli tulossa. Ajattelin tuolloin laittaa molemmat mummulaan odottamaan, jotta sielläkin olisi jotakin aina pikkuvierasta odottamassa, vaikkapa unileluksi. 

Vuosi tosiaan on hurahtanut ja pikkuinen "Mikki" on kasvanut. Mummulan vierashuoneeseen Minnin ja Mikin seuraksi lastensänkyyn tein pikkuiselle tyynyliinan. Vanhassa lakanakankaassa valmiina olleet punaiset monogrammit synnyttivät idean käyttää pientä tyynyliinaa lastensängyssä. Punaisten monogrammien kaveriksi ompelin koristenauhan, jossa on tasapuolisesti niin Minneille kuin Mikeille sinistä ja punaista. Vahvaa punaista väriä keventämään laitoin yhden erillisen virkatun ympyrän vanhasta pitsiliinasta sekä sen keskelle toisesta pitsiliinasta leikatun valkoisen perhosen. Perhosella on helmikoriste, mikä tosin käyttötyynyliinassa tulee poistetuksi - varmuuden vuoksi.

Ruusu-tyyny ristipistoliinasta

Muistatteko joskus maailman ajat sitten ostamani ristipistotyön? Ensin retusoin alkuperäistä värimaailmaa; villalangan päälle rohkeasti vaan ommellen muliinilangalla oman maun mukaista värimaailmaa. Sitten työ tuli leikattua 15cm x 25cm koosta postikortin kokoiseksi. Asettelin sen valkoisen liinan päälle ja kuvan reunaan ompelin kehykseksi kauniita nauhoja. Mutta sitten iski se "ei tää oo kiva" -juttu päälle. En tiedä tuleeko lukijoilleni koskaan sellaisia "elämyksiä". Itselleni niitä tuppaa tulemaan tämän tästä, kun jopa valmiiksi suunnittelemani työt tavallaan elävät ja muotoutuvat kaiken aikaa työvaiheiden aikana. 

Siinä se odotteli "syntymäänsä" pöydällä muutaman kuukauden ja nukkui Ruususen unta. Oikeastaan ruusun puhkeaminen kukkaan vaati sellaisen kökkö-päivän eli asiat eivät olleet menneet niin kuin Strömsössä. Purkasin suomalaisella sisulla harmit ompelemiseen. Ruususta tuli leikattua pienempi ja pienempi. Lopuksi ompelin ruusun kuvan kanssa pikkaraiseen sisustustyynyyni mukaan sivustavedettävän patjakangasta ja vanhaa lakanakangasta. Tyynyn taakse ompelin vanhasta pitsiliinasta leikattuja perhosia lentelemään kevättä kohti, vaikka ulkona lunta on vielä runsaasti.  Nyt tämäkin ristipistoliina on herännyt pitkästä Ruususen unesta. 

Muistot tyynyn taskussa

 

 

Pääsiäisloma oli aurinkoinen ja välillä kylmäkin. Toisaalta pääsiäisen vietto meni ulkoillessa ja ihan reippaasti ruumiillista työtä tehdessä. Oikein mukavaa vaihtelua, kun yleensä liikuntaa saa vaan sormenpäät  päätä raapiessa. Nyt sai hiessä puskea pitkin pihamaata. Auttelin isäntää pihalla puiden kaatamisessa, risujen keräämisessä jne. Ei tarvitse salille lähteä minkään personal trainerin avustuksella liikkeitä tekemään, kun luomuliikunta tekee saman tehtävän. Terveellinen itsensä liikuttaminen tuntui vähän mummun jäsenissä, mutta tyytyväinen mieli oli kuitenkin se kaikista päällimmäisin. Eikä se haitannut selvän tuloksenkaan ihailu. Ei mitään mutu-tuntumaa, vaan komeat puupinot ja risukasat kertoivat selkeän sanoman ahkeroinnin määrästä.

 

Surruttelin minä vähän ompelukoneellakin. Ideoin vanhaan pitsityynynliinaan lisäsomistetta. Pitsit ja monogrammit halusin jättää esille, mutta jotakin modistamista halusin sisustustyynyyn tehdä. Värjätty pikkuliina on pyörinyt vailla tarkoitusta materiaalikankaiden joukossa. Nyt tein rajun ratkaisun ja leikkasin siitä parilliset kuviot kuin taskuksi konsanaan tyynyn etuosaan. Ompelin ne muualta kiinni, paitsi jätin avoimiksi yläosat. Koristeeksi tyynyn taskujen keskiöön laitoin muutamat vanhan puseron napit. Loppusilaukseksi löysin vanhoista Amerikan sukulaisten kuvista seepian väriseksi ajan haalistaman kovan pahvikuvan. Näitä sukulaisia laivat kuljettivat suurperheiden lapsikatraista rapakon taakse leveämmän leivän ja oman unelmaelämänsä äärelle. Kunniapaikalle päätyi yksi isoisänisän sisarussarjan vihkikuvista. Vakavakatseinen nuoripari on elänyt jo ennen minun aikaani oman elämänkaarensa päätökseen. Rakkaustarinansa saa nyt romanttisessa sisustustyynyssäni uuden luvun.  

 

 

Pääsiäislomien jälkeen odottelen lumetsulattavaa auringonpaistetta ja kevätkukkien kasvamista. Mutta onhan meillä ihanat, keväiset hanget ihailtavana ja auringonpaisteessa saa jo poskille hieman väriäkin hangilta peilattuna.

 

 

Vintage-henkinen sisustustyyny

 

 

Viikonlopun puuhastelussa valmistui myös pullea vintage-henkinen sisustustyyny. Kaunis ja ajaton siitä tuli. Ajattelin yhdistää sen viime kerralla blogissani päivitetyn tarinan sisustustyynyn viereen sängyllemme. Kaksin aina kaunihimpi myös tyynyistä puhuttaessa.

 

Seuraavaksi edessä on virkatun sängynpeiton etsiminen. Muutamat vuodet sängynpeittona on ollut tilkkutäkki. Se edelleenkin on mielestäni ajattoman kaunis, mutta huoneen tapettien vahvaan värimaailmaan katson enemmän sopivaksi neutraalimman, luonnonvalkoisen virkatun pitsipeiton. Vanhoja pitsipeitoja olen katsellut jo pitkään siellä sun täällä, mutta vielä en ole löytänyt täysin minua mielyttävää ja samalla hinta-laatu-suhteessa oikeaa vaihtoehtoa.

 

 

 

 

Romanttinen sisustustyyny

Viikonloppuna aarteistani löysin kaikenlaista. Aarteilla tarkoitan keräämiäni vanhoja kankaita, tyyny- ja pöytäliinoja, pitsinauhoja ja -liinoja, ristipistotöitä jne. Kaipasin sängynpeittomme päälle huoneen tunnelmaan sopivampia tyynyjä. Kauniissa säässä ulkoiltua mieleni oli inspiroitunut ja ideat olivat vapaita lentämään. Annan ompelusmateriaalien yleensä odottaa oikeata hetkeä ns. puhjetakseen kukkaan. Tämä tarkoittaa sitä, että en väkisin tehtaile tyynyjä tai muitakaan käsitöitä, vaan haluan että ne syntyvät luovasti. Silloin olen itse tyytyväinen työni tulokseen.

 

Inspiraation siivittämänä suunnittelin ja ompelin muutamat koristetyynyt. Viikonlopun aikana syntyneet tyynyt tosin valmistin vain omaan kotiin - en myyntiin. Viikolla esittelen nämä raikkaan valoisan ulkoilman innoittamat inspiraationi tuotokset teille. Ensimmäinen koristetyyny on itselleni mieluisin. Mielestäni tavoitin tällä tyynyllä makuuhuoneen vanhanajan hengen. En tiedä, mistä jo lapsuudesta saakka ilmennyt innostus parin sadan vuoden takaiseen romantiikkaan on kummunnut. Olen hippivuosiluvulla eli 1960-luvulla syntynyt, mutta en haikaile pätkääkään räväköiden värien ja suurien kuvioiden maailmankaikkeuteen. Ehkä aistit täyttyivät niistä jo aikoinaan ajassa elettynä ja nyt haen jotakin vastakohtaista, kuittaan keittiöpsykologiallani. 

Oikein hyvää maaliskuisen viikon alkua kipakoista pakkassäistä huolimatta. Nautitaan auringon paisteesta päivällä ja mahtavista iltayön taivaan revontulista - jopa täällä eteläisessä Suomessa.

 

 

Tonttuvaarin valkoinen tuoli

 

 

Tonttujoukko on saapunut Willa Tammistoon. Jokainen tonttu on löytänyt oman paikkansa ja joku vilkkaampi nuorukainen on vaihtanut asemapaikkansa uuteen. Vanhukset kuitenkin ovat tavoilleen uskollisesti hakeutuneet omille paikoilleen.

 

Keittiössä joulukuun valvontatehtävät on aloittanut tonttuvaari, herkkutonttuna tunnettu, Sipsu Sirmakka. Tonttuvaari on istahtanut omalle valtaistuimelleen. Perheemme koiranuorukainen teki tuttavuutta pienen istujan kanssa ja totesi muutaman nuuhkaisun jälkeen keittiötontun harmittomaksi, joten vanhalla paikalla tonttuvaari Sipsu sai vartiointiaan jatkaa.

 

Keittiön herkkutontun vartiointipaikan valtaistuin on valkoinen tuoli, mikä on levähtämistä varten. Keittiön sydämessä tulee olla levollinen paikka istahtaa ajatuksiensa keskelle, vaikka kuinka vaativat kokkaukset ja kiireiset leipomiset olisivat meneillään. Jouluisen asunsa valkoinen tuoli sai paksusta pampulamaisesta langasta mahdottoman pienillä puikoilla neulomastani pikkupeitosta. Sisustukseen ylipäätään torkkupeitoksi sitä haaveilin tekeväni, mutta työ osoittautui yllättävän raskaaksi niin puikoille kuin käsille. Bambu-puikkoni vääntyivät onnettomasti ja ranteessa tiukka neulominen tuntui rasitukselta. Kokeilin kierrepuikoillakin tehdä, mutta lopputulos ei enää ollut yhtä kaunis. Päätin tyytyä kahteen "pikkupeittoon", mitkä ovat oivalliset istuinalustat. Valkean tuolin selkämyspuolelle olen ommellut uuden tyynyn. Vanhan tavaran kaupasta ostamani lakanakankaisen monogrammi-tyynynliinan muodistin uuteen vintage-lookiin. Keräämieni pikkuliinojen joukosta löysin kauniin ristipistotyön, mikä punaisine dalahäst-kuvineen oli värimaailmaltaan jouluinen. Jämäpitsieni laatikostosta löysin vielä pienen pitsin pätkän kruunaamaan vanhan tyynynliinan jouluiseksi juhlatyynyksi. Leppoisa on istahtaa tonttuvaarin viereen ja nuuhkaista ilmasta kaikki jouluiset tuokset.

 

Toivotan teidän keittiöihinne mukavia joululeipomusten ja -kokkausten aikaa tonttujen kera ja ilman.

Ristipistosta nostalginen tyyny

Takkatuli lämmittää ja sade ropisee tasaiseen tahtiin katolla. Syksyiseltä näyttävä kesäkuun viimeisen päivän sää inspiroi sisällä ompelemiseen ja nostalgisiin aatoksiin.

Ajatukseni liisivät ristipistolinnun mukana koneen huristessa. Nostagisesta työstä tuli  mieleeni vanha opiskelijaboksini Kalliossa sekä räväkän turkoosin ompelukoneen ja minun yhteistyön  26-vuotinen taival. Muistan  nuoren opiskelijatytön kesäpäivän Helsingissä, kun isä tuli yllätysvierailulle ja toi valitsemansa ompelukoneen syntymäpäivälahjaksi. Olin hyvin otettu. Isä oli tehnyt hyvät kaupat. Niin vain kone on toiminut ja toteuttanut monet elämäni varrella  vastaan tulleet ompeluideat haaveista todeksi.

Tähän työhön tuli ommeltua muistoja mukaan. Joskus talvella ostin lintuaiheisen ristipistotyön. Se oli siirtynyt jämäpalakoriin vanhan tavaran kaupassa. Työ ei luullakseni ollut päätynyt mihinkään valmiiseen muotoon, koska se oli tekijältään tullut tehtyä varsin vinoksi. Pienellä mukautuksella vanhan lakanakankaan ja jämäpitsien kanssa vinoutta ei huomaa ollenkaan.

Kehtoon sopiva täkki

Vanha ja arvokas 100-vuotias kehto on ollut täytettynä suunnittelemillani ja tekemilläni tyynyillä - ja ilman sopivaa peittoa. Nyt kuitenkin kehto on saanut sopivan peiton. Tekstinä on sopivasti Amor vincit omnia eli Rakkaus voittaa kaiken.

Tyynyliinan pitsistä avainnauhaksi

Tyynyliinasta leikattu pitsi.

Vanhaa pellavaista ikkunaverhoa löytyi pitsin kaveriksi.

Kauniissa paidassa kimmelsi, joten avainanuha sai kauniit helmet piristeeksi.

Avainnauhaan kuuluu tietysti vanha avain.

Koriini on kerättynä muutamat tyynyliinojen reunoista kerätyt pitsit. Muistatte varmaan, että jokin aika sitten surkuttelin uutta käytäntöä monessa vanhan tavaran kaupassa, joissa lakanoista, liinoista ja tyynynliinoista leikataan vain pitsit tai monogrammit talteen myytäviksi. Positiivisesti ajatellen tapa antaa tietysti entistä enemmän luovia mahdollisuuksia miettiä mitä näistä kaikista oikein ompelee ja mihin niitä aikanaan käyttää.

Pyörittelin pitsiä ja laitoin sen kaulaani odottamaan leikatessani toista työtä. Siitä vinkelistä katselin uudelleen pitsinauhaa. Ajattelin, että saisiko tästä riittävän vahvan jollakin tapaa, jotta voisin sen käyttää avainnauhana ja että siitä tulisi mahdollisimman kestävä. Pöydällä oli valmiiksi pellavakangasta ja niinpä niiden yhdistäminen kävi oikein hyvin ja muutamalla taitoksella nauhasta tuli tukeva. Taakse ompelin vielä koristenauhan tukevuutta antamaan. Näin kokonaisuudesta tuli kaunis ja kestävä arjen koru.

Slow Living

Vanhan talon sisustamisessa on kunnioitettava perinteitä. Olen pyrkinyt Willa Tammistossa kiinnittämään huomiota, että vain ja ainoastaan aidot huonekalut kuuluisivat vanhan talon kalustukseen. Niistä vain syntyy se vanhan talon oikea henki. Aikakausi ei ole niinkään ollut ratkaisevin asia, vaan se, että huonekalut ovat valmistetut aidosta puusta.

Huonekalut vaativat ympärilleen rekvisiitaksi muuta sisustustavaraa, mitkä myös henkivät sukulaissieluisuutta keskenään. Penkojaiset toreilla ja turuilla auttavat löytämään kaikenlaista kotoilussa (homing) hyödynnettävää esinettä ja asiaa. Muiden heittämät turhakkeet voivat olla siis toisen aarteita. Katselenkin kaikenlaista kulunutta tavaraa monenlaiselta kulmalta ja mietin voisiko sitä kotiuttaa talovanhukseen muiden löytöjen kaveriksi. Pienellä fiksauksella vanhasta ja kuluneestakin voi saada esteettisiä ja persoonallisia luomuksia.

Olen tätä vanhasta uutta -käsitystä harjoittanut koko aikuisuusikäni. Olen siis ollut ajassa mukana jo ennen nykyistä slow living -käsitettä.  Minua slow living -ideologiasta eniten koskettaa ajatus pyrkiä ruuhkaelämästä kohti rauhallisempaa elämäntapaa maalaismaisemassa. Tätä pyrin toteuttamaan aina, kun vain voin.

Rakkaudesta nostalgiaan eli menneen ajan havinaan

Paukkupakkasten aikaan tänään lauantaiaamuna istuskelin ja mietin miten aktivoituisi ja uskaltautuisi arktiseen säähän. Aina vanhoista tavaroista kiinnostunut vanhin poikani heitti ilmoille ajatuksen lähteä paikallisten vanhan tavaran kauppojen ja antiikkiliikkeen kierrokselle. Ulkoilmassa seikkailu muuttuu hetkessä lämpimäksi, kun tietää pääsevänsä tutkimaan sisätiloihin yhtä sun toista kiehtovaa ja mielenkiintoista. Eipä minulle tarvinnut toista kertaa asiasta mainita, kun olin valmis tuumasta toimeen.

Muutamassa paikassa piipahdimme ja kummasti kaikkea silmiä hivelevän kauniita unohdettuja ihanuuksia oli löydettävissä. Yhdestä paikasta löysin perinteisesti vanhojen lakanakankaiden pitsejä. Tosin en ihan tykkää tästä uusimmasta suuntauksesta, että pitsit ja monogrammit leikataan vanhoista lakanakankaista erikseen...

Toisesta paikasta löysin aivan hurmaavan, pahvikantisen matkalaukun vuosisadan alusta. Matkalaukku tosin ei kovin näy kuvissani, koska toimii asetelman alustana. Olin ihan myyty, kun löysin sisältä musteella kauniilla käsialalla kirjoitetun naishenkilön nimikirjoituksen ja kotipaikan. Ennen taisi pelkkä nimi ja kotipaikka riittää kadonneen matkatavaran kotiuttamiseksi, jos niin sattui käymään. Samalla löysin ikivanhaa nahkakantista kirjallisuutta vielä vanhan ajan fontilla kirjoitettuna.

Vanhan nahkakantisen kirjan välissä oli kirjoittetuna paperin palanen kauniilla käsialalla. Kirja toi viestiä kaukaa 1850-luvulta. Uskomatonta ja miten kaunista käsialaa. Tuollaista kirjoitustaitoa voi vain ihailla ja  kaivata menneen ajan havinana.

Olin jo melkein poistumassa anttiikkiliikkeestä, kun jäin juttelemaan omistajan kanssa. Näin pienen pahvisten valokuvien kasan, jossa oli parisenkymmentä henkilökuvaa. Omistaja ei piitannut vanhoista valokuvista, joita joku hänen sukulaisensa oli keräillyt kansioittain. ;) Minä olin todella kiinnostunut. Oi, miten ihania. Saa nähdä, mitä näistä keksinkään.

Jouluverhot vanhoista lakanakankaista

Kesällä ostin kauniit, vanhat lakanakankaat. Sitten olenkin kuukausia odotellut sopivaa aikaa ommella niistä verhot salin ikkunoihin. Mikä parasta, aika löytyi nyt joulun kynnyksellä. 

Ostospuuhissa olin ilmeisesti niin kuuman kesäauringon sokaisema, että en huomannut lakanakankaiden rispaantuneita, paikattuja, harsittuja tai jopa jatkettuja kohtia... minkä nyt sitten talviharmauden umpipimeydessä näin. Kesän huumassa olin vain niin sokaistunut isoista ja valtavan taidokkaista monogrammeista sekä ehjistä pitseistä. 

Mutta aika saa näkyä. Ommellessani mietinkin lakanoiden pitkää historiaa ja että ne pääsivät kuin pääsivätkin vielä uuteen tehtäväänsä. 


P.S. Joulu lähestyy ja Willa Tammiston tontut ovat niin kiireisiä. Mutta huomenna saapuu joku talon tontuista taas kurkkaamaan joulukalenterista.

Joulun kynttilät tontun kera

Joskus aikaa sitten olen löytänyt kotiamme joulun aikaan koristamaan hienostuneen, pikkuisen tonttutytön. Uskollisesti joulusta jouluun tonttutyttö ryhtyy tehtävään kuin tehtävään eri puolella kotiamme. Tämän vuoden tehtävä on kynttilöiden vartiointi. Kaunis kynttiläpussi on käsintehty romanttiseen jouluhenkeen ja ranskalaisen tekstin mukaan tonttutyttö hoitaa tehtäväänsä helmikuun toiseen päivään (kynttilänpäivä) saakka.

9.12 Adalmiina Chandelle, ranskalainen kynttilätonttu

Adalmiina on kynttilätonttu, joka vartioi talon pitkien valkoisten kynttilöiden varastoa. Tehtävä on vaativa, sillä joulun aikaan niitä poltetaan jatkuvasti. Adalmiina on kuitenkin taitava tyttö ja on tehnyt tehtävästä esteettisen ja käytännöllisen. Sen sijaan, että hän tukkimiehen kirjapidolla merkkaisi tylsiin pahvilaatikoihin viivoja käytetyistä ja jäljellä olevista kynttilöistä, hän istuu parhaalle paikalle kauniin ja herkän kynttiläpussinsa kanssa. Samalla hän on kaiken keskiössä ja pystyy seuraamaan talon elämää. Eikä keneltäkään jää huomioimatta montako kynttilää hänellä on varastossa.

Wanhat lakanakankaat, monogrammit ja pitsit

Kesäisellä ajelulla poikkesimme aivan ohimennen Fiskarsin Antiikkipäiville. Tarkoitus oli jaloitella kentällä kuumana päivänä ja katsella ihmispaljousta. Mutta niinhän siinä itsekin innostui. Olisin voinut ostaa melkein jokaisesta kojusta jotakin, mutta onneksi paahde ei saanut päätäni pehmennettyä niin paljon.
 

Päädyin kuitenkin kierroksellani useampaan otteeseen pysähtymään yhteen myyntipisteeseen, mikä oli kuin menneestä maailmasta pihanurmelle katettu kauppa. Tarjolla oli aivan fantastisia vanhoja valokuvia, huonekaluja ja vanhoja tekstiilejä kera gramafonisoiton.
 

Eräässä mustavalkoisia pahvivalokuvia sisältäneessä laatikossa oli kahden ihmisen elämänkaari 1800-luvun loppupuolelta. Nuoren miehen ja naisen tarinaa omina kuvinaan ja yhteisestä elämästä kohokohtineen aina elämän loppuun saakka. Katselin kuvat läpi ja olin suruissani, että nyt ne olivat päätyneet kauas pois omasta suvustaan Ruotsista. Toivonpa vaan, että omat jälkipolvet tallentavat myös kuvallisen historian eteenpäin omille sukupolvilleen.
 

Samaisesta antiikkikaupasta löysin kasapäin hienoja lakanoita monogrammeineen ja pitseineen. Hintataso tosin oli niin korkea, että tyydyin lakanapariin. Kauniita ja ajanpatinaisia ovat. Pyrin näistä tekemään jotakin kaunista ja niiden arvolle sopivaa.

Sisustustyynyjä ilmettä luomassa

Jos ompelet tai muuten valmistat tyynyjä tai pidät tyynyistä sohvissa ja tuoleilla, tiedät mistä kirjoitan. Nuorempana tyyny oli ainoastaan päänalunen nukkuessa. Muut tyynyt tuntuivat tarpeettomilta, jopa turhilta.  Vanhat tyynyt eivät tuntuneet sopivan silloiseen makuuni ja ne saivat vetäytyä komeroiden kätköihin. Onneksi vanhoja virkattuja, kirjottuja ja painettuja tyynynpäällisiä tuli säilytettyä.

~

Nyt ei tätä uskoisi. Innostuin muutama vuosi sitten valmistamaan vintage-henkisiä pitsillä ja vanhoilla monogrammeilla varustettuja tyynyjä. Tyynyjä valmistui kaikenlaisia ja skaala laajeni monenlaisiin vanhahtavanhenkisiin tyynyihin. Tyynyjä on pienistä isoihin, pötköistä pyöreisiin, valkoisista pellavaisiin ja pitsisistä kuvioituihin.

~

Vähitellen tyynyjä on ilmestynyt eri puolille taloa ja niitä on melko paljon, vaikka vieläkään en koe niitä olevan häiritsevän paljon. Minusta niillä kaikilla on oma hyvä tehtävänsä ja ne ovat sulassa sovussa huoneen muun sisustuksen kanssa. Toisin sanoen nyt kokisin tyynyjen poistamisen olevan huoneen muuttamista hengettömäksi, sillä niin oleellinen osa kulloisenkin huoneen henkeä ne ovat. Tänä päivänä tyynyjä on monta kymmentä yhteenlaskettuna.

Vierashuoneen enkeli

~

Vierashuoneen peiliä ripustelin tänään ja se olikin hankala urakka. Peili on painava 1960-luvun kookas kuvastin. Ajan kuluminen näkyy mm. siinä, että toinen peilin kiinnitykseen tarkoitetuista ripustimista on murtunut. Kun keksin ruuvailla ja kiinnitellä uudet kiinnitysmekanismit, huomasin peilin yläpuolelle jäävän rumasti esille seinäkoukun. Sehän piti tietysti peittää.

Rusettia ensihätiin kiinnitin siihen, mutta se näytti suorastaan yliampuvalta huoneen henkeen. Jotain valkoista kuitenkin sen ajattelin olevan. Yritin pyörittää ruusuja, mutta sekin oli jotenkin keinotekoisen näköistä.

Pengastin kangaspussejani ja vastaan tuli valkoinen 1980-luvun paitapuseroni, josta olin käyttänyt jo aiemmin kangasta tyynynpäällisiin. Huomasin hihoista saatavan mukavan muhkeat rusetit. Saatuani ne valmiiksi sovittelin niitä peilin yläosaan, ja totesin niiden muistuttavan yllättävästi siipiä.

Hetken kuluttua väkersin kaavat leivinpaperille ja leikkasin vanhasta lakanakankaasta kropan nukelle. Nukke sai vaatetuksekseen samaisesta paitapuserosta rakennetun mekon pitsi- ja rusettisomistuksilla. Hiuksiksi löytyi aikoinaan vanhantavaran kaupasta ostamaani kalastajanlankaa. Lanka oli jo sopivasti niin sekavassa möykyssä, että siitäpä tuli rento kiharapilvi enkulle.

Melko tyypillistä minun käsityöideoinnille, että aina ei tiedä aloittaessaan mikä lieneekään lopputulos. Mutta hauskaahan se vain onkin.

Ilmeisesti vierashuoneessa saa nyt nukuttua vartioidut unet.

~