Vintage Lady

Kävin tänään virikkeitä hakemassa Turun Kädentaitomessuilla. Ihania käsitöitä ja muuta aihealueeseen liittyvää oli koko messualue pullollaan. Kun pääsee messuille, missä on tarjolla kaikkea omaan mielenkiinnon maailmoista, niin olo on kuin pikkulapsella karkkikaupassa. 

En tiedä edes kuinka monta kertaa kiersin käsityöosastot... Silmillä koetin kartoittaa sitä mitä nyt on ajan hermolla meneillään. Samalla estetiikan nälkään sai aimo annoksen täytettä ammattilaisten tarjoamista mahtavista ideoista ja töistä. Rakkaudella tehty käsityö näkyy aina työn jäljessä. 

Messuilla piipahdin myös vintagen maailmoissa. Muutamilla vintage-vaatteita myyvillä liikkeillä oli omat osastonsa. Olo oli kuin olisi seikkaillut mummolan vintillä tai ainakin tipahtanut eri vuosikymmenelle. Myyjätkin olivat pukeutuneet kauppansa valikoiman ajan henkeen. Vintage-vaatteiden ja asusteiden lisäksi pääsin näkemään "She's A Lady" -muotinäytöksen. Muotinäytöksessä aidot vaatteet 1920-luvulta aina 1970-luvulle saakka esiteltiin aikalaisensa musiikin siivittämänä. Nostalgista.

Ostoksiakin tuli tehtyä. Ostin pellavaisen tunikan. Niitä oli tarjolla useammallakin myyjällä. Tuote on tänä aikana eräänlainen hittiaines yhdellä jos toisella käsityöläisellä. Pienillä vaihteluilla helmassa, taskuissa tai kaula-aukossa saa valmistajasta riippuen tunikan hintahaarukkalla 50-110€. Värivalikoimaa on tarjolla hillitystä villimpiin vaihtoehtoihin. Minä etsin tällä kertaa simppeliä mallia ilman krumeluureja hillityllä värillä. Pikkuisen kierreltyäni löysin sen minulle mieleisen, mukavan oloisen ja värisen tunikan työarkeen. 

Halusin myös kannattaa pienyrittäjää, joka oli valmistanut savesta nappeja ja rintarosseja. Söpöjä ja niin kaunista arkiestetiikkaa.

Iloa ja valoa arkeenne! Oikein keväistä maaliskuun viikkoa.

Vintage-tyyny maatuskasta

Siivous kannattaa. Joululomalla järjestelin kaappeja. Sieltä löytyi käyttämätön pikkuinen ristipistotyöni maatuskasta. Olin tehnyt sen joskus 20 vuotta sitten. Ajatuksenani oli käyttää se johonkin tyttärieni vaatteisiin. Muistikuvani mukaan syy työn käyttämättömyyteen oli kasvojen värisen lankan loppuminen...

Tänä päivänä pikku juttu. Valkoisella muliinilangalla "täytin" kuvan valmiiksi. Aloitin jo joululomalla kokoamaan kuvan kehyksiksiä vanhojen lakanakankaiden pätkistä. Epäonnekseni ompelukoneen neula katkesi. 

Pitkästä aikaa Willa Tammistossa pääsin neulan kera työstämään tyynyni loppuun. Etuosan lisäksi myös tyynyn takapuoli on tehty vintage-henkisesti. Sen takaosa on vanhasta pikkuliinasta. Liinassa on kivat reunat, joita päätin hyödyntää koristamaan slaavilaishenkistä tyynyä.

Viime vuosina maansa ikoniseksi symboliksi muodostunut venäläinen maatuska valmistui vintagetyynyksi käsissäni, kun taustalla kuuntelin amerikkalaiselta radiokanavalta suosikkimusiikkiani. Globaalimaailma on muuttunut paljon 20 vuoden aikana - ja toisaalta taas ei. 

Vintage-rintarossi tikkitakkiin

Luin äsken Jenny Josephin Warning-runon. Jotenkin "kukkahattutäti"-runo huvitti, nauratti ja suretti. Hyvä runo koskettaa ja nostaa pintaan monia tunteita. 

Olen huomannut, että tiettyyn ikään tullessaan, antaa itselleen huomaamattaan luvan ottaa rennommin. Kaupassa voi käydä ilman meikkiä. Ei ole katastrofi, jos ei joka päivä ole eri vaatteet töissä. Vaatteissa kaiken ei tarvitse aina niin natsata, sillä mielenkiintoiset yhdistelmäthän luovat kuvaa vanhan rouvan taiteellisuudesta. Onhan se kiva olla vähän enemmän boheemi kuin harmaavarpunen. 

Runon ote tuntui kolahtavan nykyiseen asustemaailmaani. Tykkään käyttää erilaisia vintage-asusteita, mitkä minusta ovat kivoja. Olkoot vaikka kuinka mummuisia tai "yesterday". Sowhat - niinkuin nuorisolla on tapana kommentoida. 

Ennen lumen tuloa, olo oli kuin paksulla pingviinillä untuvaisessa toppatakissa. Vaihdoin kaapin perältä kevyemmän tikkitakin, mikä oli musta kuin alkutalven luonto. Halusin siihen jotakin oman tuotannon vintagea mukaan. Rintarossin valmistin vanhasta pikkuruisesta pitsiliinasta, virkatun peiton yksittäisestä palasta ja irrallaan laatikossa pyörineestä ruususta. On vanhalle rouvalle tyylikästä - omasta mielestäni. 

Toivotaan, että "kukkahattutäti"-maailmani pysyy vielä linjassaan. Runon maailmassa kun on ikävämpikin tulkinnan puoli  ikääntyvän ihmisen heikkenevästä muistista. Toivon teille kaikille hyvää alkanutta tammikuun viikkoa ja nautitaan elämästä!

Warning

"When I am an old woman I shall wear purple

With a red hat which doesn't go, and doesn't suit me.

And I shall spend my pension on brandy and summer gloves

And satin sandals, and say we've no money for butter.

I shall sit down on the pavement when I'm tired

And gobble up samples in shops and press alarm bells

And run my stick along the public railings

And make up for the sobriety of my youth.

I shall go out in my slippers in the rain

And pick flowers in other people's gardens

And learn to spit.

You can wear terrible shirts and grow more fat

And eat three pounds of sausages at a go

Or only bread and pickle for a week

And hoard pens and pencils and beermats and things in boxes.

But now we must have clothes that keep us dry

And pay our rent and not swear in the street

And set a good example for the children.

We must have friends to dinner and read the papers.

But maybe I ought to practice a little now?

So people who know me are not too shocked and surprised

When suddenly I am old, and start to wear purple. "

by Jenny Joseph

Vintage-kotelo älypuhelimelle

Aivan fantastisen aurikoinen päivä saatiin sunnuntaiksi. Jos silmiin on uskominen, niin ihan kuin lumi sulaisi sentti sentiltä. Yhä enemmän vanhaa nurmea astuu esiin valkean vaipan ikeestä. Eiköhän se kevät sittenkin ole vähitellen hiipimässä huhtikuun aikana, toivotaan.

Tänään halusin surrutella ompelukoneella täydennystä eiliseen SoMe-pussukkaani. Tein  sunnuntai-vintage-version älypuhelimelle. Tälle kotelolle olen ajatellut ensisijaisesti "kyläilykäytön". Rouvasmainen look antaa ymmärtää, ettei ihan sopivaa olisi roikkua mukana jokaisella koiran ulkoilutuskeikalla tai roskapussin kiikutuksessa.

Voiko enää paremmin mennyt ja nykyisyys kohdata! Vanhaa lakanakangasta sisäosaksi, pellavaa lakanakankaan pitsireunan kera päällykseksi ja ohutta superlonia täytteeksi. Arvonsa tunteva "leidi" on valmis tehtäväänsä suojella uuden aikakauden tekniikkaa. Tarkoituksenani on vielä löytää samanhenkinen neppari sulkijaksi, mitä nyt ei tähän hätään varastoistani löytynyt.

Oikein keväistä viikonlopun jatkoa ja tulevaa viikkoa teille kaikille. 

Ristipistoliinasta SoMe-pussukaksi

Lauantaiaamuna heräsin sateen ropinaan. Totesin, että "sellainen päivä". Ei ollut kovasti tänäänkään vielä sitä pihakunnostusten päivää. Joten suuntasin aarteitteni äärelle. 

Minulla on erilaisia pinoja ns. tehtäville projekteille. Pitsit, monogrammit, liinat ja  ristipistot omissa kasoissaan. Vastaan tuli ristipistoliina, josta en ole oikein saanut kiinni - jos nyt voi liinasta niin sanoa. Pikkarainen liina on tuntunut liian paksulta laitettavaksi tyynyihin. Joten siinä se on pyörinyt miettimisen alla. Tänään sitten juuri se oli ainut oikea ns. SoMe-pussukkaani. 

Vuosi sitten ostin iPhonen kaveriksi tarralla kiinnitettävän teollisesti valmistetun pussin. Tarra kesti vuoden. Sen jälkeen olen käyttänyt kymmenisen vuotta sitten  työkaverilta lahjaksi saamaa kännykkäpussia. Se on edelleen käypä, itsetehty ja Marimekon vaaleanpunaisella unikkokankaalla päällystetty. 

Kännykkäpussin lisäksi raahaan erilaisia sosiaalisen median käyttämiseen liittyviä teknisiä aparaatteja ja oheisjuttuja kassissa sekä taskuissa. Ymmärrätte tunteen, kun vapaa-ajan asunnolle saavuttuaan tajuaa, että "sejase" -aparaatti onkin kaupungissa. Maalla läppäri toimii vaan  nettitikulla ja tietysti sitä kaivatessaan huomaa sen olevan kaupungissa. Kyllästyyhän siihen jossakin vaiheessa ja haluaa asiat pedanttiseen järjestykseen.

Ristipistoliina muovautui SoMe-pussukaksi. Varastoista löytyi vetoketju ja sopiva pala ohutta superlonia pussukan pehmikkeeksi. Ompelin muutaman välihelmen kukkasten koristeeksi kuin omaksi tunnusmerkikseni. Sisäkankaaksi löytyi vanhasta kasariajan kesäpaidastani kankaanpala.  Siinäpä se ja ihan hyvä tuli. Nyt lienevät tavarat yhdessä paikassa ja kulkevat kätevästi mukana. Tietysti on aina olemassa riski, että joku päivä pyörittää kassiaan ympäri etsien SoMe-pussukkaa ja sitten on kaikki yhtä aikaa hukassa...

 -----
SoMe= sosiaalinen media

Matkalla pääsiäisen viettoon





 

 

Vanhat kirjat puhuttelevat. Kuluneeksi selattu, nahkakantinen wirsi- ja evankeliumikirjani on vuodelta 1885. En kerää varsinaisesti vanhoja kirjoja, mutta tämä kirja valitsi minut.  

 

Kirjaimet ovat kauniin koukeroisia ja koristeellisia. Kirjoitusasu herättää lukijassa henkiin menneen maailman kunnioitetun teitittelyn. Paksua kirjaa omistajansa on selaillut ahkerasti, mutta kertoo kirja omistajansa pitkästymisestäkin. Taskusta on löytynyt kirkon penkissä lyijykynä, millä omistaja on riipustanut kirjan takakannen valkealla lehdelle kyrillisillä aakkosilla Anna-nimeään eri kirjoitusasuihin. Ihan kuin itsekin aikoinaan muistaa joidenkin oppikirjojen sivuihin harjoitelleen omaa nimikirjoitustaan pitkästyttävillä oppitunneilla. Nuoremmille lukijoille tiedoksi, että kirjoittajan kouluaikana oppikirjat eivät olleet kierrätettyjä, vaan ne jäivät oppilaalle itselleen.

 

Mielenkiintoisin osa kirjasta on virsikirjan perään liitetty evankeliumikirjan osuus, mikä kuvastaa oman aikansa maailmankuvaa. Se sisältää runsaasti mm. eri ammattikunnille tarkoitettuja rukouksia (esim. peltomies, kauppamies, palkollinen) sekä maalla ja merellä matkuvastavaisille omat rukouskokonaisuutensa.

 

Pääsiäisviikko on jo kiirastorstaissa. Monet pääsiäislomaa viettävät kiirehtivät tänään niin maitse, meritse kuin ilmoitse pääsiäisen viettoon suvun, perheen ja  rakkaittensa lähelle. Olkoon matkanne turvallinen. Vanhan kirjan sanoja lainaten: "...kuule minun sydämeni huokaukset, ja warjele häntä sielun ja ruumiin puolesta: anna rauha ja terveys, tarpeellinen ylöspitämys ... saata ilolla hänet kotio jälleen." 

 

 

 

---
Kirjanmerkki Lontoosta: Despina Ceramics

Tinavati kevättä täynnä

 

Lapsuudesta saakka muistan raeruohon istuttamisen - niin kotona kuin koulussa. Voi sitä työtä heiveröisen ruohon kasvun aikaansaamiseksi. Joskus ruoho onnistui kasvamaan ja jopa parturointia piti tehdä liikaa pituutta vetäneelle ruoholle. Kun jonkinlainen ruohosaavutus oli syntynyt, ei intoa enää riittänyt  ruohon jatkohoitoon. Pikapuoliin keltaisiksi maalatuissa viilipurkeissa makasi surullisen kuivahtanutta nataa.  Useimmin kuitenkin siinä kävi niin, että siemenet joko lilluivat liiassa vedessä tai siemeniä oli kerta kaikkiaan muoviastian pinta-alaan ja massiiviseen multaukseen nähden aivan liian vähän. Eli siinä sitten mustalla aavikolla pari piikkiä yrittivät esittää pääsiäisruohoa.

 

Aikuisena kissanomistajana olen tutustunut kissanruohoon. Sitä on tullut pääsiäisestä riippumatta jonkun kerran kasvatettua Kuningattarelle. Lähinnä kissanruohoa on kasvatettu talviaikaan, kun tuoreesta viherravinnosta on ulkona puutetta. Totuuden nimissä myös pakon sanelemana, etteivät kodin viherkasvit tulisi liian kaljuiksi parturoitua kissan toimesta.

 

Kissanruoho on enemmän minunlaisen ruohonkasvattajan makuun. Se kasvaa sutjakkaasti suihkutuskastelulla muutamassa päivässä huolettomasti ja vankasti. Hyötykäyttökin on lisäplussaa. Kun me ensiksi olemme saaneet nauttia keväisestä, vihertävästä ruohosta silmänruokana, pääsee Kuningatar sitten korjaamaan itse sadon. Jonkinlaisen aasinsillankin pääsiäisen ajan paastoamiseen ja puhdistautumiseen saan kytkettyä kissanruohoon. Ruohon tehtävänähän on puhdistaa luonnollisesti kissan ruoansulatuskanavoja karvoista...

 

Tänä pääsiäisenä istutin ruohon vanhaan tinavatiin. Vati on jokunen vuosi sitten vanhan tavaran kaupasta hankittu koriste-esine, minkä aikoinaan olen puhdistanut ja asettanut koruastiaksi. Ennen istuttamista vuorasin tinavadin foliolla ja tuorekelmulla. Halkaisijaltaan tinavati on 15 cm astia, mihin riitti yksi pikkupussi kissanruohon siemeniä.

 

 

 



Vintage-ruusut huurrelasimaljassa

Naistenpäivän ruusuni kestivät todella pitkään. Nyt kuivattelen niitä kauniiksi koristeiksi. Ruusut ovat saaneet violettiin vivahtavan sävyn pintaansa. Värin vintage-henki miellyttää minua. Asettelin ne lasikaappiin turvallisesti Kissa-Kuningattaren tassuilta piiloon. Huurre- ja kirkaslasisten astioiden ja tarve-esineiden joukossa värisävy on romanttisen kaunis piriste.

Vintage-henkinen sisustustyyny

 

 

Viikonlopun puuhastelussa valmistui myös pullea vintage-henkinen sisustustyyny. Kaunis ja ajaton siitä tuli. Ajattelin yhdistää sen viime kerralla blogissani päivitetyn tarinan sisustustyynyn viereen sängyllemme. Kaksin aina kaunihimpi myös tyynyistä puhuttaessa.

 

Seuraavaksi edessä on virkatun sängynpeiton etsiminen. Muutamat vuodet sängynpeittona on ollut tilkkutäkki. Se edelleenkin on mielestäni ajattoman kaunis, mutta huoneen tapettien vahvaan värimaailmaan katson enemmän sopivaksi neutraalimman, luonnonvalkoisen virkatun pitsipeiton. Vanhoja pitsipeitoja olen katsellut jo pitkään siellä sun täällä, mutta vielä en ole löytänyt täysin minua mielyttävää ja samalla hinta-laatu-suhteessa oikeaa vaihtoehtoa.

 

 

 

 

Vintage-tyyny pikkuliinoista

 

Viikonloppu vierähti. Meillä oli miehen kanssa talossa pientä nikkarointia, niin kuin sitä on ollut toistakymmentä vuotta. Sitä puuhaa riittää, eikä se varmaan koskaan lopu. Toisaalta käsillä tekeminen ja konkreettisen lopputuloksen näkeminen ovat kyllä mieltä piristäviä.

 

Aina kun työskentelyn lomassa oli pieni tauko, käytin ajan tarkkaan ja hiivin järeämpien koneiden äärestä rakkaan ompelukoneen surinaa kuuntelemaan. Minulla on ollut pussissa erilaisia pikkuisia, valkoisia koristeliinoja, joille keksiskelen ajan kanssa uutta elämää.

 

Olen ostanut kesällä jättikokoisia valkoisia tyynyjä. Valtavat valkoiset tyynyt kaiken muun valkoisen keskellä huutavat puoleensa jotakin yksityiskohtaa ja persoonallisuutta. Tyynyissä tuntui olevan riittävä pinta-ala pikkuliinoille. Pyörittelin valkeata pintaa edestakaisin ja mietin millä eri liinoistani sitä koristaisin. Löysin tabletin kokoisen kauniisti viimeistellyn liinan. Se oli riittävän jämäkkä ja sopi yhteen norsuunvalkean värinsä kanssa jättityynyn pariksi. Joten ompelin kauniin, valkoisen pikkuliinan tyynyn keskiöön. Hieman aneeminen vaikutelma olisi ollut - ellen olisi poiminut pussin pohjalta vanhan tavaran kaupasta ostettujen pikkuisten ristipistoliinojen joukosta koristeellista, sinikukallista kruunausta.

 

Vintage-henkinen sinikukka-tyyny odottaa nyt vierashuoneen sohvasängyn päällä tildatun enkelin kanssa seuraavia vieraita. - Mukavaa alkanutta viikkoa.

 

Vintage-kenkien kertomaa

(1) Vintage-kenkä 1930-luvun elokuvamaailmasta.

Tervehdys maailmalta. Kävin aistimassa Lontoon tuulahduksia, mitkä jossain vaiheessa meillekin kantautunevat. Valinnan mahdollisuuksia kaikessa on niin huikeasti, että vaikeutena on löytää itselleen puhuttelevimmat kohteet kaiken keskeltä.  Keskityin pintamuodin sijasta katselemaan vintage-henkisiä ilmiöitä, mitä saattaisivat jossain määrin heijastella linjoja arkisempiin muoti-ilmiöihin myöhemmin.

 

Osuin eri yhteyksissä kenkien äärelle. Johtui varmaan siitä, että kävellessä tarrakiinnitteiset soljet mustissa nahkakengissä (ihan laatutuotetta) eivät tahtoneet pysyä mukana äkkiliikkeissäni, vaan aukeilivat. Keskellä cityä kumartelin ja kiinnittelin tarraa uudelleen ja uudelleen. Ajattelin, että onko riittävä määrä auki-kiinni-auki repäisyjä tullut näihin vuoden vanhoihin kenkiin, että saataisiin käyttäjä kääntymään uusien kenkäostosten pariin. 

 

(1) Löysin mukavan vintage-muotiin keskittyneen liikkeen. Ikkunalle oli aseteltu uusiotuotteina vintage-kenkiä, joihin idea oli saatu elokuvissa menneinä aikoina 70-80 vuotta sitten käytetyistä kengistä. Rohkea väriloisto hurmasi. Valitettavasti Greta Garbon ajan mustavalko-filmeistä vastaavat alkuperäiset ihanuudet eivät näy väreissä. Persoonalliset kaunottaret, joita voin kuvitella käytettävän nykyäänkin. Tehokkaat yksityiskohdat ovat kursailemattomat ja mitään turhaa ei minusta kengissä ole.

 

(2) Vintage-kenkä 1700-luvun rokokoon luksuselämästä.

Kävin katselemassa muodin historiaan liittyvän näyttelyn. Rokokoo on ollut aina aikakausi, mitä olen jaksanut ihailla. Kermakakku-kausi kerrassaan niille, jotka näistä ylellisyyksistä pääsivät osallisiksi. Värit ja koristeet ovat jälleen  tuonkin aikakauden minua ilahduttavin juttu. Omaa kenkävarastoa miettiessäni ei tarvitse kaappiin kurkistaa, kun osaa sanoa sen olevan 90% musta.

 

(2) Löysinpä rokokoo-kengistä jopa vaihtoehdot 2000-luvun tarrakiinnitteisille solkikengilleni. Reilun kokoinen solki ja reipaan raikas 300-vuotiaaksi tämä muinoin eläneen kanssasisaren kenkä.  - Huokaisu. - En voisi kuvitella jonkun muutaman sadan vuoden päästä ihailevan omia persoonattomia, "auki-kiinni-auki -tarrasolkikenkiäni" - tai kertoohan sekin tietty jotakin ajastamme futuriselle maailmalle.

 

(3) Jouluna 2012 koristeellinen joulusukka 159£.

(3) Menneiden aikojen kenkien ihailun lisäksi katseeni löysi joulusukan, mikä enimmäkseen muistutti 1800-luvun saapikkaita. Ajattelin, että siinä olisi riittävästi potkua kengäksi ja "sukka" henki sitä hakemaani vintagea urbaanilla otteella. Haaveeksi jäi, kun kurkkasin hinnan. Ymmärsin, että niin tässä ajassa kuin satoja vuosia sitten kenkämuotini olisi musta ja vähemmän koristeellinen.

Ristipistosta nostalginen tyyny

Takkatuli lämmittää ja sade ropisee tasaiseen tahtiin katolla. Syksyiseltä näyttävä kesäkuun viimeisen päivän sää inspiroi sisällä ompelemiseen ja nostalgisiin aatoksiin.

Ajatukseni liisivät ristipistolinnun mukana koneen huristessa. Nostagisesta työstä tuli  mieleeni vanha opiskelijaboksini Kalliossa sekä räväkän turkoosin ompelukoneen ja minun yhteistyön  26-vuotinen taival. Muistan  nuoren opiskelijatytön kesäpäivän Helsingissä, kun isä tuli yllätysvierailulle ja toi valitsemansa ompelukoneen syntymäpäivälahjaksi. Olin hyvin otettu. Isä oli tehnyt hyvät kaupat. Niin vain kone on toiminut ja toteuttanut monet elämäni varrella  vastaan tulleet ompeluideat haaveista todeksi.

Tähän työhön tuli ommeltua muistoja mukaan. Joskus talvella ostin lintuaiheisen ristipistotyön. Se oli siirtynyt jämäpalakoriin vanhan tavaran kaupassa. Työ ei luullakseni ollut päätynyt mihinkään valmiiseen muotoon, koska se oli tekijältään tullut tehtyä varsin vinoksi. Pienellä mukautuksella vanhan lakanakankaan ja jämäpitsien kanssa vinoutta ei huomaa ollenkaan.

Vaasillinen onnea

Kesäkuun puolivälin saapuminen on itselleni tietynlainen rajapyykki kesälomalla.  Vuotuinen vanheneminen asettuu niihin aikoihin. Vääjäämättä se on aina edessä samaan aikaan. Periaatteessa iloinen asia saavuttaa uudet numerot täytettäväksi erilaisiin elämän tilanteisiin. Käytännössä ikä numeroina saa mietteliääksi .  Iän antama perspektiivi luo kuvaa nopeasta sukupolvien kierrosta. Vuodet vierivät kuin itsestään.

Onnellinen saan olla, että olen kesänlapsi. Juhlapäivääni koristavat takuuvarmasti luonnosta poimittavat kesän kukkaset. Tänä vuonna sain kauniin vaasin ja vaasillisen syreenejä vanhimmalta pojaltani. Nuori mies on tutkaillut tarkkasilmäisesti toimiani ja halusi huomioida lahjassaan harrastukseni ja kiinnostukseni kohteen. Hän oli käynyt vanhan tavaran kaupassa lahjaostoksilla. Aivan ihastuttavan herkän vaasin hän oli löytänyt. Vanhan tavaran kaupassa kyseinen vaasi oli ollut sijoitettuna syntymävuosikymmeneni mukaiseen ryhmään. Siitä oli syntynyt idea ostaa juuri tämä vaasi minulle. Huokaisin ihastuksesta ja herkistä ajatuksista. 

Onnellinen saan olla, kun kauniisti vaasiin asetellut kukat olivat toivottamassa jo aamutuimaan onnea saavutetuista vuosista. Ihanaa tämä ikääntyminen.

Valkoista valoa



Auringon paistattelun lomassa on välillä tehnyt mieli jotakin pientä kesäpuuhaa aloittaman myös sisätiloissa. Tämä on sitten ollut sellaista "mitäs tässä keksisikään" -tekemistä. Katse on kiertänyt ympäri huushollia sopivaa projektikohdetta bongaten.

Olen melko useasti katsahtanut sängyn päädyssä olevaan pikkuiseen yölamppuuni. Varjostin kallellaan ilmastointiteipillä kiinnitettynä jalkaan, se on pyrkinyt hoitamaan valaisemisen tehtäväänsä. Reppana ei todellakaan hengittellyt samaan tahtiin kodin sisustuksen nykyisen värimaailman kanssa. Skandinaavisen valkoiseen värimaailmaan tumma kaksikymppinen yölamppu toi liiallisen kontrastivyöryn menneen ajan dallasmaisesta kodin sisustamisesta. Mahtipontisesti jopa kipsinen lampunjalka oli tuolloin saanut oman kultareunansa. Päälle maalattuna sulassa sovussa hopea ja kulta komistivat pientä valonlähdettä. Varjostin oli omalta osaltaan "kultaisen silkin hohtoinen".

Makuja on niin monenlaisia, täytyy todeta tähän väliin. Kotona nimittäin sain arvoisalta lasten kotiraadilta kommentteja pensselin kanssa heilumisesta. Eniten kritiikkiä perheen nuoriso antoi äidilleen valkoisen värin ylikäyttämisestä. He toivoivat, että minun valkoinen villitys menisi jo vähitellen pois. Sain jopa rajoituksia, että mihin en missään nimessä saisi siirtyä "pensseli ja valkoinen maali" -setilläni.

Lasten ja imeväisten suusta kun tulee se paljon puhuttu totuus. Täytynee miettiä, onko valkaisu todellakin saanut yliotteen... niin meillä kuin kenties jo monessa muussakin huushollissa. Jos olisi se kuuluisa kristallipallo ja näkisi mikä suuntaus on seuraava villitys.



Ruususen uni

Kuvankäsittely on jotain sellaista, mitä olen ihallut monella blogin pitäjällä. Aivan normikuvista saadaan aikaiseksi taideteoksia erilaisilla käsittelyillä. Nyt lähden jatkossa kokeilemaan blogissani millaisia ihmeitä saan omista kuvistani aikaiseksi.

Kuvien käsittely on ollut toisaalta ihailun kohteena, mutta toisaalta se on tuntunut realistisen kuvan liialliselta muokkaamiselta. Jokseenkin taustalla on omat hämmentyneet muistot jo hamalta 1970-luvun loppupuolelta, jolloin valokuvaamossa valmiisiin rippikuviin kuvaajatäti lyijykynällä kävi retusoimassa mallin paremman näköiseksi. Se häiritsi minua suuresti ja koska sen vieläkin muistan, se häiritsee edelleen. Toinen paljon enemmän lähihistoriaan liittyvä muisto on omien lasten kuvien käsittely valokuvaamoissa digitaalitekniikan yleistyessä. Yhteen kuvaan kuvaajasetä jopa teki pojalleni puuttuvan etuhampaan, vaikka nimenomaan odotettavissa ollut hammas oli ylpeyden aihe.

Toisin sanoen kuvien retusointi on ollut minulle samassa kategoriassa kuin kauneusleikkaukset. Olen pitänyt niitä tarpeettomina ja luonnollisen kauneuden häivyttämisenä joksikin epätodelliseksi. Joten tässäpä nyt pyörrän sanani ja lähden digitaalin kuvamaailman mahdollisuuksien maailmaan ja herätän kuvani Ruususen unesta.

Kuistin keinutuoli

Olen jo kesää kohti orientoitumassa. Se tarkoittaa itseni ulkoistamista. Mielelläni istun ulkona ja teen yhtä sun toista. Puuhastelen puutarhassa. Istun nauttimassa linnunlaulusta joko puutarhassa tai meren rannalla. Katselen  ja ihmettelen elämää. Pensselit heiluvat ja vasarakin saattaa paukkua. Sadesäällä sujautetaan ompelukone käyntiin. Jossain vaiheessa kirjoittelen sukukronikkaa mapillisesta sukututkimuksia. Joten lyhyesti ilmaistuna kaikkea mahdollista ja mahdotonta on yleensä tuupattuna kesätekemiseksi. Kesäloman lopussa sitten voin taas todeta, että puoliakaan en ehtinyt tehdä.

Pihalla istahtaessani on monesti riittänyt puinen riuku kantojen välissä aurinkoisella paikalla, vaikka perinteisiä pihakalusteitakin on. Kantopaikastani olen saattanut seurata sisiliskojen kirmaamista Kuningatarta pakoon. Puisella  "penkillä" on kahvi maistunut ruhtinaallisen hyvältä jo alkukeväästä lähtien.

Ylläolevissa kuvissa on viimeisimpiä löytöjä pihasisustukseen. Sattumalta eräästä kaupasta kottikärryn rengasta etsiessämme vastaan tuli tällainen täydellinen citymummon keinutuoli. Ajanhammas oli nakertanut tämän kuistin valkoiset puukalusteet jo takkapuukuntoon, joten tämä rautarouvan malli oli oiva löytö pyykin kuivamisen odotelluun kodinhoitohuoneen kuistilla.

Vintage- lokerikko

Lokeroitumishistoriani alkaa 1990-luvun alkupuolella helsinkiläisestä muoviliikkeestä hankitusta lokerikosta. Se on palvellut monenlaista säilyttämistä. Olen vaihtanut tarralappuja aina kulloisenkin tarpeen mukaan. Jossain vaiheessa punainen lokerikko läpinäkyvine laatikoineen siirtyi komeroon piiloon. Viimeisin tehtävä on ollut palvella askartelutarvikkeiden säilönä laventelinsinisen kaappini syvyyksissä. Punainen kun ei nyt tällä hetkellä kuulu oikein kotini päällimmäisiin värimaailmoihin.

Jatkuvasti saatavilla olevat harrastetavarat ovat joutuneet hieman varioidumman lokeroinnin kohteeksi. Viime aikoina langat, nauhat, helmet yms. ompelutarvikkeet olen jaotellut maalaamiini pikkuisiin koreihin. Kivoja katsella, mutta toisaalta pölyä kerääviä. Käteviäkin ne toisaalta ovat, kun voi näppärästi poimia asioita ompelukoneen yli korista. Korien väritys tietty mukailee nykyistä vaaleaa sisustuslinjaa.

Eräässä sisutukseen suuntautuneessa kirjakerhossa on tarjolla kirjallisuuden lisäksi asiaan kuuluvia oheistuotteita. Tilasin tämän pienen ja näppärän laatikoston sieltä. Ihan vain kokeeksi, ajattelin. Kuva kun ei aina kerro totuutta tilattavista tuotteista. Mutta ihan minun huusholliini sopiva pieni tilaihme sieltä postista saapui. Nyt sain kaikki ylimääräiset nauhanpätkät ja helmet lajiteltua omiin lokeroihinsa. Kun kaikki ovat "kotiutuneet" oikeisiin lokeroihin, niin kirjoitan kauniit nimilaput.

Grillimestarin essut

Ajattelin laittaa kivat kuvat karibiahenkisistä, värikkäistä ja keväisistä essuista.  Tällaisia mieltä piristäviä essuja erilaisille emännille (miksei isännillekin) löytyi taannoiselta Chicagon reissulta.

Näistä sai hyviä ideoita käyttää kaikki kangaslaatikon viimeisetkin palaset hyötykäyttöön. Siinähän yhdessä istuttaessa grillin äärellä jutun juurta olisi riittämiin, kun illan emäntä (isäntä) kokkaisi vastaavanlaisessa ilmestyksessä. 

Minulle kaikista leveimmän hymyn huulille nosti tuo oikeanpuolinmainen, jossa ilmiselvästi oli pala juhlamekkoa ja on siinä sievä höyhenreunakin.

Charleston-mekko kaapin kätköistä

Kaapin kätköistä löytyi 1990-luvun alussa iltapuvuksi ostamani mekko. Malli tosin toi enemmänkin mieleeni 1920-luvun charleston-mekon helman mukaan. Muistankin, että käytin vyötärölle tarkoitettua kankaista nauhaa 1920-luvun tapaan pääkoristeena. Vyö, kun oli koristeltu juuri samoilla helmikukkakuvioilla kuin puvun miehusta. Omasta ajastaan kielii oikeastaan vain nuo dallasmaiset, massiiviset olkatoppaukset.

Mietin, että mitä kivaa iltapuvusta voisi rakentaa tai miten sitä modifioisi uuteen lookiin. Toisaalta olen ajatellut, että jos sitä pitää kaapin kätköissä edelleen, niin kenties jonakin vuosikymmenenä puku näyttäisi olevan huippumuotia - kuka tietää.

Kuivatut ruusut

Väriskaalassa tulisi siirtyä kohti kevään aurinkoisia sävyjä, mutta itse kuitenkin olen mieltynyt näihin murrettuihin sävyihin omatekoisesti kuivatetuissa ruusuissa. Niissä säilyvät elävästi muistot vielä juhlapäivien siirryttyä kaukaiseen historiaan. Tallella on omat valmistujaisruusuni sekä merkkipäiväruusuja kuin myös tyttärien lakkiasruusutkin.

Itselläni kuivakukat ovat esillä lasikaapeissa, joihin eivät pölypallerot tai Kuningatar-kissa pääse käsiksi. Kysymykseksi vaan jää, että kauanko niitä jaksaa säilyttää?

Kuvan kauniit kukat lepäävät egyptiläisessä maljassa, millä jo sinänsä on oma saagansa ankarine tinkimisineen ja kauppakujilla myyjän kanssa hitsaajan perässä juoksemisineen. =D

Leppoisaa viikonloppua kevättä odotellessa.