Rakkaudesta nostalgiaan eli menneen ajan havinaan

Paukkupakkasten aikaan tänään lauantaiaamuna istuskelin ja mietin miten aktivoituisi ja uskaltautuisi arktiseen säähän. Aina vanhoista tavaroista kiinnostunut vanhin poikani heitti ilmoille ajatuksen lähteä paikallisten vanhan tavaran kauppojen ja antiikkiliikkeen kierrokselle. Ulkoilmassa seikkailu muuttuu hetkessä lämpimäksi, kun tietää pääsevänsä tutkimaan sisätiloihin yhtä sun toista kiehtovaa ja mielenkiintoista. Eipä minulle tarvinnut toista kertaa asiasta mainita, kun olin valmis tuumasta toimeen.

Muutamassa paikassa piipahdimme ja kummasti kaikkea silmiä hivelevän kauniita unohdettuja ihanuuksia oli löydettävissä. Yhdestä paikasta löysin perinteisesti vanhojen lakanakankaiden pitsejä. Tosin en ihan tykkää tästä uusimmasta suuntauksesta, että pitsit ja monogrammit leikataan vanhoista lakanakankaista erikseen...

Toisesta paikasta löysin aivan hurmaavan, pahvikantisen matkalaukun vuosisadan alusta. Matkalaukku tosin ei kovin näy kuvissani, koska toimii asetelman alustana. Olin ihan myyty, kun löysin sisältä musteella kauniilla käsialalla kirjoitetun naishenkilön nimikirjoituksen ja kotipaikan. Ennen taisi pelkkä nimi ja kotipaikka riittää kadonneen matkatavaran kotiuttamiseksi, jos niin sattui käymään. Samalla löysin ikivanhaa nahkakantista kirjallisuutta vielä vanhan ajan fontilla kirjoitettuna.

Vanhan nahkakantisen kirjan välissä oli kirjoittetuna paperin palanen kauniilla käsialalla. Kirja toi viestiä kaukaa 1850-luvulta. Uskomatonta ja miten kaunista käsialaa. Tuollaista kirjoitustaitoa voi vain ihailla ja  kaivata menneen ajan havinana.

Olin jo melkein poistumassa anttiikkiliikkeestä, kun jäin juttelemaan omistajan kanssa. Näin pienen pahvisten valokuvien kasan, jossa oli parisenkymmentä henkilökuvaa. Omistaja ei piitannut vanhoista valokuvista, joita joku hänen sukulaisensa oli keräillyt kansioittain. ;) Minä olin todella kiinnostunut. Oi, miten ihania. Saa nähdä, mitä näistä keksinkään.

Isoäidin sokerikko ruusumaljana

 

Aikoinaan isoäiti toi minulle yksinäisen sokerikon, johon oli laitettu ranskanpastilleja. Taisin olla sen ikäinen, että olin kiinnostunut enemmän pastilleista kuin kulhosta. Nuorena tyttönä kuitenkin tykästyin sokerikkoon ja ajattelin, että se jo sellaisenaan on kaunis esine.
 

Vuosien varrella pastillien kylkiäisenä saatu sokerikko on ollut aivan ihana aarre kahvikutsuissani. Sokerikon kaverina niin ikään on ollut isohko lasikannu kermakon (maitokannun) virkaa hoitamassa ja sekin isoäidin antama aarre.  
 

Tänään satuin löytämään muutaman koskemattoman ruusun pihamaalta. Poimin vaaleanpunaisen nupun sokerikkoon. Ruusumaljana se saa toivottaa tervetulleeksi vierashuoneeseen komean pohjalaisen kukkatelineen päällä. Kukkateline tehtiin aikoinaan toiselle isoäidilleni, joka nukkui pois hyvin nuorena.
 

Historiallishenkisessä vierashuoneessa monen sukupolven muistojen ja kuvien keskellä molempien isoäitien muistot siivittävät unia.

Valkoinen sivustavedettävä

~

Vaaleanpunaisesta unelmasta on kehkeytynyt puotapilven valkoinen sivustavedettävä. Liimapuulevystä rakensimme uuden kannen. Putsauksen ja puunauksen jälkeen maalasin sohvan valkeaksi. Huonekalukaupasta hain normaalikokoisen sijauspatjan, minkä leikkasin ja sovitin sohvan kokoon. Vanhahtavasta kankaasta ompelin patjalle suojuksen. Lopuksi asettelin kauniita sohvan hengen mukaisia tyynyjäni pehmikkeeksi selälle.  Pisteeksi i:n päälle asetin lampaantaljan. Kissamme keksi heti lampaantaljaideani ja saapui oitis testaamaan sitä kynsillään leipoen - kuten me kotoisasti kissan poljentaa kutsumme. Sivustavedettävä on houkutteleva paikka levähtää ja katsella puutarhaan.

Vaaleanpunainen sivustavedettävä

                                                            Foto: SVT Bild 

  

Lapsuudessani Peppi Pitkätossu oli IN. Kirjojakin luettiin, mutta televisiosarja Inger Nilssonin tähdittämästä Pepistä oli valtavan iso juttu. Pepissä kaikki oli niin ihmeellistä: elämäntyylistä aina kodin sisutukseen Huvikummussa. Filmatisoidun sarjan Pepillä oli vaaleanpunainen sänky, jossa hän nukkui nurinpäin jalat tyynyllä. 

~

Kesäreissulla vastaamme tuli eräänlainen Peppi Pitkätossun sivustavedettävä. Joku oli nähnyt vaivaa ja muutamaa pientä värisipaisua huolimatta poistanut kaiken alkuperäisen maalin. Päälle oli vedetty paksuhko kerros valkoista maalia ja tämän päälle vielä marjapuuron väristä vaaleanpunaista.  Makuja on monenlaisia ja ymmärrän, että jos perheen pirinsessa kokee valtakuntansa ainoaksi oikeaksi väriksi pinkin.

~

Yhden kokonaisen päivän olen työstänyt sivustavedettävän värin puhdistamisessa, enkä ole päässyt kuvan lopputulosta pidemmälle. Aikaa vievää ja samalla saapi ajan kanssa miettiä kunnostetun sivustavedettävän värivaihtoehtoja.

Muotokuva esi-isästä

Lauantaisin kiertelen kaupungin second-hand - ja antiikkiliikkeitä. Olen jostain syystä viehtynyt menneen ajan aarteisiin tarinoineen. Ne koskettavat toisella tavalla kuin nykyajan megaketjujen tarjonta. Onnistuneella aamupäivän kierroksella tein monta hyvää löytöä ja olin tyytyväinen aarteisiini. Saavuttuani kierrokselta kotona minun tietämättäni odotti kuitenkin se varsinainen oikea aarre!

Se oli perheeseemme kotiutunut komea nuorimies. Nuoruudesta tosin tämän nuorukaisen kohdalla on jo vierähtänyt aikaa, sillä komea Arthur syntyi jo 1800-luvun puolella. Muutaman mutkan tehtyään hän oli kotiutunut juuri tänään meille - jälkipolvilleen. Iltapäivä meni istuesssa ja ihmetellessä mieheni esi-isän kasvokuvaa ja sitä mitä kuva mahtoi meille kertoa.