Arkipäivän muistot

Pyhäinpäivän kynttilämeret kertovat vuosittain tarinaa muistoissa elävistä rakkaimmistamme. Tuo harmaa syksyn päivä kertoo, kuinka paljon meillä kaikilla on ja on ollut rakkautta sekä hyviä muistoja ympärillämme.

Arkisessa aherruksessa aina silloin tällöin muutenkin poisnukkunut läheinen saattaa ponnahtaa  mieleen.  Jokin yksittäinen sanonta, jonkun toisen ilme tai eteen tupsahtava esine tuovat hymyn huulille ja mukavat muistot läheisestä mieleen. Yksittäistä esinettä katsellessa on sellainen olo kuin läheinen edelleen tuntuisi olevan läsnä ja siinä saattaa erehtyä juttelemaan ääneenkin hänelle. Samoin on valokuvien kanssa, sillä mielellään niille juttelee ja yrittää sitä kautta sanoa muutaman sanasen kuulumisia. Eipä sitä tiedä, vaikka hän kuulolla olisikin.

Muistojen tulviessa mieleen voi vain todeta, että mukavalla tavalla poisnukkuneet lähimmät ovat jättäneet lähtemättömän vaikutuksen meihin ja rakkaat muistot kannattelevat elämässä eteenpäin helpottaen luopumista. Vaikka kaipaus ei kokonaan koskaan häviäisikään, on lohdullista huomata rakkauden ja elämää kannattaelevien muistojen paljous kalmistojen peittyessä valomereen.

Madonnan patsas

Viisi vuotta sitten ostin kauniin patsaan puutarhaan. Suuressa puutarhahallissa pysähdyin patsaan eteen, enkä voinut enää jatkaa matkaa ilman patsasta. Kauniin tytön kasvot katselivat kaihoisasti minua ja antoivat minulle ajatuksen, että patsas toimii muistona tuolloin keskenmenossa menetetylle pienelle ihmisalulle. Kotoisasti patsas on saanut nimekseen Madeleine.

Pian siirsin kuitenkin patsaan ulkoa sisätiloihin. Tuolloin se tuntui oudolta, mutta ei enää. Nykyään kaikenlaiset Madonna-patsaat ja uskonnollisaiheiset patsaat ja niiden retusoidut versiot ovat kovasti muotia.

Patsas sai toimia eilen mallina virkkaamalleni hartiahuiville, jonka olin valmistanut yhdelle tyttäristäni. On mukava asia, miten nuoret osaavat nykyään pitää neuleita ja käyttävät niitä mielellään yllään. Toivoisinkin, että nuoriso rohkeasti harjoittaisi koulun penkillä hankittuja neulomis- ja virkaamistaitojaan.

Light A Candle



Osaa ottaen norjalaisten suruun.

Matka jatkuu eteenpäin

Minua kohtasi raskas suru maanantaina 4.7.2011.
Menetin rakkaan isäni.

Nyt on jäljellä muistot sydämeen kätkettynä.

~ 

Valitsin isäni muistoksi kuvan lapsuuteni pikkupyörästä, jolla isäni opetti minua ajamaan. Matkanteko on yhdistänyt meitä monessa kohdassa elämääni. Kouluun matkasimme isän kanssa yhdessä keväisin ja syksyisin polkupyörillä sekä talvella bussilla. Isompana tyttönä saatuani vaihdepyörän ajelimme kesällä pyöräretkiä isän kanssa. Monessa elämänkäänteessä isä oli aina valmis auttamaan autollaan ja kuljettamaan. Pisimpänä yhteisenä matkantekona muistan isän ja minun seikkailun hänen nuoruutensa Kanadaan.

~

Eikä ainoastaan konkreettista matkantekoa, vaan isä antoi myös hyviä matkaeväitä elämää varten. Isä jaksoi tukea eri elämänvaiheissa ja kantaa elämässä eteenpäin.

~

Minulla oli onni olla saattelemassa rakasta isääni hänen viimeisinä hetkinään kohti uutta määränpäätä. Lopun lähestyessä hänen ajatuksenaan oli päästä jo eteenpäin ja jatkaa matkaa. Toivotin hänelle hyvää matkaa. Yhteiset muistot matkaavat nyt minun mukanani sydämeen tallennettuna.

Elämän päättyessä

 
Kukaan meistä ei tiedä päivien määrää. Joskus elämänkaari päättyy odottamatta ja arvaamatta. Vaikka elämän päättyminen on oleellinen osa elämän kulkua, emme kuitenkaan odota sitä. Raskainta se on läheisille, jotka olisivat vielä halunneet jatkaa yhteistä taivalta ja monta sanaa jäi sanomatta tai tekoa jäi kiittämättä. Elämän päättyminen arvaamatta tuo eteemme ihmiselon haavoittuvuuden ja muistutuksen ajallisuudesta. Jokainen päivä on arvokas elää.

~

Omenankukka kukkii nopeasti

ja varisee vähästäkin,

ei kestä tuulta, ei kovaa kättä.

Omenankukka ei olisi

kaunis ja kaivattu,

jos se kukkisi pitkään

eikä piittaisi mistään mitään.

Omenankukan kaltaiset ihmiset

ovat parhaita ihmisiä,

ja ne tuuli vie ensin mennessään.

Tommy Tabermann

~~

 

Sedän muistolle

Koskettava runo

Sisimmässään
jokainen on tuuli,
henkäys
Avaa kämmenesi tuuleen,
hyväile tuulta
aamunkoitosta uniesi läpi
Jos joku kysyy
miksi olet olemassa, tässä,
vastaa tuuli, henkäys ja kädet
Tuulen jokainen jättää
jälkeensä, henkäyksen
ja joskus illan viiletessä
se osuu
joihinkin käsiin.

Tommy Tabermann

Siteeraan Tommy Tabermannia hänen poismenonsa muistoksi.
Runot jäävät elämään. Koskettava runo on perintönä meille kaikille.