Lapsuudessani pitkäperjantait olivat todella pitkiä. Juuri mitään ei saanut tehdä, minnekään ei saanut mennä. Rauhallinen mietiskely ja harras tunnelma olivat päällimmäisenä.
Tänään tuo muistui mieleeni, kun otin urakakseni maalata isänäidiltä perinnöksi saamani kaksi tuolia. Tänäänkin pitkäperjantai oli pitkä. Työn kaikki vaiheet veivät koko päivän, mutta samalla tunnelma oli harras. Mietiskelin elämän nopeata kiertokulkua käsitellessäni tuoleja, jotka olivat kuuluneet lähes vuosisata sitten nuoren morsiamen omaisuuteen. Mieli haikeana ajattelin kauan sitten elänyttä isoäitiäni, joka ehti viettää juuri 32-vuotissyntymäpäivänsä ennen kuolemaansa. ~ Kuitenkin kiitollisena, että hän oli isäni äiti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti