27.3.2011

Vintage isoäidin aikaan


Pikkutyttönä ihailin isoäidin hauskoja ja mielenkiintoisia yhdistelmiä maalaistalon sisustamisessa. Elettiin aikaa ennen vintagea.

Isoäiti ajatteli persoonallisesti, eikä kannattanut tuolloin vallalla ollutta käytäntöä vanhan tavaran pois heittämisestä tai vankkojen puisten huonekalujen polttopuiksi sahaamista. Pikkutyttönä en edes osannut kuvitella, miltä hänestä on mahtanut tuntua, kun kotinaan ollut jykevä, punamultainen hirsitalo on saanut väistyä uuden sukupolven lastulevykauden tasakattotalon tieltä.

Isoäiti säilytti aarteitaan tarkoin. Kauniit, ajanpatinoimat esineet hän vuorasi silkkipaperiin tai sanomalehtiin. Esineet laitettiin siististi talteenotettuihin pikkuisiin peltirasioihin tai pahvisiin kenkälaatikoihin ja konvehtirasioihin. Kaikella säilömällään tavaralla isoäiti ajatteli olevan käyttöä vielä vuosia uusissakin tehtävissä.

Pikkutyttönä sain syntymäpäivätervehdyksenä keskikesällä valkoisen kannun ja siinä olleen niityltä poimitun kukkakimpun. Isoäiti halusi, että kaunis, kanneton kannu jää minulle. Jo lapsena pidin sitä mielelläni huoneessani ja isoäidin mallin mukaan laitoin siihen kesäisin ulkoa poimimiani kukkasia. Samassa tehtävässä kannu toimii vuosikymmenien jälkeen tänäkin päivänä.

Isoäidin valkoinen kannu on yksi elämääni rikastuttaneista perinnöistä, jota hän on minulle seuraavaan sukupolveen siirtänyt.

Ei kommentteja: