28.6.2010

Ruusujen aikaan

 
Puutarhassa kuluu helposti koko päivä niin puuhastellessa kuin sitä ihaillessa. Nyt parhaillaan kaikki ihanat ruusut kukkivat vuoron perään. Olemme saaneet oman ruusupuutarhan 15 eri lajikkeen ruusut hyvään kasvuvauhtiin, jossa eri ruusut kukkivat vuorotellen.
~
Kokemuksen kautta olen saanut oppia huomaamaan, mitkä lajit viihtyvät ja kestävät tuulisissa, vähälumisissa ja jokseenkin kuivissa olosuhteissa. Samaan aikaan istutetuista ruusuista osa on kasvanut parin metrin korkuisiksi pensaiksi ja osa kärsien, kituen saavuttanut huomattavasti vaatimattoman koon.
~
Mutta siitä huolimatta kaikki yhtä ihania omalla tavallaan ja tuoksuhan on mitä hurmaavinta eri ruusujen kukkiessa.

Ei kommentteja: