26.7.2011

Isoäidin sokerikko ruusumaljana



 
Aikoinaan isoäiti toi minulle yksinäisen sokerikon, johon oli laitettu ranskanpastilleja. Taisin olla sen ikäinen, että olin kiinnostunut enemmän pastilleista kuin kulhosta. Nuorena tyttönä kuitenkin tykästyin sokerikkoon ja ajattelin, että se jo sellaisenaan on kaunis esine.
 
Vuosien varrella pastillien kylkiäisenä saatu sokerikko on ollut aivan ihana aarre kahvikutsuissani. Sokerikon kaverina niin ikään on ollut isohko lasikannu kermakon (maitokannun) virkaa hoitamassa ja sekin isoäidin antama aarre.  
 
Tänään satuin löytämään muutaman koskemattoman ruusun pihamaalta. Poimin vaaleanpunaisen nupun sokerikkoon. Ruusumaljana se saa toivottaa tervetulleeksi vierashuoneeseen komean pohjalaisen kukkatelineen päällä. Kukkateline tehtiin aikoinaan toiselle isoäidilleni, joka nukkui pois hyvin nuorena.
 
Historiallishenkisessä vierashuoneessa monen sukupolven muistojen ja kuvien keskellä molempien isoäitien muistot siivittävät unia.

2 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Kaunis malja, kaunis ruusu. Ihanat muistot sinulla näiden esineiden kautta isoäideistäsi. Sukupolvien ketju jatkuu. Minä aina ajattelen rakasta isoäitiäni ja toivon, että omat lapseni olisivat saaneet hänet tuntea. Muistoissa ja tarinoissa hän elää.

Willa Tammisto kirjoitti...

Näin se on, että tarinat on siirrettävä eteenpäin sukupolvesta toiseen.