30.1.2013

Orkideat värikkäänä koristeena ikkunalaudalla


Lumisadetta hitelee ulkona ja talvikelit ovat kauneimmillaan. Keskitalvella kuitenkin sisällä talossamme kukkii trooppisen kesäisesti. Kaikki keittiön orkideat eli kämmekkäkasvit (Orchidaceae) aloittivat kuin yhteisellä sopimuksella kukkimaan samaan aikaan. Lepokausi on nyt siis ohi ja saamme ihailla värikylläistä eksotiikkaa tällä kaapiston yläpuolella olevalla ikkunalaudalla.

Aluksi vajaat kymmenen vuotta sitten koetin pitää verhoa tämän yläikkunan suojana, mutta se pimensi tilaa liikaa. Orkideat taasen eivät oikein olleet kotiutuneet olohuoneen liian kuumaksi osoittautuneille ikkunalaudoille. Sain kuningasidean poistaa keittiön pikkuikkunalta verhot ja samassa rytinässä verhotangotkin. Sitten vaan pakkelia ja maalia seiniin sekä kukkakauppaan ostamaan orkideoille yhtenäisiä lasiruukkuja. Katsoin paremmaksi laittaa orkideat valoisan ikkunan eteen ikään kuin värikkääksi verhoksi. Samalla kukat saivat otollisemman paikan ns. talon pimeämmältä puolelta. Muista ikkunoista tahtoo valo tulla liian voimakkaana, mutta tämän varjopuolen valoisuus ilman paahtavaa kesäaurinkoa on paras näiden kukkien kannalta. Orkideat ovat vuodesta toiseen kaunistaneet ikkunaa ja tuoneet juhlavuutta arjen keskelle kaupunkikodin keittiössä.



 



Ei kommentteja: