28.6.2013

Kesäelon mansikoita ja mustikoita



Aurinkoinen kesäpäivä kului asioita hoidellessa ja testasin nuorimpien lasten kanssa meille uuden kesäkahvilan kotikaupungissamme. Kesäkahvilat ovat mukavia paikkoja istahtaa hetkeksi. Todella mukavaa, että ihmiset jaksavat yrittää ja keksiä aina uusia ideoita kahviloidenkin yksilöimisessä. Tässä kahvilassa osa tuotosta menee sierraleonelaisten auttamiseen Afrikassa. Positiivista ajatella, että voi kahvitteluhetkellä auttaa asiaa pikkuisen eteenpäin.

Taas tulin tänään kotikaupungin afrikkalaishenkisen kahvipöydän antimia katsellessa miettineeksi sanontaa mansikoista ja mustikoista -"Oma maa mansikka, muu maa mustikka". Itse pidän molemmista marjoista ja ehkäpä jopa enemmän mustikoista, joten minulle ei ole koskaan auennut mansikoiden ja mustikoiden arvottaminen eri tasoille. 

Kotiseuturakkaus on varmasti omien juurien kannalta tärkeää ja kodin arvon ymmärtää, kun on käynyt omaa pihapiiriä kauempana. Mutta toisaalta "kotonaan" voi olla missä vaan, kunhan rakkaimmat ovat lähellä. "Home is where my love is" eli oli kotina pesä, mökki, maja tai linna missäpäin maailmaa vaan - sen todellinen arvo muodostuu sydäntä lähellä olevista lähimmistä.

Ei kommentteja: