Sunnuntaiaamuna oli aikainen herätys. Koira iloisesti pomppi sängyn vieressä ilmoittaakseen, että on asiaa lyhtypylväälle. Mitäpä sitä enää sitten nukkumaan, kun aurinko komeasti kimmelsi pakkashankien pinnalla. Joten päätimme aamupalan jälkeen lähteä miehen ja koiran kanssa hiljaiseen luontoon etsimään ulkoiluretken varrelta kotiin pajunkissoja.
Ulkoiluretkestä muodostui varsinainen Missio Pajunkissa. Kilometritolkulla tuijottelimme niskat vinossa ojan pohjia ja ojan vierustoja. Ei auttanut, vaikka vaihdoimme reitin suuntaa. Jostakin syystä pajunkissat loistivat poissaolollaan. Taitaapa olla ensimmäinen kerta, kun en millään meinannut löytää pajunkissoja. Erikoinen juttu.
Retken lopputuloksena oli kokonaista kolme pajua pajunkissoineen. Kahdesta eri paikasta löysimme suureksi kasvaneet pajut, joidenka "kissat" olivat parin metrin korkeudessa. Umpihangessa hyppiminen ei olisi auttanut saavuttamaan sellaista pituutta ilman tikkaita, että yksittäisiin "kissa per oksa" -harvinaisuuksiin olisi yltänyt. Tikkaita ei sattunut olemaan takataskussa mukana, joten missiota piti jatkaa eteenpäin.
Etsiminen tuotti koko retken aikana yhden vanhan pajun, jossa oli suhteellisen sopivalla korkeudella olevat pajunoksat, missä sattui löytymään normaalisti pajunkissoja. Eipä olisi etukäteen uskonut, että pajunkissojen hakeminen palmusunnuntain kahvipöytään olisi muodostunut näin haasteelliseksi. Mutta olen tyytyväinen, että emme luovuttaneet ja komeaakin komeammat oksat koristavat kotia pääsiäisenä.
