20.3.2010

Muotokuva esi-isästä




Lauantaisin kiertelen kaupungin second-hand - ja antiikkiliikkeitä. Olen jostain syystä viehtynyt menneen ajan aarteisiin tarinoineen. Ne koskettavat toisella tavalla kuin nykyajan megaketjujen tarjonta. Onnistuneella aamupäivän kierroksella tein monta hyvää löytöä ja olin tyytyväinen aarteisiini. Saavuttuani kierrokselta kotona minun tietämättäni odotti kuitenkin se varsinainen oikea aarre!

Se oli perheeseemme kotiutunut komea nuorimies. Nuoruudesta tosin tämän nuorukaisen kohdalla on jo vierähtänyt aikaa, sillä komea Arthur syntyi jo 1800-luvun puolella. Muutaman mutkan tehtyään hän oli kotiutunut juuri tänään meille - jälkipolvilleen. Iltapäivä meni istuesssa ja ihmetellessä mieheni esi-isän kasvokuvaa ja sitä mitä kuva mahtoi meille kertoa.

Ei kommentteja: