Virkkaaminen on hauskaa ja minun kohdalla joskus päämäärätöntäkin, kunnes työstä jotakin jotenkin vain lopulta syntyy. Olo on useasti kuin sadussa toimineella hiirellä räätälinä. Ensin miettii jotakin suurta tekevänsä ja lopputulos onkin sitten jotakin muuta. Mutta yleensä -hassua kyllä - syntyy ihan fantastisia juttuja. Se on kai sitä luovimisen luovuutta, kun antaa itselleen riittävästi taiteellista vapautta.
* * *
Valkoista lankaa jäi jäljelle torkkupeitosta vajaa lankakerällinen ja nappasin sen keskiviikkona mukaani junamatkalle pääkaupunkiin. Kunhan siinä aikani virkkasin ja mietin mitä tästä tekisin huomasinkin tehneeni harmillisen virheen. Olin tehnyt ympyrää, jossa alku- ja loppupään liitännässä olin vienyt yhteen päät väärinpäin. No, saahan sen käännetyksi, mutta kierrokset kääntäessä syntyy käännöskohtaan mokoma rusetti. Virheistä oppii -sanonta tuli eläväksi ihan käytännössä työn tuoksinassa. Sain virheestäni idean ja lähdin virkkaamaan lumipalloa käännöskohtaan ja siitä tuli varsin virkeä piriste pipoon! Vastakkaiseen suuntaan pipon suun alareunaksi virkkasin edestakaisin kätevän käännereunan.
* * *
On kuin kaikki olisi tapahtunut onnellisten tähtien alla. Lopuksi logoa ommellessani kiinnitin reunaan yhtä kauniin ja valkoisen helmen kuin lumipallo.
* * *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti