30.7.2011

Kesälomalla akkujen lataaminen


Hauskaa on olla lomalla ja ladata akkuja. Joskus rentoutuminen onnistuu ja joskus taas saattaa lomasta muodostua syystä tai toisesta suunnitelmista poikkeava. Sopeuduttava vain on elämässä eteen tulevien tilanteiden mukaan.
 
Paljon tuntuu kesälomalla ehtineen tapahtua. Paljolta tuntuvat kaikenlaiset ponnistukset mitä on Willa Tammiston eteen tehnyt. Onneksi silmän iloksi ja oloksi puurrettu panos ei tunnu koskaan työltä tai työläältä sanan varsinaisessa merkityksessä. Sitä on ainoastaan onnellinen nähdessään kättensä  jättämistä konkreettisista jäljistä.
 
Viimeisten lomapäivien äärellä olo on kuin muuttolinnulla. Hauskaa on ollut ja taas kohta takaisin tullaan, mutta välillä täytyy käydä sorvin ääressä, jotta taas voidaan lomailla ja palata takaisin.


Heinäkuun lopun kuvapoimintoja lomalaisen elämästä: iltapuhteena kasvanut villasukkapino, puskissaan poimijoita odottavat viinimarjat ja puutarhan viimeisten ruusujen helakat hohteet.

Ei kommentteja: