22.3.2014

Vintage-tyyny maatuskasta


Siivous kannattaa. Joululomalla järjestelin kaappeja. Sieltä löytyi käyttämätön pikkuinen ristipistotyöni maatuskasta. Olin tehnyt sen joskus 20 vuotta sitten. Ajatuksenani oli käyttää se johonkin tyttärieni vaatteisiin. Muistikuvani mukaan syy työn käyttämättömyyteen oli kasvojen värisen lankan loppuminen...

Tänä päivänä pikku juttu. Valkoisella muliinilangalla "täytin" kuvan valmiiksi. Aloitin jo joululomalla kokoamaan kuvan kehyksiksiä vanhojen lakanakankaiden pätkistä. Epäonnekseni ompelukoneen neula katkesi. 

Pitkästä aikaa Willa Tammistossa pääsin neulan kera työstämään tyynyni loppuun. Etuosan lisäksi myös tyynyn takapuoli on tehty vintage-henkisesti. Sen takaosa on vanhasta pikkuliinasta. Liinassa on kivat reunat, joita päätin hyödyntää koristamaan slaavilaishenkistä tyynyä.

Viime vuosina maansa ikoniseksi symboliksi muodostunut venäläinen maatuska valmistui vintagetyynyksi käsissäni, kun taustalla kuuntelin amerikkalaiselta radiokanavalta suosikkimusiikkiani. Globaalimaailma on muuttunut paljon 20 vuoden aikana - ja toisaalta taas ei. 


3 kommenttia:

Maarit kirjoitti...

Ihana! Ja ajattele, mikä tarina sillä jo on! Maailma on tosiaan niin erilainen, pitäisi joskus oikein pysähtyä miettimään, mitä me tänään pidämme itsestään selvyyksinä. Onkohan ne sitä vielä meidän lapsille?

Willatar kirjoitti...

Kiitos kommentistasi. :)
Aika näyttää mitä tuleman pitää.
Mukavaa kevään jatkoa!

Willatar kirjoitti...

Kiitän jo kauan sitten lähettämästäsi kommentista. Olen pitänyt pitkään luovaa taukoa.
Menestystä oman blogisi pitämiseen.

Willa Tammisto