Lumisadetta ja vanhoja tekstiilejä

Lumivalkoista viikonloppua! Vihdoinkin olemme saaneet puuterinvalkoisen untuvapeitteen mustaan maahan etelässä. Tätä voi nyt sitten kutsua kuluvan talven ensilumeksi tammikuussa 2014. 

Katselen ikkunasta ulos. Par'aikaa ilmassa leijailevat kauniisti keveät, valkoiset hiutaleet. Näyttää heti puhtoisen valkealta. Toisin on ollut tämän pitkän, mustan syksyltä muistuttaneen alkutalven kanssa. Koulussa lapsetkin kysyivät joulun jälkeen, että eikö pitäisi vaihtaa jo vuodenajaksi kevät. Onneksi saimme nyt kaunista valkeata lunta ja pääsemme jonkin aikaa nauttimaan suomalaisesta talvisäästä.

Eilen kiertelin vanhan tavaran kauppoja. Silmieni ohitse lipui monia mielenkiintoisia kohteita. Kauppojakin tuli tehtyä. Tinkimistä kyllä piti harjoittaa oikein kunnolla. Myyjällä oli sellaiset hinnat, että ilman alennusta en olisi tehnyt kauppoja. Myyjä taipui, kun esitin mikä työ oli vielä näiden aarteiden kanssa. Ehkä hän ajatteli, että asiakas tulee kenties toistamiseen, kun taipuu hänen toiveeseensa. 

Virkattu liina oli keltainen ja osin saanut väriä jostakin punaisesta liinastakin. Kotona poistin värinpoistoaineella virkatusta liinasta väriä. Lopputulos on havaittavissa kollaasin vasemmalla puolella. Alkutilanne näkyy kollaasin oikealla puolella. Valkaistumista luonnonvalkeaksi tapahtui. Mutta esille tuli, että virkkaaja oli aikoinaan tehnyt kahdesta eri sävyisestä langasta liinan. Joten ilmeisesti koetan vielä toistamiseen pyörittää liinan pyykkikoneessa. Liinan värjäämisen antiikinharmaaksi tosin päätin jättää väliin, koska lopputulos värinpoiston jälkeen oli luonnollinen. - Nyt vain sitten tulee keksiä liinalle uusi käyttö. Se on todennäköisesti pikkulapsen sängynpeitoksi sopiva. Aika näyttää.

Kolme monogrammeilla ja käsinkoristeluilla ommeltua tyynyliinaa olivat tunkkaiselta haisevia ja niissä oli taitoskohdissa keltaisenharmaat taitokset. Näitä en valkaissut, mutta ihan 95-asteen pesuohjelmalla pesin ne puhtaiksi. Vanhoissa tekstiileissä on se hyvä puoli, että ne kestävät myös järeämmät huoltotoimenpiteet. Lopputulos on kaunis, kuten vasemmanpuolisesta alakuvasta näkyy. Kaikki vanhat liinavaatteet ovat kestäneet hyvin. Ne ovat moitteettomasti pysyneet kuosissaan järeämmänkin konepesun jälkeen. Puhtaan pyykin tuoksu on aivan toinen kuin alkuperäinen, tunkkainen lähtökohta. 

Slaavilaisesta kirstusta harmaa yöpöytä

 

 

 

 

Hyvää syksyn jatkoa kaikille lukijoille niin lähellä kuin kaukana. On ollut erittäin kaunis syksy. Olemme tänä vuonna saaneet nauttia normaalia pidempään lämpimästä ja kauniista syksystä. Vähäiset sateetkin ovat suurimmaksi osaksi ajoittuneet yöaikaan. Erittäin huomaavaista.

 

Vaikka lämpötilat ovat hiljalleen laskeneet, on se kuitenkin ollut kovin maltillista. Ulkona on saanut liikkua kauniin aurinkoisessa säässä ruskan värittämässä maisemassa. Melkoinen muutos lienee sitten, kun talvi pääsee jällen kerran yllättämään. Nyt en oikeastaan odota sitä, kun nautin syksyn tarjottimelta sen parhaimmista antimista.

 

Olen kuitenkin siirtynyt sisäpuuhiin. Harrastukset muovautuvat almanakan mukaan. Pitkään aikaan ei ole kuitenkaan ollut kaikille lempiharrastuksille aikaa. Pikkuiset tovit olen uhrannut sukututkimukselle, mutta "suuremmat harrastukset" vaativatkin sitten enemmän neliöitä ja hieman raskaampaa koneistoa pelkän sorminäpyttelyn lisäksi.

 

Päivityksen kirstu tuli ostettua ahaa-elämyksenä (niin kuin yleensä kaikki hyvät ostokset) vanhan tavaran kaupasta pikkurahalla. Se oli niitä "pakko ostaa" -hetkiä, vaikka järjellisesti ajateltuna oli päällimmäisenä "mihin-sinä-nyt-tätäkin-tarvitset" -olo. Olin itse asiassa ostamassa yöpöytää, kun minun ja kirstun tiet kohtasivat. Joten aivan päivän selvästi oli siis kirstun elämän seuraava vaihe jo ennalta määrätty.

 

Kirstun ensimmäiset kaksi viikkoa kuluivat ulkosalla. Se meinaan haisi polttoöljylle...vaikka ei siitä olisi ensi silmäyksellä arvannut moiseen tarkoitukseen käytetyn. Joku oli sitä maalannut järeällä otteella siniseksi ja maali oli paikka paikoin hieman lohkeillut. Mielestäni sen olisi vielä voinut antaa ollakin sellaisenaan, mutta sitten jollakin muulla läpikuultavammalla paloauton punaisella oli sitten lähdetty toteuttamaan itseään. Maalarimestari oli maalannut käsikahvojen kohdat ja itse toteuttamansa kuviot ympäri kirstua sekä kuparisen lukkopesänkin punaiseksi.

 

 

Olihan kirstu hellyyttävän kansanomainen ja slaavilaisen tunnelmallinen. Mutta sitten sen sisäosa... Eipä kiehtonut ajatus haisevien polttoöljyjen säilytykseen käytetystä yöpöydästä. Johan sitä alkaisi nähdä vauhdikkaita unia. - Haju oli vahva. Koko makkari olisi haissut kuin jokin autokorjaamo tai vähintäänkin kuin autotalli.

 

Ulkoilmassa kirstun tuulettuminen onneksi onnistui juuri mainitsemien säänhaltijoiden ollessa lempeällä päällä tänä syksynä. Uskalsin sitten vähitellen hajujen laimentuessa lähteä muokkaamaan kirstua yöpöydän tehtävään. Väriksi tuli maltillinen vaalean harmaa. Jouduin myös maalaamaan kirstun sisältä. Sisäosan vahvat hajut sain maalilla täydellisemmin loivennettua ja laimennettua. Tavoitteena maalaamisella oli myös saada sisäosasta niin siisti, että siellä voisi jotakin säilyttää.

 

Täytyy sanoa, että onnistuin tavoitteessani uudelleen maalamisella tuon tanakan kahden viikon tuulettamisen lisäksi. Nyt ei enää tunnu edes sellaista vanhan tavaran kaupan tuotteille tyypillistä tunkkaista tuoksua.

 

Ei muuta kuin hyvän yön toivotukset ja oikein raikasta syksyn jatkoa. Palailen uuden yöpöydän viereen.

  



Ristipistosta nostalginen tyyny

Takkatuli lämmittää ja sade ropisee tasaiseen tahtiin katolla. Syksyiseltä näyttävä kesäkuun viimeisen päivän sää inspiroi sisällä ompelemiseen ja nostalgisiin aatoksiin.

Ajatukseni liisivät ristipistolinnun mukana koneen huristessa. Nostagisesta työstä tuli  mieleeni vanha opiskelijaboksini Kalliossa sekä räväkän turkoosin ompelukoneen ja minun yhteistyön  26-vuotinen taival. Muistan  nuoren opiskelijatytön kesäpäivän Helsingissä, kun isä tuli yllätysvierailulle ja toi valitsemansa ompelukoneen syntymäpäivälahjaksi. Olin hyvin otettu. Isä oli tehnyt hyvät kaupat. Niin vain kone on toiminut ja toteuttanut monet elämäni varrella  vastaan tulleet ompeluideat haaveista todeksi.

Tähän työhön tuli ommeltua muistoja mukaan. Joskus talvella ostin lintuaiheisen ristipistotyön. Se oli siirtynyt jämäpalakoriin vanhan tavaran kaupassa. Työ ei luullakseni ollut päätynyt mihinkään valmiiseen muotoon, koska se oli tekijältään tullut tehtyä varsin vinoksi. Pienellä mukautuksella vanhan lakanakankaan ja jämäpitsien kanssa vinoutta ei huomaa ollenkaan.

Vaasillinen onnea

Kesäkuun puolivälin saapuminen on itselleni tietynlainen rajapyykki kesälomalla.  Vuotuinen vanheneminen asettuu niihin aikoihin. Vääjäämättä se on aina edessä samaan aikaan. Periaatteessa iloinen asia saavuttaa uudet numerot täytettäväksi erilaisiin elämän tilanteisiin. Käytännössä ikä numeroina saa mietteliääksi .  Iän antama perspektiivi luo kuvaa nopeasta sukupolvien kierrosta. Vuodet vierivät kuin itsestään.

Onnellinen saan olla, että olen kesänlapsi. Juhlapäivääni koristavat takuuvarmasti luonnosta poimittavat kesän kukkaset. Tänä vuonna sain kauniin vaasin ja vaasillisen syreenejä vanhimmalta pojaltani. Nuori mies on tutkaillut tarkkasilmäisesti toimiani ja halusi huomioida lahjassaan harrastukseni ja kiinnostukseni kohteen. Hän oli käynyt vanhan tavaran kaupassa lahjaostoksilla. Aivan ihastuttavan herkän vaasin hän oli löytänyt. Vanhan tavaran kaupassa kyseinen vaasi oli ollut sijoitettuna syntymävuosikymmeneni mukaiseen ryhmään. Siitä oli syntynyt idea ostaa juuri tämä vaasi minulle. Huokaisin ihastuksesta ja herkistä ajatuksista. 

Onnellinen saan olla, kun kauniisti vaasiin asetellut kukat olivat toivottamassa jo aamutuimaan onnea saavutetuista vuosista. Ihanaa tämä ikääntyminen.

Rakkaudesta nostalgiaan eli menneen ajan havinaan

Paukkupakkasten aikaan tänään lauantaiaamuna istuskelin ja mietin miten aktivoituisi ja uskaltautuisi arktiseen säähän. Aina vanhoista tavaroista kiinnostunut vanhin poikani heitti ilmoille ajatuksen lähteä paikallisten vanhan tavaran kauppojen ja antiikkiliikkeen kierrokselle. Ulkoilmassa seikkailu muuttuu hetkessä lämpimäksi, kun tietää pääsevänsä tutkimaan sisätiloihin yhtä sun toista kiehtovaa ja mielenkiintoista. Eipä minulle tarvinnut toista kertaa asiasta mainita, kun olin valmis tuumasta toimeen.

Muutamassa paikassa piipahdimme ja kummasti kaikkea silmiä hivelevän kauniita unohdettuja ihanuuksia oli löydettävissä. Yhdestä paikasta löysin perinteisesti vanhojen lakanakankaiden pitsejä. Tosin en ihan tykkää tästä uusimmasta suuntauksesta, että pitsit ja monogrammit leikataan vanhoista lakanakankaista erikseen...

Toisesta paikasta löysin aivan hurmaavan, pahvikantisen matkalaukun vuosisadan alusta. Matkalaukku tosin ei kovin näy kuvissani, koska toimii asetelman alustana. Olin ihan myyty, kun löysin sisältä musteella kauniilla käsialalla kirjoitetun naishenkilön nimikirjoituksen ja kotipaikan. Ennen taisi pelkkä nimi ja kotipaikka riittää kadonneen matkatavaran kotiuttamiseksi, jos niin sattui käymään. Samalla löysin ikivanhaa nahkakantista kirjallisuutta vielä vanhan ajan fontilla kirjoitettuna.

Vanhan nahkakantisen kirjan välissä oli kirjoittetuna paperin palanen kauniilla käsialalla. Kirja toi viestiä kaukaa 1850-luvulta. Uskomatonta ja miten kaunista käsialaa. Tuollaista kirjoitustaitoa voi vain ihailla ja  kaivata menneen ajan havinana.

Olin jo melkein poistumassa anttiikkiliikkeestä, kun jäin juttelemaan omistajan kanssa. Näin pienen pahvisten valokuvien kasan, jossa oli parisenkymmentä henkilökuvaa. Omistaja ei piitannut vanhoista valokuvista, joita joku hänen sukulaisensa oli keräillyt kansioittain. ;) Minä olin todella kiinnostunut. Oi, miten ihania. Saa nähdä, mitä näistä keksinkään.

Ristipistoliinasta silmäneulatyyny

Viikko on vierähtänyt ennätyksellisen nopeasti. Arki on suorastaan imaissut mukaansa ja ennen kuin huomaakaan on jo viikonlopussa. Onneksi on viikonloppuna niitä hetkiä kun saa istahtaa ja antaa ajatusten levätä, silloin syntyy taas jotakin uutta.

Myrsky on pauhannut eilen illalla ja tuntuu edelleen puhaltavan navakasti. On onni, kun saa istua sisällä takkatulen lämmössä. Kuningatar ponnahti minun kanssa ompelukoneen viereen. Yhdessä pengastimme pussukoita ja nyssyköitä. Etsimme pussien kätköistä pientä, mutta sievää kangasta. Tavoiteenani oli saada kaunis kangaspala neulatyynyyn muutamalle silmäneulalle. Ne ovat niin katoavaisia. Aina kun niitä tarvitaan, ne eivät ole siellä mihin ne muistaakseen on viimeksi laittanut.

Yhdestä paperipussista löysin vanhan tavaran kaupasta joskus ammoin ostamani pikku liinan. Pienen pieni liina oli kauniisti ristipistoilla kirjailtu. Liina lienee alkuperäisessä tarkoituksessaan ollut jonkun lipaston päälle tarkoitettu. Pikku liinassa oli mukana vielä hintalappu yhdestä eurosta, millä olin tämän työn ostanut. Nauhojen kätköistä löytyi myös ihan pieni pala sopivaa pitsinauhaa, minkä kiinnitin ylös, että tyynystä on helpompi ottaa sormilla ote.

Nyt sydämenmuotoisella neulatyynyllä on kaverinaan kaunis omenan puolikas, kuten poikani asiasta totesi. Tarkemmin tekemääni tyynyä katsoessani huomasin, että silmäneulatyynyssä oli omenan kuvia. Toivottavasti silmäneulat pysynevät tarkemmin tallessa omenan puolikkaassa.