21.3.2013

Olohuoneen ilmavat verhokapat


Romantiikkaan taipuvainen sisustamiseni on saanut lisäystä. Näitä verhoja tai ehkä paremmin sanottuna verhokappoja en ole itse ommellut. Minun työpanoksena on ollut ainoastaan illan tullen kiipeillä "emännänjatkoksella" ja naulata parit pikkunaulat kolmeen ikkunapokaan ja pingottaa kuminauhalla höyhenenkeveät kapat ikkunoihin.
 
Eilen nämä verhot vain tulivat vastaan sisustusliikkeessä Helsingissä käydessäni. Sisustusliike Piirongissa oli eilen jäljellä vielä muutamat tällaiset. Onneksi, koska juuri lyhyet verhokappojeni tulikin olla, ettei rullattavaa verhokangasta olisi liikaa ja näin ollen verhoille olisi tullut kiinnitysongelma painonsa takia.
 
Kauan olen mielessäni arponut, että raaskisinko lyhentää vanhoista lakanakankaista kaupunkiasunnon ikkunoihin verhokapat. Onneksi olen ollut tarkka lakanakankaiden leikkaamisesta. Olen toivonut paahtavan auringon puoleiselle ikkunariville valoa läpäiseviä, mutta suoranaisen auringon häikäisyn peittäviä, ilmavia verhoja. Aikaisemmin asuntoon muuttaessamme ikkunoissa olivat kulahtaneet, 1980-lukuiset rullaverhot, mitkä olivat kuin eri maailmasta muuhun sisustukseen verrattuna. Rullaverhot tosin poistuivat ikkunoista lähes heti yhdeksän vuotta sitten, joten pitkällinen prosessi on ollut. Struktuuriltaan erilaiset valkoiset ja luonnonvalkoiset pitkät ja pätkät sivuverhot ovat saaneet hoitaa verhojen ja näkösuojan tehtävää. Vihdoinkin siis löysin ne oikeanlaiset verhokapat. Nyt saadaan valoa olohuoneeseen, mutta samalla myös hiukan näkösuojaakin ja tyylistä tinkimättä.
 
Ihanan ilmavissa tunnelmissa pakkasten paukkuessa toivotan teidät Twitterin käyttäjät tutustumaan Twitterin Willa Tammistoon ja liittymään seuraajaksi. Twiittaan blogipäivitysten lisäksi blogimaailman tiimoilta muuta mieleen tulevaa. Tervetuloa twiittauksen maailmaan. Oikealla blogini gadget-rivistön alhaalta löydätte suorimman reitin Twitterin Willa Tammistoon.

Ei kommentteja: