20.3.2011

Valokuvasta sisustustaulu


Joskus itse otettu valokuva puhuttelee. Syynä voi olla kuvan kohde tai päivä, jolloin kuva on otettu tai muu merkittävä kuvaan liittyvä muisto.
~

Olen oikein innokas kuvaamaan. Vuosikaudet olen jaksanut tehdä valokuvakirjoja, joihin olen leikannut ja liimannut kaikenlaista mukaan jo kauan ennen kuin mistään skräppäämisestä on edes puhuttu. Kuvia on niin paljon, että niitä edelleen odottaa kirjoiksi koottavana pusseittain. Kenties joku kesäloma on aikaa tähän puuhasteluun.
~

Digikuvien aikana kuvia tulee entistä enemmän. Nyt teenkin suoraan valokuvakirjoja teemoittain. Toisaalta pyrin tekemään minulle merkityksellisemmistä kuvista vielä jotakin erityisempää. Mahdollisuudet ovat nykyään niin rajattomat.
~

Yhdestä digikuvasta päätin teettää taulun ja olen oikein tyytyväinen. Kuva muistuttaa aina siihen katsahtaessani kylmästä, talvisesta päivästä vuosipäivämatkalla naapurimaassa. Aivan fantastinen idea toteutettavaksi uudelleenkin. Ikimuistoinen päivä ikuistettuna.

Ei kommentteja: