11.10.2011

Blogi-tunnustus


Kukapa ei piristyisi, kun mainitaan, että bloggaaja on:  
iloinen, innostunut, positiivinen ja intohimoisesti blogiaan tekevä.


Huomasitte varmaan, että harmaa arki puhkesi kukkaan :)  

Haltiakummi on tsempannut allekirjoittanutta samanhenkistä bloggaaja-kollegaa ja ojentanut minulle tunnustuksen omassa blogissaan. Hänen blogissaan luovuus kukkii. Haltiakummi    tekee onnistuneesti käden käänteessä iloa ja valoa ympäristöönsä. Lukijani voitte piipahtaa kurkistamassa tunnustuksen antajan Haltiakummi nimistä blogia, klikkaamalla nimeä. 

Tunnustukseen liittyi muutamia tehtäviä: 
1) Kiittää tunnustuksen antajaa. 2) Kertoa kahdeksan asiaa itsestään. 
3) Jakaa tunnustus kahdeksalle blogille. 4) Kertoa tunnustuksesta heille. 

Kahdeksan asiaa itsestäni:
1) Olen pikkarainen eli lyhyempi kuin Napoleon.
2) Kouluaikaani osui ainoastaan yksi vaivainen luokkaretki, jolloin olin sairas. Harmitti. Ammatinvalinnassa otin tilanteen talteen ;) 
3) Kouluaikana sukkien neulomiseen kului lukukausi. ;) Tätä nykyä puikot suihkivat sukat kahteen iltaan. 
4) Perheemme on onnistunut saamaan viisaan lemmikkikissan, jota Kuningattareksi kotioloissa tituleerataan. 
5) Olen matkustellut paljon - mutta maanosista Australia on vielä valloittamatta.
6) Olen opiskellut kahdeksaa kieltä, joista kolme on jo historian havinaa. 
7) Olen yhdeksänkertainen täti.
8) Kummilapsia on lähes molempien käsien sormet. Kaukaisimmat kummilapset löytyvät Aasiasta ja Etelä-Amerikasta.

Kahdeksan tunnustusta blogeille, joita ilomielin suosittelen teidän kaikkien luettavaksi. Näistä kaikista saa uutta tuulta elämän purjeisiin. Sana on hallussa. Kiitos heille arkeni ilostuttamisesta. 

4 kommenttia:

Kultsin kämppä kirjoitti...

Kiitos kiitos kiitos! Kumarran ja kiitän vielä kerran!

Maaka kirjoitti...

Kiitos lämmittävistä sanoistasi blogissani! :)

Mukava olikin näin heti lukea tunnustuksesi ja tutustua sinuun niitten kautta.

Laura kirjoitti...

Kiitos paljon, kiva kun tykkäät :)
Oma bogisi on myös aivan ihana.

Haltiakummi kirjoitti...

Minä myös kiitän kauniista sanoista, nyt jos koska oli tarvetta ilolle ja valolle :)

Onpa hauskoja asioita, mitä kerroit itsestäsi! Ja minä ainakin kiinnostuin kovasti, että mitä kaikkia kieliä osaatkaan?? :D