Omenaista elokuun viikonloppua aurinkoisessa säässä. Olen vallan tyytyväinen, että omenapuut tuottavat tänä vuonna omenia. Kuvassa on ensimmäisestä puusta keräämäni pärekorillinen omenoita. Se on mainio saavutus, sillä puu on pieni ja nuori.
Tämän vuotinen sato pikkupuusta oli siis montasataa prosenttia parempi kuin viime vuonna, jolloin sato oli tasan yksi omena. Se jätettiin puuhun odottamaan ja lopputuloksena oli, että hirvi nappasi punaposkisen ainokaisen välipalakseen.
Pihamaan omenapuiden sadosta on saatu nauttia ihan alusta saakka. Talovanhuksen 1950-luvun emäntä on ikivanhan kuvan perusteella istuttanut ensimmäiset kaksi omenapuuta tuolloin. Niitä on vuosikymmenien aikana hoidettu ja huollettu hyvin. Emme ole niitä mekään poistaneet, vaan olemme antaneet puiden koristaa pihamaata. Puut tuottavat edelleen vuodesta toiseen hyviä hillo-omenoita.
Toisin on näin uudempien omenapuulajikkeiden kanssa. Myyrät ovat useamman puun tuhonneet järsimällä salakavalasti juuriston. Eipä ole ollut nauramista, kun keväällä lumien sulettua sentti sentiltä, on joutunut itsekin kallistamaan päätään kerta kerralta enemmän puuta katsoessa. Lopuksi on saanut todeta, että maasta on irronnut puutarhan tukikepin virkaan siirtynyt entinen omenapuu.
Toinen on ollut puiden "parturi" eli hirvi. Olen saattanut iloita hyvin kasvuun lähteneestä puusta, mutta eipä aikaakaan kun puu on ollutkin hirven "valtatien" varrella ja näin ollen karsittu turhista oksista tienvarsien merkkikepin kokoon.
Monta uutta omenapuuta on yritetty kasvattaa, mutta vain kaksi niistä sinnittelee tällä hetkellä parin omenapuuvanhuksen seurana. Ymmärrätte, että iloitsen aina uudesta sadosta kun sitä edes pärekorillinenkin saadaan.
Kannan korilliseni kaupunkiin ja otan esille vanhan, hyväksikoetun omenapiirakan reseptin. Lopusta korillisesta valmistan oman reseptini mukaan makeaa kanelilla maustettua omenahilloa. Lettukestit jätskillä ja omenahillolla on varmasti tavoitteena ensi viikolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti