Tapetoitu lipasto

Suomeen oli alkanut 1990-luvun alkupuolella tulla huonekaluliikkeisiin virolaisten käsityönään tekemiä huonekaluja. Kaksikymmentä vuotta sitten perheen arkea helpottamaan hankittiin ensin yksi lakattu mäntylipasto ja pari vuoden kuluttua tuli ostettua toinen samanlainen lipasto petsattuna. 

Halusin arkieteiseemme kestävän ja pitkäikäisen lipaston, jossa kaikki olisi näppärästi käsillä. Lipastossa piti olla jokaiselle oma laatikkonsa, minne omat myssyt ja vantut voi laittaa ja mistä ne sitten myös löytäisi. Ihastuin virolaiseen mäntylipastoon. Se on kursailematon ja siinä on komeasti sormiliitoksilla rakennetut laatikot yms. pientä minulle tärkeää yksityiskohtaa. Suurimpana vaikuttimena ostopäätökseeni oli laadukas käsityö, sillä en halunnut huonekalua, mikä on tee-se-itse-koottava ja yhtä nopeasti tee-se-itse-hajoava. 

Lipastot ovat ajan saatossa nähneet lasten kasvun eri kotiemme eri huoneissa. Toisen lipaston maalasin jo jokin vuosi sitten valkoiseksi ja se toimii edelleen entisessä vaatesäilytyksen virassaan kotona asuvien nuorten makuuhuoneessa. Kuvan lipasto koki toisenlaisen tuunauksen vanhempien lasten jo muutettua kotoa. Muuttojen myötä vaatteitakin muutti maailmalle säkkikaupalla, joten kaappitilaa vapautui uusiin toimintoihin. 

Kuvan lipasto oli alunperin lakattuna ostettu. Työstin lipaston roosaan sävytetyllä valkoisella. Kokonaan valkoiseksi en halunnut sitä maalata, vaan ajattelin tehostaa sen uutta tehtävää tapetilla. Vaaleanharmaa kuvioitu tapettirulla on sama tapetti, mitä käytin aikoinaan harmaaseen klaffilipastooni. Paperitapetista oli sopivasti jäljellä oikeat määrät tätä lipastoa varten. Tapetin kiinnittäminen onnistui yrityksen ja erehdyksen kautta. Kestävyyttäkin olen testannut jo vuoden verran. Ajattelin tarkastella ajan kanssa tuunaukseni kestävyyttä. Itselläni oli omat epäilyt sen onnistumisesta toimia oikeasti tapatoituna käyttöesineenä. Vuosi on kulunut ja tapetti on kestänyt. Uusi tehtävä on toimia varastona mökin muorin käsityötarvikkeille.

Vihreä vuodenaika

Ruohonleikkurin olisi varmasti ollut ihan hyödyllistä käynnistää loman aikana ja nyt en puhu kesälomasta. Maa tosin on niin märkä kuin uppouitettu taulusieni, jos tällainen vertaus opettajan arkipäivään sallitaan. Siis ruohonleikkurilla ei ole asiaa pihamaalle, vaikka sillä pikkuisen olisi syksyn ruohokenttää voinutkin siistiä. Haravat kylläkin ovat heiluneet niin meillä kuin muillakin etelän ihmisillä joululomien aikana. Pihamaalta on ollut aihetta kerätä lehtien lisäksi menneen myrskyn jäljiltä muutamat oksatkin. 

Mitäpä tässä säistä valittamaan, onhan vihreä elämän väri. Sitä emme ehkä huomaa arvostaa, kun se ympäröi meitä kaikkialla. Itse tajusin tämän 10 vuotta sitten. Aivan - siis NÄIN vihreyden. Siihen tarvittiin australilainen aavikon reunalla kasvanut vaihto-oppilas, joka esitti uuden käsityksen vuodenajoista. Hän ei niinkään katsonut luonnossa tapahtuvaa muutosta, vaan värimaailmaa. Hän jakoi vuodeaikojen kulun kahteen väriin eli vihreään ja valkoiseen. 

Kyllä sitä lunta sitten saadaan ehkä tammikuun lopulla tai ainakin helmikuussa. Lämmityskustannuksissa säästetään ja lumitöitäkään ei tarvitse tehdä.  Tosin lasten kanssa luistelu- ja jääkiekkokausi luonnonjäillä jää vihreänä vuodenaikana lyhyeksi.

Tavoitteita vuodelle 2014

Joulukoristeet ovat jo matkalla kohti yläkerran joulutarvikelaatikkoa.
Näemme seuraavan kerran 11 kuukauden kuluttua.

 

 

 

UUSI VUOSI 2014!

 

Uudenvuodenaatot ovat muodostuneet ystäväni perheen kanssa yhteiseen illalliseen ja tulevan vuoden vastaanottamiseen jo viidettä vuotta peräkkäin. On kerrattu kulunutta ja mietitty tulevaa. Elämänkokemuksemme realiteetit huomaa, kun muisteloita alkaa olla illan aikana enemmän kuin odotuksia uudelta vuodelta. 

 

Uudenvuodenpäivään 2014 noustessani mietin monena menneenä uudenvuodenaattona tekemiäni suunnitelmia ja uudenvuodenlupauksia. Kuinka montaa niistä lupauksista olen muistanut jälkikäteen... Onhan se sellaista itsensä hetkellistä kohentamista liikunnan, kulttuurin  tai sosiaalisten suhteiden saralla. Monesti lupaukset ovat jääneet toiveajatteluksi ja unohtuneet arjen raskaan käden painaessa entiseen rutiiniuomaansa.

 

Ajattelin uuden blogivuoden 2014 aloittaa  pienillä uudistamisen askelilla. En ehkä kykene toteuttamaan täydellisesti tavoittelemaani uudistusta, mutta laitan tavoitteet korkealle. Haluaisin ottaa yhdeksi tavoitteekseni vähintään 52 päivitystä eli ainakin kerran viikossa koota ajatuksia, kuvia ja ideoita. Haluaisin myös pystyä löytämään itsestäni jotakin uutta annettavaa kuluvan vuoden aikana. Vuoden lopulla marraskuussa tulee 5 vuotta täyteen ikää blogilleni. Uudistamista on siis haussa, että mielenkiinto pysyisi minulla kirjoittajana ja teillä lukijoina. 

 

Henkilökohtaisesti ajattelin asettaa toisenlaisia "arjen rattaasta pois" -kuukausitavoitteita eli nimittäisin niitä kuukausiruiskeikseni. Kuukausiruiskeeni hoitava tavoite saisi olla jotakin rentouttavaa, elämyksellistä, kulttuuria jne. sellaista minun näköistä, josta saan virtaa arkeeni. Yksi tavoitteeni bloggarina on myös bongata näistä mahti-ikäisen naisen kuukausiruiskeista jotakin uutta luettavaa lukijoilleni iästä ja sukupuolesta riippumatta.

 

Toivotan oikein antoisaa vuotta 2014!

Slaavilaisesta kirstusta harmaa yöpöytä

 

 

 

 

Hyvää syksyn jatkoa kaikille lukijoille niin lähellä kuin kaukana. On ollut erittäin kaunis syksy. Olemme tänä vuonna saaneet nauttia normaalia pidempään lämpimästä ja kauniista syksystä. Vähäiset sateetkin ovat suurimmaksi osaksi ajoittuneet yöaikaan. Erittäin huomaavaista.

 

Vaikka lämpötilat ovat hiljalleen laskeneet, on se kuitenkin ollut kovin maltillista. Ulkona on saanut liikkua kauniin aurinkoisessa säässä ruskan värittämässä maisemassa. Melkoinen muutos lienee sitten, kun talvi pääsee jällen kerran yllättämään. Nyt en oikeastaan odota sitä, kun nautin syksyn tarjottimelta sen parhaimmista antimista.

 

Olen kuitenkin siirtynyt sisäpuuhiin. Harrastukset muovautuvat almanakan mukaan. Pitkään aikaan ei ole kuitenkaan ollut kaikille lempiharrastuksille aikaa. Pikkuiset tovit olen uhrannut sukututkimukselle, mutta "suuremmat harrastukset" vaativatkin sitten enemmän neliöitä ja hieman raskaampaa koneistoa pelkän sorminäpyttelyn lisäksi.

 

Päivityksen kirstu tuli ostettua ahaa-elämyksenä (niin kuin yleensä kaikki hyvät ostokset) vanhan tavaran kaupasta pikkurahalla. Se oli niitä "pakko ostaa" -hetkiä, vaikka järjellisesti ajateltuna oli päällimmäisenä "mihin-sinä-nyt-tätäkin-tarvitset" -olo. Olin itse asiassa ostamassa yöpöytää, kun minun ja kirstun tiet kohtasivat. Joten aivan päivän selvästi oli siis kirstun elämän seuraava vaihe jo ennalta määrätty.

 

Kirstun ensimmäiset kaksi viikkoa kuluivat ulkosalla. Se meinaan haisi polttoöljylle...vaikka ei siitä olisi ensi silmäyksellä arvannut moiseen tarkoitukseen käytetyn. Joku oli sitä maalannut järeällä otteella siniseksi ja maali oli paikka paikoin hieman lohkeillut. Mielestäni sen olisi vielä voinut antaa ollakin sellaisenaan, mutta sitten jollakin muulla läpikuultavammalla paloauton punaisella oli sitten lähdetty toteuttamaan itseään. Maalarimestari oli maalannut käsikahvojen kohdat ja itse toteuttamansa kuviot ympäri kirstua sekä kuparisen lukkopesänkin punaiseksi.

 

 

Olihan kirstu hellyyttävän kansanomainen ja slaavilaisen tunnelmallinen. Mutta sitten sen sisäosa... Eipä kiehtonut ajatus haisevien polttoöljyjen säilytykseen käytetystä yöpöydästä. Johan sitä alkaisi nähdä vauhdikkaita unia. - Haju oli vahva. Koko makkari olisi haissut kuin jokin autokorjaamo tai vähintäänkin kuin autotalli.

 

Ulkoilmassa kirstun tuulettuminen onneksi onnistui juuri mainitsemien säänhaltijoiden ollessa lempeällä päällä tänä syksynä. Uskalsin sitten vähitellen hajujen laimentuessa lähteä muokkaamaan kirstua yöpöydän tehtävään. Väriksi tuli maltillinen vaalean harmaa. Jouduin myös maalaamaan kirstun sisältä. Sisäosan vahvat hajut sain maalilla täydellisemmin loivennettua ja laimennettua. Tavoitteena maalaamisella oli myös saada sisäosasta niin siisti, että siellä voisi jotakin säilyttää.

 

Täytyy sanoa, että onnistuin tavoitteessani uudelleen maalamisella tuon tanakan kahden viikon tuulettamisen lisäksi. Nyt ei enää tunnu edes sellaista vanhan tavaran kaupan tuotteille tyypillistä tunkkaista tuoksua.

 

Ei muuta kuin hyvän yön toivotukset ja oikein raikasta syksyn jatkoa. Palailen uuden yöpöydän viereen.

  



O niinkuin omena

Omenaista elokuun viikonloppua aurinkoisessa säässä. Olen vallan tyytyväinen, että omenapuut tuottavat tänä vuonna omenia. Kuvassa on ensimmäisestä puusta keräämäni pärekorillinen omenoita. Se on mainio saavutus, sillä puu on pieni ja nuori.

Tämän vuotinen sato pikkupuusta oli siis montasataa prosenttia parempi kuin viime vuonna, jolloin sato oli tasan yksi omena. Se jätettiin puuhun odottamaan ja lopputuloksena oli, että hirvi nappasi  punaposkisen ainokaisen välipalakseen. 

Pihamaan omenapuiden sadosta on saatu nauttia ihan alusta saakka. Talovanhuksen 1950-luvun emäntä on ikivanhan kuvan perusteella istuttanut ensimmäiset kaksi omenapuuta tuolloin. Niitä on vuosikymmenien aikana hoidettu ja huollettu hyvin. Emme ole niitä  mekään poistaneet, vaan olemme antaneet puiden koristaa pihamaata. Puut tuottavat edelleen vuodesta toiseen hyviä hillo-omenoita.

Toisin on näin uudempien omenapuulajikkeiden kanssa. Myyrät ovat useamman puun tuhonneet järsimällä salakavalasti juuriston. Eipä ole ollut nauramista, kun keväällä lumien sulettua sentti sentiltä, on joutunut itsekin kallistamaan päätään kerta kerralta enemmän puuta katsoessa. Lopuksi on saanut todeta, että maasta on irronnut puutarhan tukikepin virkaan siirtynyt entinen omenapuu. 

Toinen on ollut puiden "parturi" eli hirvi. Olen saattanut iloita hyvin kasvuun lähteneestä puusta, mutta eipä aikaakaan kun puu on ollutkin hirven "valtatien" varrella ja näin ollen karsittu turhista oksista tienvarsien merkkikepin kokoon. 

Monta uutta omenapuuta on yritetty kasvattaa, mutta vain kaksi niistä sinnittelee tällä hetkellä parin omenapuuvanhuksen seurana. Ymmärrätte, että iloitsen aina uudesta sadosta kun sitä edes pärekorillinenkin saadaan. 

Kannan korilliseni kaupunkiin ja otan esille vanhan, hyväksikoetun omenapiirakan reseptin. Lopusta korillisesta valmistan oman reseptini mukaan makeaa kanelilla maustettua omenahilloa. Lettukestit jätskillä ja omenahillolla on varmasti tavoitteena ensi viikolla.

Letkajenkkaa omalla tanssilavalla

 

 

Saaristovillan puutarhaamme olemme hartaasti rakentaneet monen vuoden aikana istuinryhmille mukavaa paikkaa. Paikkaa, jossa voi isommallakin joukolla maan tasoa korkeammalla puuhastella, istua, ottaa aurinkoa tai syödä. 

 

Lavan rakentamisessa on ollut letkajenkkamaisia haasteita ja joskus on tuntunut, että se ei valmistu koskaan. Paikka on ihan mainio tontin auringon kannalta, mutta maasto on niin kaltevaa, että kun lavan halusi nousevan maan pinnalta korkeammalle parin askelman verran, niin toisessa päässä nousua on jo toista metriä.

Lava sai pian lempi- tai työnimen. Kaikkihan eivät "nähneet" minun päässäni valmiina olevia hienoja toimintoja ja istuinryhmäideoita, kun koko komeus oli vasta pelkkää lautojen juoksumetriä. Leikkisästi lavaa alettiin kutsumaan tanssilavaksi ja mikä ettei se sellaisenakin voisi toimia.

 

Tanssilavan rakentamisen monenlaiset mutkat luulin voitetun viime kesänä.  Kuvittelin tuulettavani ja nostavani lipun salkoon, sen valmistumisen kunniaksi. Se olikin liian aikaista ja turhanpäiväistä riehuntaa, sillä edelleen tanssilava tahtoi haastaa minut letkajenkkaan. Olin nimittäin viime kesänä ostanut komean kesäkatoksen, enkä viitsi edes mainita montako euroa siihen upposi... Katos oli komea ja olin ehkä ylpeäkin sen kokoamisesta lavan keskipisteeksi. Mutta sanonnan mukaan - ylpeys ja niin edelleen - osoittautui täydeksi todeksi. Saariston syyssateet veivät viistoon tangoon koko katoksen elo-syyskuun vaihteessa. Myrskytuuli veti parastaan sillä seurauksella, että komean linnakkeeni rakenteet katkesivat kuin hammastikut pieniksi päreiksi. Siinä sitä huuli väristen saareen saavuttuani katselin luonnonvoimien tuhoja ja ihmettelin koko komeuden hajoamista viimeisiinkiin pieniin palasiin ja komean katoksen muuttumista repaleiseksi rievuksi. Kestävintä osaa olivat katoksen verhokankaat! Värisevin käsin haalin ne kokoon ja ajattelin, josko niille jotakin käyttöä tulevaisuudessa löytyisi. Kalliit olivat tuulen tangon seuraukset.

 

En tiedä mihin ja minkä maan olosuhteisiin kyseinen katos oli tehty... Sesongin jälkeen huomasin, että katokseen liittyen oli ilmestynyt huomautuksia, ettei kestä kovempia sateita tai tuulta. Tänä keväänä tuota viime vuonna niin suosittua katosta ei kaupasta enää löytynytkään...

 

Joten otimme sitten uudet letkajenkka-askeleet tähän kesään. Mieheni sai idean tehdä ihan omanlaisen rakennelman uusiksi tukipylväiksi tanssilavan katokselle. Poikani kokosi pergolaranteista tukipylväiksi tulevat rakennelmat. Käsittelin ne saariston henkeen saaristonharmaalla puunsuojalla. Seuraava tahti nyt lieneekin, että rakennelmat tulevat lujasti kiinnitetyksi lavaan, ettei seuraavien syyssateiden tangot tee uudempaa tuhoa. Niin ja ne jäljellejääneet kankaat värjään uudelleen tähän lavarakennelmaan sopivan värisiksi ja ompelen niistä "purjeet". 

Kuvapäivitystä tanssilavan tarinasta sitten uudelleen, kun olen purjeita uudelleen nostamassa "tuuletukseen" ja olen muilta meneillään olevilta projekteilta valmiina. Muutakin maalaamista kun on saariston sään pieksemissä puurakennelmissa ollut tänä kesänä litroittain.
 

 

 

 

Kotimaan kesäreissuilla nro 2 löytyi Lahdesta uusia lankoja alekoreista.
 Ajoimme 1000km + 1200km ja molemmilla matkoilla syntyivät yhdet uudet sukat.

 



Isonkyrön Villavintistä löysin raikkaita uusia lankoja kotimaan matkalta nro 1.



Luonnon helmassa piirustellen

Kesäkuu taittuu loppupuolelle ja tuntuu, että niin nopeasti se on taas yksi kuukausi hurahtanut käsistäni. Mutta olen onnellinen, että akkuja lataavaa lepoa on ollut runsaasti täysien vuosikymmenien juhlinnan jälkeen. Olen saanut olla melko huoleton kesälaitumella. Nuorimmat kotona asuvat lapset ovat jo niin isoja, että avustavat kodin pikkupuuhissa jätskin voimalla ja näin ollen minun kesälomani alkaa iän myötä muovautua uudenlaiseksi. Minä ja koira olemme saaneet istua auvoisesti puutarhassa toisillemme seuraa pitäen hyvään romaaniin uppoutuen. Iltapäivisin ystävä naapurista on käynyt oman koiransa kanssa meitä tervehtimässä. Pieninä hetkinä olemme jossain välissä piipahtaneet keittiössä ja koettaneet pitää perheen ruoassa. Tämä on ollut todellista lepolomailua, kun vielä säänkin puolesta on ollut suurimman osan kuukaudesta kesäisen auvoiset kelit.

 

Lomailua se on ollut siitäkin huolimatta, että kirjat ja kynät ovat siirtyneet ulos mukanani päivittäin. Olen samalla tehnyt hissukseen töitä seuraavaa lukuvuotta silmällä pitäen. Minulla on se onni, että töissäni saa luovuus kukkia. Lämmön helliessä ajatukset ovat liikkuneet jo paljon pidemmälle syksyisempään ajankohtaan. Samalla kummasti kalenterin ja suunnittelukirjan sivujen reunat ovat täyttyneet erilaisista kuvituksista kirjan hahmojen inspiroimina. Toivon, että syksyllä näitä suunnitelmia toteuttaessani, pystyn nostattamaan taas uudelleen mieleeni nämä hipiää ja mieltä hellineet kesäpäivät.

 

Helteistä kesän jatkoa tasapuolisesti niin kesälomalaisille kuin lomansa jo viettäneille että vielä lomaansa odottaville. Olkoot säät suosiolliset itse kunkin lomalla ja ansaittu lepo osananne.

Keskikesän juhlaa Turunmaan saaristossa

 



Keskikesän juhla on alkamassa. Toivottavasti kaikki lauttajonot on saatu purettua ja ihmiset päässeet vähitellen juhannuksensa viettoon omiin mansikkapaikkoihinsa. 

 

Suomen suvi on kauneimmillaan. Ihana leyhyttävä saaristotuuli hipaisee ihoa ja kaunis sininen taivas kaartuu ylläni, kun istun ulkona läppäri sylissäni juhannuksen blogipäivitystä kirjoittamassa. Voiko elämä enää auvoisempaa olla.

 

Nuorimmat lapseni saariston kodissa pelailevat ulkona puutarhassa pihapelejä, kuten jo allekirjoittanut monta vuosikymmentä sitten Pohjanmaan lakeuksilla. Ulkona on sytytetty kivitakkaan tuli ja vanhimman pojan kalastamaa saalista on savustumassa iltapurtavaksi. Ihanaa perheen keskinäistä yhteiseloa ja -oloa ilman suurempia suorituksia ja punnerruksia. Kerrankin suven sää on suosiollinen ja sään herrat antavat parastaan. Kelpaa auvoisessa auringossa nauttia suvesta.

 

Vielä odotellaan lipun nostoa salkoon juhlan alkajaisiksi. Kohta myös eri kylissä saariston perinteen mukaan komeat juhannussalot puetaan parhaisiinpa ja nostetaan ihastuttamaan saarelaisia. Kenties vaalean illan tullen astellaan juhannustanssien pyörteisiin. Kyllä elämä on ihanaa - tässä ja nyt.

 

Toivotan teille kaikille oikein antoisaa keskikesän juhlaa. Nauttikaa Suomen keskikesästä ja hyvästä seurasta. Kerätkää yhdessä elämää kantavia yhteisiä elämyksiä elon taipaleelta.

 

Teksti vanhaan ikkunapokaan

Olipa varsinainen ikkuna-teema tänään! Pesin hikihatussa lukuisat ikkunat Willa Tammistossa. Samaa puuhaa olin harjoittanut jo aiemmin viikolla kaupunkikodissa. Ai, miksikö niin suuri intomieli puhtaisiin ikkunoihin? Kahdesta syystä. Ensinnäkin olen jo kotona oppinut, että ikkunat perinteisesti  pestään, kun kevätaurinko paistaa kirkkaasti sisään ja seuraavan kerran iltojen pimetessä syysmyrskyjen edellä. Toisaalta olen peräjälkeen kaksien juhlien järjestelyissä touko-kesäkuussa. Toiset juhlat ovat kaupungissa ja toiset saaristossa. Joten eihän se olisi kovin imartelevaa emännälle, jos kaikki kissan nenänpään ja kärpäslätkän jäljet osuisivat sifonkiin ja silkkiin pukeutuneiden vieraiden silmiin ikkunoista.

 

Jotta jaksoin siistimispuuhaani tehdä, oli minulla tietysti oltava omatekoinen "porkkana" työtä jouduttamassa. Ensinnäkin kerron pienen sivujuonteen. Eli välillä piti keittää kuppi kahvia ja nauttia sitä kaapista löytyneiden jouluisten piparkakkujen kanssa ja laittaa ompelukone laulamaan. Vierashuoneeseen päräytyin vanhasta lakanakankaasta ja lakanapitsin pätkästä suojaverhon rumalle rullaverholle kesävieraiden ihasteltavaksi. Kuvien kera kerron asian tuonnempana. Sitten se toisenlainen porkkana, mikä on myös ikkunajuttu.

 

Messuilla näin myytävänä vanhoja ikkunapokia tarrateksteillä. Valmiit taideteokset liikkuivat 50€ molemmin puolin. Totesin, että tuollaisen minäkin haluan, mutta teen sellaisen ihan itse. Tarvitsin siis vain tekstin. Latinankielinen sisustusteksti maksoi viidesosan myynnissä olleista valmiista töistä. Kuluneita, vanhoja ikkunapokiahan minulla on valmiiksi varastossa muutamat kappaleet. Illan suussa tänään pienen valkkauksen jälkeen vein yhden vanhoista ikkunapokista suihkuun. Täydellisen puhdistuksen jälkeen kiinnitin tekstin ja käytin viimeisetkin aivotoiminnat tältä päivältä keksiäkseni kiinnitysmekanismin seinälle ripustamiseen. Heureka - se tuli vielä tänään sieltä ja tuumasta toimeen koukkujen, ruuvien, metallilankojen, vasaran, ruuvimeisselin kanssa ahkeroiden ja jatkostikkailla heiluen. Mutta niin vaan nyt komeilee latinankielinen teksti makuuhuoneessamme.

 

Hyvää yötä ja jatkoja viikonlopuillenne.

 

-----

Amor Vincit Omnia = Rakkaus voittaa kaiken

 

 

Keväiset mökkisukat

Iloisia mökkisukkia alkukesän, kesän ja syksyn mökkivieraille syntyy iltasella telkkaria katsellessa tai automatkoilla. Hauskat ja herkulliset värit. Pehmoiset.

Kotikissat

Kuningatar

Koti.
Kodissa. Kodista.Töihin. Töissä. Töistä.
Kotiin. Kotona.

~

Sellainen se on arkinen viikko. Onneksi kotona odottaa ihanaa tekemistä puhkipakerretun työpäivän jälkeen. Itse en kaipaa enää illasta menoa menemisen jälkeen, vaan mielelläni käperryn sohvan nurkkaan käsityö ja kehräävä Kuningatar sylissäni.

~

Kymmenes työviikko on menossa, mutta en ole vieläkään ehtinyt saamaan valmiiksi aloittamaani iki-ihanaa farkunsinistä boleroa. Loppusuoralla kuitenkin olen. Vain toinen etuosa on neulomatta. Tilauksessa tosin on jo pari, vastaavanlaista boleroa, mitkä pitäisi saada jouluksi valmiiksi. Seuraavien viikkojen pimeneviin syysiltoihin on siis luvassa leppoisaa yhdessäoloa kotona viihtyville kotikissoille - minulle ja Kuningattarelle - kera käsitöiden takkatulen loimussa. Se on laatuaikaa.

~

Kuukauden sisustusblogi

Sain tällä viikolla mukavaa postia Tyyli & Koti -kerhosta! Saamani posti on luettavissasi tämän tekstini alla. Sivultani löydät uuden hienon logon sekä linkin kirjakerhon sivuille :O) Erittäin kiva juttu.

" ONNEKSI OLKOON!

Blogisi on valittu Tyyli & Koti -kerhon "kuukauden sisustusblogi" -kilpailun voittajaksi syyskuussa. Paljon onnea voitostasi! Palkinnoksi postitamme Sinulle 74 euron arvoisen Marimekon Keisarinnakassin."

Kiitos kaikille kannustaville ja uskollisille lukijoilleni. // Flemmina alias Minna

Wanhat lakanakankaat ja monogrammit

Vanhoja lakanakankaita löytyi lisää hyvästä säilöstä, vaikka luulin jo kaikki käyttäneeni. Onneksi olin laittanut ne hyvään talteen odottamaan päivää, jolloin niitä tarvitsisin. Kauniita ovat ja ajatella vain kuinka paljon aikaa esiäidit käyttivät tällaisten hienojen lakanoiden valmistamiseen. Onneksi enää ei ole vallalla tapa, että surutta vanhat lakanakankaat heitettäisiin pois tai revittäisiin matonkuteisiin tai käytettäisiin pienimmiksi paloiksi revittynä johonkin siivoushommiin. Onneksi. Paikatuinkin lakana saa palvella jossakin pikkutehtävässä, kun kuitenkin monesti jäljellä on hieno käsinvirkattu pitsi tai käsinkirjotut monogrammit.