Vihreä vuodenaika

Ruohonleikkurin olisi varmasti ollut ihan hyödyllistä käynnistää loman aikana ja nyt en puhu kesälomasta. Maa tosin on niin märkä kuin uppouitettu taulusieni, jos tällainen vertaus opettajan arkipäivään sallitaan. Siis ruohonleikkurilla ei ole asiaa pihamaalle, vaikka sillä pikkuisen olisi syksyn ruohokenttää voinutkin siistiä. Haravat kylläkin ovat heiluneet niin meillä kuin muillakin etelän ihmisillä joululomien aikana. Pihamaalta on ollut aihetta kerätä lehtien lisäksi menneen myrskyn jäljiltä muutamat oksatkin. 

Mitäpä tässä säistä valittamaan, onhan vihreä elämän väri. Sitä emme ehkä huomaa arvostaa, kun se ympäröi meitä kaikkialla. Itse tajusin tämän 10 vuotta sitten. Aivan - siis NÄIN vihreyden. Siihen tarvittiin australilainen aavikon reunalla kasvanut vaihto-oppilas, joka esitti uuden käsityksen vuodenajoista. Hän ei niinkään katsonut luonnossa tapahtuvaa muutosta, vaan värimaailmaa. Hän jakoi vuodeaikojen kulun kahteen väriin eli vihreään ja valkoiseen. 

Kyllä sitä lunta sitten saadaan ehkä tammikuun lopulla tai ainakin helmikuussa. Lämmityskustannuksissa säästetään ja lumitöitäkään ei tarvitse tehdä.  Tosin lasten kanssa luistelu- ja jääkiekkokausi luonnonjäillä jää vihreänä vuodenaikana lyhyeksi.

Ovet auki kohti syksyä

photo: Willa Tammisto

Kotiin palattu, matkalaukut purettu, pyykit pesty, postit luettu ja arjen askareisiin sukellettu. Takana on paahtavan kuuma loma Kyproksessa. Se oli niin yhtäjaksoinen paahde, että en osannut sellaiseen edes varautua, saati uskonut sellaista ennalta-arvattavaa säätä olevan todellisuudessa olemassakaan, niin naivi minä olen kaikesta maailmanmatkaamisesta huolimatta. Aina siis oppii ja matkustaminen avartaa. 

 

Sitä vaan tähän maapalloon mahtuu todella sellaisia paikkoja, joissa kertakaikkiaan on termostaatti täysillä päällä monta kuukautta kaiken aikaa ilman vaihtoehtoja. Sateesta tai edes pilvistä ei siis ollut minkäänlaista tietoa tai edes havaintoakaan. Uskomatonta. Kaunistahan se oli, kun valkoiset rakennusten silhuetit loistivat korkealta paistavan auringon alla vasten sinistä merta ja kirkkaan sinistä taivasta.

 

Pientä itseanalysointia tuli tehtyä päivästä toiseen samaa kaavaa noudattavan säätilan äärellä. Joten en nyt tiedä, olisiko minun luonteelleni hyväksi, että aurinkoa olisi lähes 330 päivää vuodesta. Asiaa tarkemmin ajatellen, voisi loskan ja rännän maassa ikänsä tarponeena todeta oikeastaan tottuneensa liian hyvälle, kun on saanut nauttia niin monipuolisista sään vaihteluista. On ollut onneksi suomalaisilla meteorologeillakin tekemistä tässä Euroopan kolkassa. Ihmisilläkin on riittänyt luettavaa iltapäivälehdissä eri sääilmiöistä; eli joko niiden puuttumisesta tai liiallisesta tarjonnasta. On ollut onni, että sää on niin arvaamaton ja ennustuksetkin välillä pielessä, niin sitä jutun juurta on kestänyt ainakin nuo vastaavat 330 päivää vuodesta kylillä, turuilla ja toreilla ihmisten kesken. 

 

Tältä reissulta palanneena jäin miettimään, että kun Kyproksessa tavallinen kadunmies tai -nainen saattaa tehdä kotimeteorologina vuoden aurinkoisten kuukausien ennustuksen kerralla (sääennustuksen pahemmin pieleen menemättä), niin mistä sitä sitten jutellaan kylillä? Kenties jutellaan siitä, että kun meillä on aina tätä samaa ja muilla on niin vaihtelevaa. Ainahan sitä ihmisellä on pienoinen taipumus kuvitella muilla olevan asioiden paremmin ja haluta jotakin mitä itsellään ei ole. 

Istun sangen tyytyväisenä katsoessani kalenterin siirtyneen elokuuhun ja kohti syksyä. Vuodenaika-ihmisenä odotan nyt jo virkistäviä syystuulia ja sateita. Sateissakin on oma viehätyksensä - äänineen ja tuoksuineen. Vaikka tuskin tätä sitten muistan, kun loppusyksystä jo tuskailen märän koiran kanssa iltalenkillä pimeässä ja sateessa ties kuinka monetta viikkoa. Silloin päällimmäisenä lienee ajatus, että josko sitä sitten kohta saataisiin sitä vettä vähän kiinteämmässä ja valoisammassa muodossa.

 

Vaikka suomalainen sääennustus on vaihtelevaa kuin itse vuodenajat, niin on kuitenkin helppoa olla meilläkin joistakin asioista varma. Sellainen on suomalaiselle kotimeteorologille syksyn sateiden täsmäennustus. Syksyllä sataa, koska niin on asian laita ollut aina. Se tuntuu virkistävältä ja varmalta ajatukselta, että me todellakin saamme vettä. Se on meille yhtä varma kuin kyproslaisille on jatkuva auringon paiste. Vastaavasti kyproslaiset joutuvat sitten kamppailemaan päinvastaisen sääilmiön kanssa - niin saarivaltio kuin onkin. Huutavassa vesipulassa on vaikeata ennustaa: milloin mahdollisesti seuraavan kerran vesivarastoja saadaan täytettyä edes hiukan, milloin säännöstelyiltä voidaan pestä kotitalouksissa pyykkiä,  paljonko voidaan käyttää vettä suihkussa jne. Meille yhtä outo juttu kuin satavarma aurinko.

Hyvää viikonloppua ja nauttikaa niin auringon säteistä kuin sateista.

photo: Willa Tammisto