14.4.2013

Vintage-kotelo älypuhelimelle



Aivan fantastisen aurikoinen päivä saatiin sunnuntaiksi. Jos silmiin on uskominen, niin ihan kuin lumi sulaisi sentti sentiltä. Yhä enemmän vanhaa nurmea astuu esiin valkean vaipan ikeestä. Eiköhän se kevät sittenkin ole vähitellen hiipimässä huhtikuun aikana, toivotaan.

Tänään halusin surrutella ompelukoneella täydennystä eiliseen SoMe-pussukkaani. Tein  sunnuntai-vintage-version älypuhelimelle. Tälle kotelolle olen ajatellut ensisijaisesti "kyläilykäytön". Rouvasmainen look antaa ymmärtää, ettei ihan sopivaa olisi roikkua mukana jokaisella koiran ulkoilutuskeikalla tai roskapussin kiikutuksessa.

Voiko enää paremmin mennyt ja nykyisyys kohdata! Vanhaa lakanakangasta sisäosaksi, pellavaa lakanakankaan pitsireunan kera päällykseksi ja ohutta superlonia täytteeksi. Arvonsa tunteva "leidi" on valmis tehtäväänsä suojella uuden aikakauden tekniikkaa. Tarkoituksenani on vielä löytää samanhenkinen neppari sulkijaksi, mitä nyt ei tähän hätään varastoistani löytynyt.

Oikein keväistä viikonlopun jatkoa ja tulevaa viikkoa teille kaikille. 



4 kommenttia:

Kristina kirjoitti...

Aivan ihana känny-kotelo!Sinulla on muutenkin niin ihana blogi - liityin blogisi lukijaksi :)

Willatar kirjoitti...

Lämmin kiitos kauniista sanoistasi.
Tervetuloa ja toivottavasti viihdyt. :)

stina sæm kirjoitti...

Þank you for your visit at my blog, and a nice comment. I love what you are doing and will see more of you in the future :)
its so nice to find you
my best regards
Stina

Willatar kirjoitti...

So nice to hear from you ")
I hope you have someday time to visit again.
Keep in touch and take care. ")