17.6.2013

Vuodet vierivät




Allekirjoittanut on ollut muutaman viikon kiinni juhlajärjestelyissä. Päätin räväyttää ja juhlia isommalla joukolla pyöreitä vuosiani. Ajattelin, että nyt sen teen, kun jaksan. Saavat muut sitten järjestää mahdolliset tulevat vuosikymmenet ja passata minua.
 
Sään haltijat kyllä yrittivät ylittää itsensä ja laittaa kunnollisen kaatosateen aikaan, mutta ei se niin paljon haitannut, kun tietää Suomen suven ailahtelevaisuuden. Onneksi olin alusta saakka päättänyt tyrmätä pihajuhlat ja tyytynyt sisäjärjestelyihin.
 
Elämyksiä syntyi siis lisää elämän pirtaan. Antoisa päivä kaikkine ihanine kohtaamisineen on jo eilistä. Rinta rottingilla tämä aikuinen nainen katsoo tänään uudella vuosikymmenellä huomiseen ja ottaa jokaisesta annetusta päivästä elämän suomat antimet vastaan.
 
Vinkkinä omia juhlia miettiville voin sanoa, että kyllä juhlat kannattaa järjestää. Niistä jää muistoja muillekin kuin itse juhlittavalle. Juhlat yhdistävät ja kokoavat ystävät ja sukulaiset pidemmänkin ajan takaan yhteen. Juhlia muistellaan myöhemminkin ja ne toimivat yhtenä rajapyykkinä elämän mittaisella matkalla.
 
“You only live once, but if you do it right, once is enough.” - Mae West
 
 
 
 

2 kommenttia:

Haltiakummi kirjoitti...

Hienosti sanottu juhlista! Minua vähän surettaa, kun niin moni on sitä mieltä, että eivät halua järjestää juhlia. Tarkoittaen siis näin aikuisiällä syntymäpäiviä, edes niitä pyöreitä vuosia, joidenkin kohdalla jopa lasten synttäreiden järjestäminen on liikaa... Toki juhlissa on aina oma työnsä, ja rahan menoa ei voi estää (leivoin juuri viikonloppuna ystävän kummitytön synttäreille kakun, minkä ainekset pelkästään maksoi n.70e. Hirmuista.), mutta kyllä juhlista aina jää juurikin niin hyvä mieli ja hymyillyttävät muistot kaikille, että kussakin meissä on kuitenkin syytä juhlaan! :) Pieni juttu, mutta itse kun vietin viime kuussa syntymäpäivää, ja sain liki pari sataa onnittelua facebookin kautta, niin minua erityisesti ilahdutti se, että kukaan onnittelijoista ei sortunut kohdallani kommentteihin "otan osaa vanhenemisen johdosta" jne. vaan kaikki onnittelivat aidon positiivisesti. Se lämmitti minua kovin :)

Joten ihanaa että järjestit juhlat rakkaimmillesi, ja ihanaa että he tulivat sinua juhlimaan :) Isot onnittelut myös täältä toisaalta blogimaailmasta!

Willatar kirjoitti...

Kiitos onnitteluista! Onnittelut jälkikäteen myös sinulle.

Iän karttuessa ikääntyminen on arvokas asia. Vanhemmissa sukupolvissa piilee elämänviisautta.

On muuten ihana aamu kuvan kuistilla istuessani. Aurinko hellii ja linnut laulavat kilpaa. Ympärillä tammien lehdet värisevät hiljaisessa tuulen vireessä.