20.7.2013

Sukellus uusiin maailmoihin

Photo: Iltalehti.fi

 
 
Kesäistä puuhapeteilyä on tullut ahkerasti tehtyä ja puutarha alkaa näyttää jo olevan taas kuosissaan. Kova talvi ja raskaat lumitaakat olivat melkoisesti koetelleet puutarhaa. Vuosia kasvatetut ruusut, yli kymmenen vuotias luumupuu ja perintö-juhannusruusu, lähes kaikki luonnonkatajat tai kaupasta hankitut katajalajit yms. olivat saaneet liikaa taputtelua talven kylmällä kädellä. Mutta näin se on aina tässä elossa. Ei auttanut muuta kuin kuolleet kaataa pois ja ne mistä saattoi leikata alas, niin rohkeasti vaan alas otin. Ensi talvi saisi olla hieman vaatimattomampi ja ainakin kevät saisi olla lämpimämpi, ettei loputkin puutarhasta joudu myllerryksen kohteeksi.
 
Nyt onkin pienen hengähdyksen tauko ja voi aloittaa vapaan kellunnan tai sukelluksen uusiin maailmoihin. Mukavaa, että jotkut jaksoitte osallistua seuraavan matkakohteeni arvailuun, vaikka minkäänlaista palkintoa en arvailussa lähtenyt onnekkaalle arvaajalle tai arvaajille lupaamaankaan.
 
Veikkauksissanne oli 50% arvaillut matkakohteeksi Kreikkaa, mikä todellakin on monen suomalaisen kesäinen matkakohde. Jostakin mielenkiintoisesta syystä hurjana veikkauksena tai kenties leikillään oli 20% veikannut Kolumbiaa. Siellä en ole käynytkään, mutta tällä kertaa matkakohde jää väliin. Tasaveroisesti Kiina, Kanada ja Kypros saivat 10% äänistä. 

Matkakohde on oikeasti paikka, jossa en aikaisemmin ole käynytkään ja näin ollen yksi maa maailmanvalloituskartalle lisää. Nauttikaa tekin kesän kauniista päivistä ja hetkistä: näkemisiin eli τα λέμε  (ta léme).  

Ei kommentteja: