KESÄINEN VIIRINAUHA

Mitä yhteistä on rispaantuneella partiohuivilla, parilla kulahtaneella tyynyliinalla ja vanhalla, valkoisella lakanalla? Uusi, yhteinen elämä.

Penkojaiseni ovat jatkuneet. Tuleeko siitä sitten tämän kesän teema... Olen työstänyt työhuoneen lukuisia kangaskasoja muovipussit pöllyten. Löytönä on ollut jotakin säilytettävää ja jotakin poisheitettävää. Säilytettävien kankaiden joukosta valikoin tähän projektiin sinivalkoista teemaa. 

Juhannusaatto ja -päivä olivat todella vilpoisia. Tanssikenkä hyytyi ilmojen viileyteen. Juhannustanssien sijaan valitsin takkatulen lämmön ja surruttelin ompelukoneella uutta ilmettä patiolle valitsemistani kangaspaloista. Rakentelin niistä kesäisen viirinauhan ulkona olevan istuinryhmämme yläpuolelle. Viirinauhan kolmioiden määrän määritteli tällä kertaa saatavilla olevat kankaat. Tein niin pitkän kuin oli kangasmateriaalia. 

Kynnyskysymys viirinauhassa ei varmaan koskaan ole itse viirit, kun niiden kokoa ja määrää pystyy säätelemään. Viirin naru on sitten asia erikseen. Monenlaisia versioita olen nähnyt, mutta tähän minun piti ideoida erilaiset suven säätilat kestävä narumateriaali. Pitkään mietin. Saaresta kun ei noin vaan lähdetä vain yhtä viirinarua hakemaan. Muistin onneksi meillä olevan lipputankoa varten ostetun varanarun. Se on aivan oiva ja varmasti kestävä ratkaisu. Joskus siis on hyväkin, että säilöö tavaroita kaappeihin...

Nyt sitten liputetaan, vaikka ei liputuspäivä olisikaan. Merellinenkin fiilis näistä syntyy, vaikka kuivalla maalla saaressa istutaan. Siinä ne iloisesti liikkuvat tuulen vireessä ja kutsuvat kesäisiin istujaisiin auringon alle tai kuutamolle nauttimaan suvesta.  

Oikein hyvää kesäkuun jatkoa. Nautitaan sinivalkoisesta taivaasta, vaikka vähän vilpoisemmassakin säässä.

KUISTILLA KAHVITTELEMASSA

Puuhastelin puutarhassa eilen melko viileässä saariston säässä. Kottikärry täyttyi, saha lauloi ja "sekatöörillä" oli töitä. Totesin, että lumeton talvi on ollut monelle puutarhan kasville rankempi kuin kunnon luminen talvi. Illan tullen tuskastuin huitomaan hyttysiä ja päätin siirtyä sisätiloihin hommiin kuistille. 

Kuistimme eli eteisemme on ollut kauan lapsiperheille tuttu tavaran säilytystila. Otin itseäni niskasta ja kävin kaikki kuistin kaapit läpi. Nyt on kaapeissa tilaa. Sitä tuntuu säilövän jotakin pahanpäivän varalle, mutta ehkä kymmenen vuodenkin säilöminen on jo ollut riittävästi pahan päivän odottamista. Seuraavalla kaupunkikäynnillä voi sitten laittaa meille tarpeettomat vaatteet ja kengät eteenpäin jollekin niitä tarvitsevalle. Kyllä sieltä löytyi ihan vain poisheitettävää roinaakin. Hohhoijaa.

Kuistin käyttötarkoituksen uudistaminen kesäiseksi kahvittelutilaksi ihan vain huonekalujen uudelleen järjestelyllä ja täydellisellä siivouksella oli puhdistava kokemus. Isoäitini vanhat valkoiseksi maalaamani tuolit ja saman isoäidin vanha pöytä pääsivät arvoiselle paikalleen. Aamukahvit maistuvat kahvilta suviaamuina kesäisellä kuistilla.

Tänään jatkoin puuhasteluani puutarhassa ja sain kesän ensimmäisen punkin jalkaani. Tulin sitä poistamaan sisälle ja kannoin samalla puutarhasta kuistin ilmettä kaunistamaan suvista kukkaloistoa. Nyt kahvittelukuistini on viimeistellyn näköinen. Aurinkoista päivän jatkoa!

Sateinen Suomen suvi

Viileyden lisäksi tästä kesäkuusta jäävät mieleen hyttyset ja sade. 

Tästä sitä pitäisi sitten notkistua juhannuksen jälkeen kohti loppuvuotta, vaikka kesäinen sää ei vielä ole  kovinkaan monena päivänä päässyt hellimään ja varsinaisia hellepäiviä ei ole ollut. Mökkielämässä ei ole tarvinnut vaatekaapissa koskeakaan siihen kesäisten vaatteiden pinoon. Ihan hyvin on pärjännyt kevään ja syksyn vaatteilla. Nuorimmat eivät ole valittaneet kuumuutta tai hinkuneet uimisesta vielä kertaakaan... 

Hyttyset ja minä on pahin mahdollinen yhtälö. Olemme aina kunnioittaneet toisiamme pitkällä etäisyydellä. Jos tuttavuutta on tapahtunut, niin seurauksena on ollut mielettömästi turvonneet ja kutiavat jäsenet. Olen ollut oikein tyytyväinen, ettei etelässä juurikaan ole ollut hyttysongelmaa, mutta perunpa puheeni tämän kesän osalta. Oli ilta tai aamu, niin inisijöitä riittää. Mutta kuuleman mukaan otolliset olot hyttysille on kauttaaltaan Suomessa. En edes halua kuvitella kuinka paljon niitä on pohjoisessa...

Vesi vanhin voitehista, jos asiaa ajattelee positiivisesti. Luonto tykkää, mutta ruohonleikkaaja vähemmän. Toisaalta luonnollekin liika on liikaa, kun juuri ne koko vuoden odotetut kauniit kukinnat repsahtavat uupuneena pitkin pituuttaan. Mikä pettymys...

Toisaalta asialla on aina se toinen puoli.  Kun pihalla ei  ole päässyt puuhastelemaan, olen tutustunut toden teolla pennun elämään. Karvavauvan kanssa on leikitty ja peuhattu. Ihanaa on ollut ajan kanssa tutustua uuteen perheenjäseneen. Pienen spurttauksen ja leikin jälkeen  pienokainen on sitten kömpinyt tutimaan pedilleen. Silloin tämä emäntä on kaivanut mapillisen sukujuuria ja työstänyt sukuselvityksiä. Kohta varmaan sääolojen innoittamana iskee sukkakuumekin eli tulee neulomishimo. Sukujuttuja ja sukkapuuhia en puuhastele hellesäällä...