Viileyden lisäksi tästä kesäkuusta jäävät mieleen hyttyset ja sade.
Tästä sitä pitäisi sitten notkistua juhannuksen jälkeen kohti loppuvuotta, vaikka kesäinen sää ei vielä ole kovinkaan monena päivänä päässyt hellimään ja varsinaisia hellepäiviä ei ole ollut. Mökkielämässä ei ole tarvinnut vaatekaapissa koskeakaan siihen kesäisten vaatteiden pinoon. Ihan hyvin on pärjännyt kevään ja syksyn vaatteilla. Nuorimmat eivät ole valittaneet kuumuutta tai hinkuneet uimisesta vielä kertaakaan...
Hyttyset ja minä on pahin mahdollinen yhtälö. Olemme aina kunnioittaneet toisiamme pitkällä etäisyydellä. Jos tuttavuutta on tapahtunut, niin seurauksena on ollut mielettömästi turvonneet ja kutiavat jäsenet. Olen ollut oikein tyytyväinen, ettei etelässä juurikaan ole ollut hyttysongelmaa, mutta perunpa puheeni tämän kesän osalta. Oli ilta tai aamu, niin inisijöitä riittää. Mutta kuuleman mukaan otolliset olot hyttysille on kauttaaltaan Suomessa. En edes halua kuvitella kuinka paljon niitä on pohjoisessa...
Vesi vanhin voitehista, jos asiaa ajattelee positiivisesti. Luonto tykkää, mutta ruohonleikkaaja vähemmän. Toisaalta luonnollekin liika on liikaa, kun juuri ne koko vuoden odotetut kauniit kukinnat repsahtavat uupuneena pitkin pituuttaan. Mikä pettymys...
Toisaalta asialla on aina se toinen puoli. Kun pihalla ei ole päässyt puuhastelemaan, olen tutustunut toden teolla pennun elämään. Karvavauvan kanssa on leikitty ja peuhattu. Ihanaa on ollut ajan kanssa tutustua uuteen perheenjäseneen. Pienen spurttauksen ja leikin jälkeen pienokainen on sitten kömpinyt tutimaan pedilleen. Silloin tämä emäntä on kaivanut mapillisen sukujuuria ja työstänyt sukuselvityksiä. Kohta varmaan sääolojen innoittamana iskee sukkakuumekin eli tulee neulomishimo. Sukujuttuja ja sukkapuuhia en puuhastele hellesäällä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti