12.7.2013

Taidetta ompelukoneella Savonlinnassa


Retkellä olo on antoisaa ja avartavaa. En onneksi tunne ketään, joka sanoisi että uusiin paikkoihin tutustuminen ei antaisi hänelle mitään. Se kertonee seikkailuhenkisestä ystäväpiiristäni tai sukuni tutkimusmatkailugeenisestä perintöverestä. Toisaalta en ole lähipiirin kehän ulkopuolellakaan onnistunut tapaamaan henkilöä, joka ei olisi kokenut edes sitä pieleen mennyttä matkaansa jollakin tasolla elämää avartavaksi. Johtopäätöksenä keittiöpsykologiallani voin todeta, että jokaiselle tekee joskus hyvää heittäytyä tutkimaan elämää omien neliöiden ja kuutioiden ulkopuolella.

Olen sulatellut kotimaan kesäretkien antia. Yllättävän paljon kaikenlaisia ideoita napsahti vastaan. Suomi on täynnä yritteliästä väkeä monella tasolla. Itse keskityin tutkailemaan ja tutustumaan käsityöläisyrittäjiin. 

Monista näkemistäni tekijöistä nousee esille erityisesti yksi, nuori yrittäjänainen persoonallisilla ja värikylläisillä käsitöillään. Hänen liikkeensä oli mukana yhtenä muutaman muun käsityöläisnaisen kanssa savonlinnalaisessa vanhassa talossa. Pidin iloisesta asenteesta ja otteesta. Työt pursusivat tekijänsä näköistä iloa. Käsityöt olivat uniikkeja luomuksia. Töihinsä hän oli vielä ommellut todella kauniit "signeeratut" nimimerkkinsä. Ne sinänsä jo olivat kuin taideteoksia.  Työt olivat taiteen iloittelua ommellen. Tästä taiteesta tuli hyvälle tuulelle. 

Tämä oli kesäretkelläni käsityöideoiden maailmassa valoisin kokemus, mikä antoi siivet ideanpoikasille omassakin mielikuvituksessa. 

Kuva: Willa Tammisto, Savonlinna