2.11.2013

Joulumyyjäisiin valmistautumista


Syysloma meni jo ajat sitten. Ajatuksena oli poimia aatoksia neuloosin keskeltä blogiin, mutta neulomukseni veivät minut kokonaan. Kokonaiset neljä päivää tein vain "aivotnarikkaan"-periaatteella käsitöitä. Täydellisen neuloosin vallassa syntyi neljänä päivänä yhteensä neljä menevää pipoa. 

Tavoitteenani on valmistautua vähitellen tuleviin joulumarkkinoihin. En tosin ole asettanut itselleni pakko-osallistumista, vaan ihan "mikä-hyvältä-tuntuu"-linjalla mennään. Syyslomasta tuli siis täydellinen huvi-hyöty-meininki minun makuuni.

Lokakuun loppu ja marraskuun alku on ollut vastapainoksi täysin neuloositonta menoa. 

Pääsin tänä viikonloppuna vasta vähäksi aikaa toisen lempiharrastukseni (ompeleminen) äärelle. Kuin pieni lapsi karkkikaupassa pengastin varaston kasseja joulumyyjäiset mielessä. Löysin itselleni tunnusomaisia materiaaleja sen verran, että pääsin pientä ja sievää sopuhintaan ompelemaan myyjäisiin. 

Joululaulut soivat vieressä tunnelmoiden, kynttilä palaa ja tuotoksia syntyy. Ihana aika pimeydestä huolimatta. 

Myöhemmin illasta kävelen katselemaan kaunista valomerta hautausmaalla. Muistoja on mielessä ja rakkaat läsnä sydämessä tällaisena iltana. 


Ei kommentteja: