LAPSUUDEN PUUKYNTTELIKKÖ

Kesäkuu tuntuu huljuvan käsistä. Paljon yritän ehtiä tekemään pakollisia mökkielämän puuhia. Sitten loppuajan koetan hengästyksiin saakka pitää tiukasti kiinni niistä sielua ravitsevista tärkeistä minuuteista. 

Olen amatöörimaalari, jolla pitää olla pensseli suurille vedoille ja laajoille linjoille. Menneellä viikolla sisätiloissa lattiapintaa maalatessa ja pihan kuistien rappuja kyllästäessä, mietin vuosikymmenten aikana kertyneitä juoksumetrejä pensselien vedoilla. Kovissa sääolosuhteissa vuosittaistakin retusointia tarvittaisiin vähän siellä sun täällä erilaisissa ulkopinnoissa ja kyllä elämä jättää jälkensä sisätiloissakin perheen ja lemmikkien jäljiltä. Jatkuvan ylläpitomaalaamisen jäädessä pois, huomaa kyllä melko pian laiminlyönnit. Työ on sitten sitäkin rajumpien pensselin ja telavetojen kautta tehtävä.

Tänään kävin läpi maalipurkkeja; löytyi käytettyjä, kuivahtaneita ja käyttökelpoisia. Olin meinaan jo eilen maalannut kaiken mahdollisen maalipurkeistani lattioihin... Enkä ihan niin desperaatti maalamisessani ole, että apostolinkyydillä tai velosipedillä olisin kehdannut lähteä mantereelta lisää maalia kantamaan. Matka on pitkä... Ilman maalaamista ei tästäkään päivästä kuitenkaan selvitty. Löysin käyttökelpoisen pikkupurkin vanhanajan vihreää ja siirryin pienempään pensselikokoon.  

Maalipurkkia tikulla sekoitellessani syntyi ajatus käyttää väriä vanhaan puukynttelikköön. Punainen kynttelikkö kuului lapsuuden kotini jouluihin ja sitä katsellessa palautuvat monet muistot mieleen. Vähän aikaa sitten kyntteliköllä oli roskalavalle heittotuomio, koska äitini ei enää uskonut rapistuneella ja vähän palaneellakin puukyntteliköllä enää olevan jatko-osaa. Mutta onneksi hän sattui kysymään minulta, että haluaisinko sen siitä huolimatta. Halusin. Minulle se on vain se yksi ja ainoa oikea joulukynttelikkö. Eikä niitä muita lapsuudessa ollutkaan. 

Tänään kynttelikkö sai elämäänsä vihreän jatko-osan muillekin kuukausille kuin joulukuulle - ja eihän jouluunkaan enää ole kuin puoli vuotta. 

SAAREUTUMINEN MÖKKIELÄMÄÄN

Hyvää alkanutta kesäkuuta 2015!

Ammatinvalinnan suoma pitkä kesäloma on alkanut. Loma on hakenut vielä vähän muotoaan. Jotkut kesät ovat selkeästi teemaltaan painottuneita johonkin. Joidenkin kesien ohjelma-anti on esim. monet kesäjuhlat, matkailu, heinäkuun lomavieraat tai ikuisuusremppa. Tänä kesänä ehkä olen vaan ja teen sitä mikä milloinkin tuntuu hyvältä. Suorituskesä on OUT.

Päivän kuva on keväällä valmistamastani mäyräkoiratyynystä. Sain ristipistotyön ystävältäni pari kesää sitten. Hän oli löytänyt puolivalmiin työn kirpparilta parilla eurolla. Löysin kankaitteni joukosta väriltään sopivan pellavakankaan. Yhdistelin kuvan ja pellavakankaan tyynyksi. Ristipistotyöstä rajasin huonot ja rispaantuneet reunat pellavakangasreunalla. Tyyny pääsi sivustavedettävän päälle keittiöön. Siinä koirat katselevat yhtä uskollisesti keittiön touhuja kuin oma koirani konsanaan.

Tästä blogin kesäpäivitykset lähtevät nyt liikkeelle. Toivon kesäämme auringonpaistetta ja poutapilviä, eivätkä ukkoset ja raikkaat sateetkaan haittaa. Se on Suomen suvea. Hyttysistä, käärmeistä ja punkeista ei nyt niin olisi väliä...

Bloggaajan huomautus:

Vuoden tauon jälkeen olen uudelleen hengittämässä eloa blogiini. Se on nukkunut Ruususen unta ja bloggaaja on kerännyt uutta virtaa kirjoittamiseen. Kirjoittelun motivaatioon tarvittiin tauko. Bloggaaminen on kiva harrastus, mutta tosissaan väsyin blogin "sisään" pyrkiviin kaikenmaalaisiin "robottitrolleihin". Toivon, että ne jossain vaiheessa "väsyisivät" mummoblogiin. 

Korteista pakettikortteja

Joulu on paketoitu kaappien kätköihin jo jokin aika sitten. Itselläni joulun 2013 joulukortit ovat odotelleet punaisessa boxissaan olohuoneen pöydällä. Ihan inspiraatiota vaan.

Vuosittain minulla on ollut tapana laittaa joulukortit säilöön - tai oikeastaan mitkä tahansa kortit. Itse tehdyt joulukortit olen keräillyt inspiraatioksi hellästi kansien väleihin ja tietty valokuvat on tallennettuina omiin kansioihinsa. Valmiit kortit olen yleensä kerännyt paperipussiin ja merkannut vuosiluvun päälle. Oikeastaanhan niitä ei katsella enää sen jälkeen, kun ne on pusseihin laitettu. Sama ilmiö on jatkunut siis jo muutaman vuosikymmenen... Joskus olen raaskinut käyttää jonkun kappaleen opetusmateriaaliksi. Tavallisemmin ne ovat olleet vain pussissa. Joulukortteja on siis kertynyt hiukkasen kaappeihin.

Minut pysäytti tässä menneenä vuonna tarina siitä, miten kaikesta tavarakaaoksesta tulisi riisua turhat pois. Hamsteriksi en ole koskaan ryhtynyt - omasta mielestäni. Aina olen ollut kierrätyshenkinen monellakin tapaa. Vaatteet, kengät ja jopa huonekalut ovat kierrättyneet. Mutta pienet jutut, kuten lehdet, kirjat tai joulukortit ovat rakentaneet oman pesänsä sinne sun tänne kaappien kätköihin. 

Otin rohkean vedon ja katselin haikeana kauniita joulukorttejani sillä silmällä, että nyt lähtee uuden vuoden riisunta liikkeelle. Olin itse asiassa nähnyt eräällä toisella opettajalla mielenkiintoisen idean. Jollekin pieni juttu, mutta minulle sama kuin olisin ollut ekaa kertaa kampaajalla leikkaamassa pitkät letit pois eli jotain peruuttamatonta tekemässä. Kuviosakset kädessä leikkasin postimerkin kohdasta pakettikorttien kokoisia palasia. Sydämenmuotoisella kuvioleikkurilla leikkasin lahjanarulle valmiin paikan. Hengitin välillä syvään. Ajattelin, että rohkealla tempauksella saan uuden tehtävän joulukorteille. Ne ovat tuoneet iloa ja lämpöä jouluuni. Nyt voin sitä samaa sanomaa jatkaa vielä uudelleen eteenpäin seuraavana jouluna, kun ojennan lahjan. 

Myönnettävä tosin on, että säilytin nimmarit ja toivotukset erikseen vielä paperipussissa... Pieni askel komeron kätköille, mutta iso askel minulle ;) 

Tapetoitu lipasto

Suomeen oli alkanut 1990-luvun alkupuolella tulla huonekaluliikkeisiin virolaisten käsityönään tekemiä huonekaluja. Kaksikymmentä vuotta sitten perheen arkea helpottamaan hankittiin ensin yksi lakattu mäntylipasto ja pari vuoden kuluttua tuli ostettua toinen samanlainen lipasto petsattuna. 

Halusin arkieteiseemme kestävän ja pitkäikäisen lipaston, jossa kaikki olisi näppärästi käsillä. Lipastossa piti olla jokaiselle oma laatikkonsa, minne omat myssyt ja vantut voi laittaa ja mistä ne sitten myös löytäisi. Ihastuin virolaiseen mäntylipastoon. Se on kursailematon ja siinä on komeasti sormiliitoksilla rakennetut laatikot yms. pientä minulle tärkeää yksityiskohtaa. Suurimpana vaikuttimena ostopäätökseeni oli laadukas käsityö, sillä en halunnut huonekalua, mikä on tee-se-itse-koottava ja yhtä nopeasti tee-se-itse-hajoava. 

Lipastot ovat ajan saatossa nähneet lasten kasvun eri kotiemme eri huoneissa. Toisen lipaston maalasin jo jokin vuosi sitten valkoiseksi ja se toimii edelleen entisessä vaatesäilytyksen virassaan kotona asuvien nuorten makuuhuoneessa. Kuvan lipasto koki toisenlaisen tuunauksen vanhempien lasten jo muutettua kotoa. Muuttojen myötä vaatteitakin muutti maailmalle säkkikaupalla, joten kaappitilaa vapautui uusiin toimintoihin. 

Kuvan lipasto oli alunperin lakattuna ostettu. Työstin lipaston roosaan sävytetyllä valkoisella. Kokonaan valkoiseksi en halunnut sitä maalata, vaan ajattelin tehostaa sen uutta tehtävää tapetilla. Vaaleanharmaa kuvioitu tapettirulla on sama tapetti, mitä käytin aikoinaan harmaaseen klaffilipastooni. Paperitapetista oli sopivasti jäljellä oikeat määrät tätä lipastoa varten. Tapetin kiinnittäminen onnistui yrityksen ja erehdyksen kautta. Kestävyyttäkin olen testannut jo vuoden verran. Ajattelin tarkastella ajan kanssa tuunaukseni kestävyyttä. Itselläni oli omat epäilyt sen onnistumisesta toimia oikeasti tapatoituna käyttöesineenä. Vuosi on kulunut ja tapetti on kestänyt. Uusi tehtävä on toimia varastona mökin muorin käsityötarvikkeille.

Joulumyyjäisiin valmistautumista

Syysloma meni jo ajat sitten. Ajatuksena oli poimia aatoksia neuloosin keskeltä blogiin, mutta neulomukseni veivät minut kokonaan. Kokonaiset neljä päivää tein vain "aivotnarikkaan"-periaatteella käsitöitä. Täydellisen neuloosin vallassa syntyi neljänä päivänä yhteensä neljä menevää pipoa. 

Tavoitteenani on valmistautua vähitellen tuleviin joulumarkkinoihin. En tosin ole asettanut itselleni pakko-osallistumista, vaan ihan "mikä-hyvältä-tuntuu"-linjalla mennään. Syyslomasta tuli siis täydellinen huvi-hyöty-meininki minun makuuni.

Lokakuun loppu ja marraskuun alku on ollut vastapainoksi täysin neuloositonta menoa. 

Pääsin tänä viikonloppuna vasta vähäksi aikaa toisen lempiharrastukseni (ompeleminen) äärelle. Kuin pieni lapsi karkkikaupassa pengastin varaston kasseja joulumyyjäiset mielessä. Löysin itselleni tunnusomaisia materiaaleja sen verran, että pääsin pientä ja sievää sopuhintaan ompelemaan myyjäisiin. 

Joululaulut soivat vieressä tunnelmoiden, kynttilä palaa ja tuotoksia syntyy. Ihana aika pimeydestä huolimatta. 

Myöhemmin illasta kävelen katselemaan kaunista valomerta hautausmaalla. Muistoja on mielessä ja rakkaat läsnä sydämessä tällaisena iltana. 

Slaavilaisesta kirstusta harmaa yöpöytä

 

 

 

 

Hyvää syksyn jatkoa kaikille lukijoille niin lähellä kuin kaukana. On ollut erittäin kaunis syksy. Olemme tänä vuonna saaneet nauttia normaalia pidempään lämpimästä ja kauniista syksystä. Vähäiset sateetkin ovat suurimmaksi osaksi ajoittuneet yöaikaan. Erittäin huomaavaista.

 

Vaikka lämpötilat ovat hiljalleen laskeneet, on se kuitenkin ollut kovin maltillista. Ulkona on saanut liikkua kauniin aurinkoisessa säässä ruskan värittämässä maisemassa. Melkoinen muutos lienee sitten, kun talvi pääsee jällen kerran yllättämään. Nyt en oikeastaan odota sitä, kun nautin syksyn tarjottimelta sen parhaimmista antimista.

 

Olen kuitenkin siirtynyt sisäpuuhiin. Harrastukset muovautuvat almanakan mukaan. Pitkään aikaan ei ole kuitenkaan ollut kaikille lempiharrastuksille aikaa. Pikkuiset tovit olen uhrannut sukututkimukselle, mutta "suuremmat harrastukset" vaativatkin sitten enemmän neliöitä ja hieman raskaampaa koneistoa pelkän sorminäpyttelyn lisäksi.

 

Päivityksen kirstu tuli ostettua ahaa-elämyksenä (niin kuin yleensä kaikki hyvät ostokset) vanhan tavaran kaupasta pikkurahalla. Se oli niitä "pakko ostaa" -hetkiä, vaikka järjellisesti ajateltuna oli päällimmäisenä "mihin-sinä-nyt-tätäkin-tarvitset" -olo. Olin itse asiassa ostamassa yöpöytää, kun minun ja kirstun tiet kohtasivat. Joten aivan päivän selvästi oli siis kirstun elämän seuraava vaihe jo ennalta määrätty.

 

Kirstun ensimmäiset kaksi viikkoa kuluivat ulkosalla. Se meinaan haisi polttoöljylle...vaikka ei siitä olisi ensi silmäyksellä arvannut moiseen tarkoitukseen käytetyn. Joku oli sitä maalannut järeällä otteella siniseksi ja maali oli paikka paikoin hieman lohkeillut. Mielestäni sen olisi vielä voinut antaa ollakin sellaisenaan, mutta sitten jollakin muulla läpikuultavammalla paloauton punaisella oli sitten lähdetty toteuttamaan itseään. Maalarimestari oli maalannut käsikahvojen kohdat ja itse toteuttamansa kuviot ympäri kirstua sekä kuparisen lukkopesänkin punaiseksi.

 

 

Olihan kirstu hellyyttävän kansanomainen ja slaavilaisen tunnelmallinen. Mutta sitten sen sisäosa... Eipä kiehtonut ajatus haisevien polttoöljyjen säilytykseen käytetystä yöpöydästä. Johan sitä alkaisi nähdä vauhdikkaita unia. - Haju oli vahva. Koko makkari olisi haissut kuin jokin autokorjaamo tai vähintäänkin kuin autotalli.

 

Ulkoilmassa kirstun tuulettuminen onneksi onnistui juuri mainitsemien säänhaltijoiden ollessa lempeällä päällä tänä syksynä. Uskalsin sitten vähitellen hajujen laimentuessa lähteä muokkaamaan kirstua yöpöydän tehtävään. Väriksi tuli maltillinen vaalean harmaa. Jouduin myös maalaamaan kirstun sisältä. Sisäosan vahvat hajut sain maalilla täydellisemmin loivennettua ja laimennettua. Tavoitteena maalaamisella oli myös saada sisäosasta niin siisti, että siellä voisi jotakin säilyttää.

 

Täytyy sanoa, että onnistuin tavoitteessani uudelleen maalamisella tuon tanakan kahden viikon tuulettamisen lisäksi. Nyt ei enää tunnu edes sellaista vanhan tavaran kaupan tuotteille tyypillistä tunkkaista tuoksua.

 

Ei muuta kuin hyvän yön toivotukset ja oikein raikasta syksyn jatkoa. Palailen uuden yöpöydän viereen.