17.5.2013

Juhlava viikonloppu




Nuoruudessani oli tapana käyttää sanontaa "rippikoulun käynyt ja rokotettu" jonkilaisen aikuisuuden kynnyksen yli astumisena. Minusta tuntuu, ettei rippikoulun käyneillä tänä päivänä ole enää samanlaista statusta.  Perinteiden jatkumona ja yhtenä siirtymäriittinä kohti aikuisuutta se kuitenkin on vieläkin yksi niistä herkimmistä juhlista ja juhlahetkistä elämän kaaressa.

Tulevana viikonloppuna oma nuorukaiseni pukeutuu ensi kerran tummaan pukuun ja astuu vanhimpien siskojen ja pikkuveljen kanssa sisaruskuvaan koko katraan pisimpänä. Tippa linssissä äitinä katson nuorta uljasta viikinkiäni alkaneella matkalla kohti miesten maailmaa ja aikuisuutta. Tiedätte äidit tämän tunteen, kun on kädestä pitänyt ja taluttanut kohti maailmaa. Lentoon päästäminen ja nyt vuorostaan sydämessään kantaminen on uusi haasteellinen rooli myös äidille.

Viikonloppu kuluu rippijuhlien ohella myös muiden urheiden suomalaisten kannustamisessa olohuoneen kautta. Monen äidin "leijonat" taistelevat kaikkien meidän suomalaisten unelmien puolesta MM-jääkiekossa. Me-henki on korkeimmillaan tänä viikonloppuna Suomessa. Onni olkoon myötä Suomen poikien taistelussa Tukholman kaukalossa, kun rakkaassa naapurimaassa otetaan mittelöä mitalitaistelusta. Suomi-Ruotsi -ottelut ovat niitä kaikista tunteikkaimpia niin meillä kuin varmaan monessa muussakin perheessä.

Paitsi testosteronia on viikonloppuna luvassa aimo annos suomalaista naisenergiaa Ruotsin Malmöstä. Valloittavan energinen ja sinivalkoisia värejä ylpeästi esittävä euroviisufinalistimme Krista Siegfrids on myös mittelöimässä paikasta eurooppalaisten sydämissä. Show on laulajansa oloinen, joten silloin voi odottaa vain parasta. Olipa sijoitus mikä tahansa viisujen lopputuloksissa, on hän jo kosinut koko Euroopan huomion.

Juhlavissa merkeissä siis mennään kohti viikonloppua ja aurinkokin meitä Pohjolassa hellii kuin lupauksena valoisasta kesästä. Antoisaa viikonloppua :D

Suomen Leijonat  (yle.fi)  kuva: Tomi Hänninen

Krista Siegfrids (ess.fi) kuva: Sari Gustafsson

2 kommenttia:

Haltiakummi kirjoitti...

Ihanan positiivinen kirjoitus, ihan tuli leveä hymy tätä lukiessa :)

Ihanaa viikonloppua ja tuhannesti onnea teidän viikingin juhliin!

Willatar kirjoitti...

Kiittää ja kumartaa viikingin äiti.
Onnellista eloa ja oloa myös Sinulle Haltiakummi!