Suomeen oli alkanut 1990-luvun alkupuolella tulla huonekaluliikkeisiin virolaisten käsityönään tekemiä huonekaluja. Kaksikymmentä vuotta sitten perheen arkea helpottamaan hankittiin ensin yksi lakattu mäntylipasto ja pari vuoden kuluttua tuli ostettua toinen samanlainen lipasto petsattuna.
Halusin arkieteiseemme kestävän ja pitkäikäisen lipaston, jossa kaikki olisi näppärästi käsillä. Lipastossa piti olla jokaiselle oma laatikkonsa, minne omat myssyt ja vantut voi laittaa ja mistä ne sitten myös löytäisi. Ihastuin virolaiseen mäntylipastoon. Se on kursailematon ja siinä on komeasti sormiliitoksilla rakennetut laatikot yms. pientä minulle tärkeää yksityiskohtaa. Suurimpana vaikuttimena ostopäätökseeni oli laadukas käsityö, sillä en halunnut huonekalua, mikä on tee-se-itse-koottava ja yhtä nopeasti tee-se-itse-hajoava.
Lipastot ovat ajan saatossa nähneet lasten kasvun eri kotiemme eri huoneissa. Toisen lipaston maalasin jo jokin vuosi sitten valkoiseksi ja se toimii edelleen entisessä vaatesäilytyksen virassaan kotona asuvien nuorten makuuhuoneessa. Kuvan lipasto koki toisenlaisen tuunauksen vanhempien lasten jo muutettua kotoa. Muuttojen myötä vaatteitakin muutti maailmalle säkkikaupalla, joten kaappitilaa vapautui uusiin toimintoihin.
Kuvan lipasto oli alunperin lakattuna ostettu. Työstin lipaston roosaan sävytetyllä valkoisella. Kokonaan valkoiseksi en halunnut sitä maalata, vaan ajattelin tehostaa sen uutta tehtävää tapetilla. Vaaleanharmaa kuvioitu tapettirulla on sama tapetti, mitä käytin aikoinaan harmaaseen klaffilipastooni. Paperitapetista oli sopivasti jäljellä oikeat määrät tätä lipastoa varten. Tapetin kiinnittäminen onnistui yrityksen ja erehdyksen kautta. Kestävyyttäkin olen testannut jo vuoden verran. Ajattelin tarkastella ajan kanssa tuunaukseni kestävyyttä. Itselläni oli omat epäilyt sen onnistumisesta toimia oikeasti tapatoituna käyttöesineenä. Vuosi on kulunut ja tapetti on kestänyt. Uusi tehtävä on toimia varastona mökin muorin käsityötarvikkeille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti